Beauty is a state of mind

torstai 30. maaliskuuta 2017

Ainoa filtteri, joka me oikeasti tarvittaisiin, olisi sellainen meidän päänsisäinen. Kauneusfiltteri mielelle. Filtteri, joka auttaisi meitä näkemään kuinka kaunista meidän ympärillä oikeastaan onkaan - ja mikä tärkeintä, kuinka kauniita me itse ollaan. Koska elämä on ihan älyttömän kaunista, tällaisenaan. Ja mekin ollaan, sä ja mä, jokainen kauniita just näin. 

Oikeastaanhan meiltä tällainen filtteri jo löytyykin - koska Doven sanoja lainatakseni, beauty is a state of mind. Meidän täytyisi vain oppia erottamaan se oikeanlainen kauneus kaiken turhan seasta. Dove on tehnyt vuosien ajan ihan älyttömän hyvää työtä kampanjoidessaan aidon kauneuden puolesta. Olen iloinen, että saan olla nyt mukana jakamassa tätä Doven sanomaa siitä, kuinka kauneus kuuluu kaikille. Tämä postaus onkin toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Doven kanssa. Dovelta tulee pian kauppoihin uusi tuotesarja, josta kerron teille myöhemmin omassa postauksessaan. Mutta ensin siitä aidosta kauneudesta.


Jokainen kokee varmasti aina ajoittain epävarmuuden tunteita ja riittämättömyyttä itseään kohtaan. Nuorempana kuvittelin, että oma epävarmuuteni menee itsestään ohi, kun vuosia tulee mittariin lisää. No, täytän toukokuussa 27 vuotta, enkä ole vieläkään täysin sinut itseni kanssa. Olen oppinut sietämään monia omia "virheitäni", mutta jotkut niistä nousevat edelleen ajoittain mieleeni kummittelemaan. Vihasin esimerkiksi lapsena ja nuorena silmiäni. Olin myös tosissani sitä mieltä, että näytän kivemmalta totisena kuin hymyillen. Tämän vuoksi olen kaikissa ala-asteen koulukuvissani täysin ilmeetön. Näin jälkeenpäin mua oikeasti harmittaa, että olen ajatellut itsestäni niin rumasti. Mutta sanonta old habits die hard pitää kai tässäkin asiassa paikkansa. Mun toinen silmä on isompi kuin toinen, eron huomaa erityisesti silmäluomieni koossa. Mulla on myös todella pieni suu, ja ylähuuleni häviää melkein näkymättömiin kun hymyilen. Enkä muuten pysty hymyilemään hammashymyä ollenkaan. Muun muassa näillä asioilla vaivaan edelleen toisinaan päätäni, vaikka mulla onkin omasta mielestäni hyvä itsetunto nykyään. Luulen, että tämänhetkiset kauneusihanteet, sosiaalinen media ja muut luovat väkisinkin paineita jopa sille kaikista itsevarmimmalle tyypille.

Mulla on oikeastaan todella ristiriitaiset fiilikset kaikenlaisista kauneusasioista ja kauneusihanteista. Pidän siitä, että meikeillä ja oikeanlaisilla vaatteilla voidaan korostaa omia parhaita puolia - ja ehkä myös häivyttää hieman niitä ei niin toivottuja piirteitä. Mutta sitten on se toinen ääripää, jota suoraan sanottuna vihaan. Kun pitäisi olla tuuheat kulmakarvat, paksut hiukset, pitkät ripset, kapeat posket, virheetön iho ja suuri suukkosuu. Sitten vedetään kaikenlaiset kestopigmentoinnit ja lisäkkeet ja täyteaineet ja contouringit ja peppukin pitää saada treenattua salilla jättimäisen isoksi. Syödään vaan kukkakaalia, koska no, kaikki muu turvottaa. Ja lopulta mikään ei näytä enää miltään, syntyy kaamea kierre. Okei, jokainenhan saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Jos siis haluaa nähdä kaiken tämän vaivan, niin mikäs siinä. Mutta jos ajattelee olevansa parempi vasta sitten kun on nähnyt näin paljon vaivaa, se onkin jo ihan toinen asia.



Niin. Palatakseni tuohon beauty is a state of mind -lauseeseen: mieli on älyttömän kiehtova ja voimakas juttu. Meidän on helppoa inhota itseämme, listata asioita joista emme itsessämme pidä. Meidän on helppoa verrata itseämme kaikkeen ympärillämme olevaan, ja päästää huonommuuden tunteet ihon alle. Jostain ihmeen syystä meidän on helppoa vähätellä myös itsemme lisäksi muita. Haukkua, herjata ja arvostella. Satuttaa. Entä jos käyttäisimmekin kaiken tämän voiman päinvastaisesti itsemme ja muiden kannustamiseen ja kehumiseen? Veikkaan, että voisimme kaikki paljon paremmin. Uskon itse täysillä siihen, että jos vain ajattelemme positiivisesti, alamme myös nähdä kaiken positiivisessa valossa. Se on sitä mielen voimaa.

Dove haastoi meidät bloggaajat kehumaan kollegojamme. Mulle tuli heti mieleen tietysti Life is beautiful -blogin Reetta Ekström, joka on yksi ensimmäisistä bloggaajaystävistäni. Meidän ensimmäisestä tapaamisesta on jo kolme vuotta, ja muistan tuon päivän edelleen todella hyvin. Olin matkustamassa Helsinkiin viikonlopuksi, ja kun postasin asiasta instagramiin, Reetta laittoi mulle viestiä ja kysyi haluaisinko treffata. Me ei tässä vaiheessa tunnettu vielä erityisen hyvin, ja olinkin ihan ymmälläni siitä, että Reetta halusi tavata mut. Muistan ajatelleeni, että miksi ihmeessä tuollainen pääkaupunkiseudun bloggaaja haluaa tutustua muhun! Olin todella epävarmoissa ja jännittyneissä fiiliksissä, kun odottelin Reettaa Kampissa. Sitten kun nainen saapui paikalle, kaikki jännitys katosi. Tuosta päivästä lähtien ollaan oltu aika tiiviistikin yhteydessä. Ihailen sitä, kuinka suurella sydämellä ja ammattitaidolla Reetta pyörittää omaa kauneusalan yritystään Salossa. Reetta on rohkea ja rempseä. Hänessä on jotain sellaista räväkkyyttä, jota itsessäni ei ole ollenkaan. Vastakohdat ilmeisesti vetävät toisiaan puoleensa, haha. Yhteistäkin meillä on, nimittäin samanlainen hullu huumorintaju sekä intohimo muotia kohtaan. Olen todella iloinen siitä, että Reetta otti muhun aikanaan yhteyttä. Muuten mulla olisi varmaan mennyt kokonaan näin upea tyyppi ohi!


Tässä alkaa väkisinkin miettiä, kuinka paljon siellä ruutujen toisella puolella onkaan upeita, rohkeita ja viisaita ihmisiä. Jotkut ehkä vähän tietoisempia omasta uniikkiudestaan kuin toiset. Mutta silti, kaikki saman arvoisia. Olkaa rohkeita ja rakastakaa itseänne. Ja muistakaa kehua läheisiänne, sillä kehuminen on todella pieni, mutta voimakas tapa vaikuttaa muihin. Ajattele, voit kirkastaa toisen päivän päästämällä suustasi muutaman pienen, kauniin sanan. Samalla saat myös itsellesi paremman mielen. Helppoa. Joten mitäs sanotte, eiköhän oteta kehuminen tavaksi! Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne aiheeseen liittyen. Kuka sun mielestä ansaitsisi kehuja juuri nyt?

facebook | instagram | bloglovin | sc: juuliasall

16 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 -empuskaa-

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä ja ajatuksia herättävä postaus! <3

    Ja kiitos tuhannesti kauniista sanoistasti, olet ihana! <3 Yhteistä viikonloppua odotellessa, jeeeee!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä kiittää, kuten jo aiemmin sanoin niin totta joka sana<3 Jep, sitä odotellessa!!!

      Poista
  3. Tosi hyvin kirjoitettu postaus! Se on nimenomaan omasta päästä oikeastaan kiinni, miten asiat ja itsensä näkee :-) Just näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni! Tosiaan, omien ajatustapojen muuttamisella on suuri vaikutus!

      Poista
  4. Aivan ihana postaus ♥ Tosi kaunis kirjoitus ja super kivat kuvat! Toteutit tän kyllä huippu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana, tuli tosi hyvä mieli sun kommentista! <3

      Poista
  5. Aivan ihanasti kirjoitettu juttu.! <3 <3 <3
    Jokainen meistä on kaunis.! <3

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kirjoitettu postaus!

    VastaaPoista
  7. Tää on kyllä erittäin hyvin kirjoitettu postaus! Ja ymmärrän tavallaan nuo lisäkkeet ja treenatun kopan ja härpäkkeet sillä on mulla itellänikin ollut lisäkkeitä jos minkälaista, mutta en oo koskaan niiden takia tuntenut itteäni yli-ihmiseksi tai jotenkin sillä tavalla "paremmaksi". Toki nytkin värjään hiuksia ja rakastan kauneutta ja käytänkin näitä juttuja ihan sen kotilökäpöksyminän siistimiseen, mutta ei ne muuta sitä mun käsitystä itestäni ihmisenä. Tykkään laittautua ja muuta, mutta ihan yhtä sinut itteni kanssa oon ilman meikkiä ja laittamattomilla hiuksilla - koska se on osa meikäläistä sekin. Nimimerkillä tänään meikittä töihin eikä vois vähempää kiiinostaa :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no sun suhtautuminen kuulostaa hyvin samalta kuin munkin! Laittautumisessa ei ole mitään vikaa, kunhan tykkää itsestään myös ilman sitä kaikkea ylimääräistä. :)

      Poista
  8. Kauniisti kirjoitettu! Olisi niin tärkeää nähdä kauneus itsessään, ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Nykypäivän media ja some saavat kyllä aikaan ihan mahdottomia ulkonäköpaineita! Voi, kun muistaisi olla vertaamatta itseään muihin, ja olla onnellinen siitä mitä itse on.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sitä tuskin voi korostaa liikaa millainen vaikutus kaikella tällä ulkonäkökeskeisyydellä on meihin. Kiitos kommentista! :)

      Poista