maanantai 24. huhtikuuta 2017

Viikonloppu Helsingissä

Viikonloppu vierähti hyvin bloggaajapainotteisesti, kun lähdin perjantaiaamuna bussilla kohti Helsinkiä. Ollaan monesti mietitty Reetan kanssa, että olisi kiva ottaa yhteinen hotellihuone Indiedaysin blogipäivän viikonlopulle, ja päästä siten viettämään enemmän aikaa yhdessä. No, tällä kertaa me oltiin hyvissä ajoin liikenteessä, ja varattiin hotelli heti, kun kemujen ajankohta varmistui! Tätä viikonloppua odotettiin siis kauan ja hartaasti - ja odotus palkittiin kyllä ihan täysin. Viikonloppu oli nimittäin niin vauhdin ja naurun täyteinen, että siitä riittää muisteltavaa vielä pitkäksi ajaksi. 

Sovittiin tosiaan, että suunnataan molemmat Helsinkiin jo heti perjantaina aamupäivällä, jotta ehditään tekemään monenlaista ennen lauantain blogitapahtumia. Mun bussi oli perillä Kampissa klo 11, ja heti ensimmäisenä me suunnattiin nopean lounaan jälkeen hotellille viemään kamppeita. Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen lähdettiin Hennesin showroomille, jossa päästiin ihastelemaan Hennesin kevätvaatteita ja sovittelemaan uutuuksia. Showroomilla oli aivan ihana henkilökunta, ja aika vierähtikin hirmuisen nopeasti kevättrendeistä turistessa! Seuraavana vuorossa oli Marsaanan pr-toimisto, jossa me päästiin hyödyntämään mielenkiintoista kattoterassia asukuvien ottamiseen. Kun saatiin kuvailut päätökseen, huomattiin, että aikaa oli kulunut jo useita tunteja - oltiin taas niin nälkäisiä, että päätettiin suunnata Vapianoon ruokailemaan. Helsingissä on kyllä niiiiin mieletön määrä ruokapaikkoja joita haluaisin päästä testaamaan, että niiden kaikkien läpi koluamiseen tarvittaisiin useampia reissukertoja! Viihdyttiin Vapianossa pitsojen ja drinkkien äärellä aika pitkään, oli ihanaa vaan istua ja jutustella kaikesta mahdollisesta. Loppupäivän suunnitelmissa oli vielä shoppailukierros, josta olin aivan innoissani. Pääsin nimittäin viimein tsekkaamaan uuden &Other Stories -liikkeen! Sen lisäksi läpi tuli koluttua myös mm. Zara, Mango ja Monki, joita meillä ei täällä Jyväskylässä ole. Kello oli aika tarkalleen 21, kun päätettiin hipsiä (okei, tässä vaiheessa jalat oli jo niin kipeinä että löntystäminen olisi varmaan osuvampi sana) ruokakaupan kautta takaisin hotellille. Sitten alkoikin seuraavaan päivään valmistautuminen.

Kuva Henri Ilanen
Marianne, Inka, Maiju, Reettaminä ja Mirella / Kuva Henri Ilanen

Lauantaina vuorossa olivat Indiedaysin järjestämät Bloggers' Inspiration Day ja Inspiration Blog Awards -tapahtumat, joista näette muutaman tunnelmakuvan yllä. Lähdettiin Reetan kanssa päivään innolla, sillä luvassa oli jälleen totuttuun tapaan ihania bloggaajakollegoita, uusia tuttavuuksia, kivaa tekemistä ja hyvää meininkiä. Viihdyttiin päivätapahtumassa Kattilahallilla pari tuntia, ja sitten meidän oli tarkoitus lähteä ottamaan asukuvia. Vaan kuinkas ollakaan, säiden herra päätti piristää meitä talvisen hyytävällä raekuurolla, ja kuvailu vaihtuikin hyvin nopeasti taksin jahtaamiseen aivan liian kevyissä kevätvaatteissa sekä pienissä kengissä. Tilanne oli sen verran sos, että päädytiin, minnekäs muuallekaan kuin mäkkäriin. Onneksi aurinko alkoi paistaa taas pian, ja saatiin jatkettua asujenkin kuvaamista vielä vähän eri lokaatiossa. Hotellilla etkoiltiin oikein kunnolla laittautumisen, hyvän musiikin ja drinkkien merkeissä, ja illalla otettiin suunnaksi uudelleen Suvilahden Kattilahalli. Awardsit olivat jälleen kerran todella upeat. Yksi illan kohokohdista oli ehdottomasti Glitternistin meille loihtimat glitter-silmämeikit, jotka tuossa ryhmäkuvassa hieman näkyvätkin. Kun tanssijalka alkoi vipattaa, lähdettiin porukalla vielä Kattilahallilta keskustaan jatkoille. Ei voi sanoa muuta kuin että kiitos Helsinki, kiitos Indiedays, ja kiitos Reetta sekä kaikki muut, jotka teitte viikonlopusta niin spesiaalin!

Comments (4)

4 kommenttia:

  1. Näyttää niin kivalta viikonlopulta ja tapahtumalta! Jospa minäkin joskus pääsen noihin Indiedaysin tapahtumiin :) Hauskan näköiset nuo glitterimeikit! Ja kauniit asut on sulla ollut :)

    VastaaPoista
  2. Muutaman kerran olen itsekin ollut mukana Indiedaysin Bloggers Dayssa, se on kyllä kiva tapahtuma. :) Oottepa ollut kyllä nätteinä. <3

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanalle tapahtumalle! Kiva kurkkia mitä ihanaa teillä oli päällä.

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa tosi mukavalle viikonlopulle :)

    VastaaPoista