Paras talvitakkitrendi ikinä

maanantai 30. tammikuuta 2017


Takki H&M | farkut Gina Tricot | pusero Mango | nilkkurit Vagabond

Takkifriikki kun olen, ei liene ihme, että innostuin ihan täysillä syksyllä pinnalle nousseesta puffertakki-ilmiöstä. Miettikää nyt, voiko meidän talviolosuhteissa olla mitään parempaa kuin jättimäinen, pehmeä ja lämmin talvitakki, joka on kaiken lisäksi vielä ihan super tyylikäs? Ei voi. Siis äärimmäisen käytännöllinen trendi, kerrankin.

Kuten yleensäkin, tämänkin trendin kohdalla halusin pohtia vaatteen käytännöllisyyttä ja käytettävyyttä ennen ostopäätöksen tekoa. Siksi en sännännyt ostamaan syksyllä heti ensimmäistä vastaantulevaa pufferia, vaan maltoin mieleni ja tutkailin täsmällisesti eri liikkeiden tarjontaa. Sovittelin kuvissa näkyvää takkia jo alkutalvesta hennesillä valkoisena, ja pidin takin ylisuuresta mallista todella paljon. Väri ei kuitenkaan ollut mieleeni, joten päätin jäädä odottelemaan, josko takkia ilmestyisi myyntiin myös mustana. No ilmestyihän sitä, onneksi! Kun sitten joulun jälkeen bongasin tämän takin mustan version alen puolelta, ei ostopäätöksen tekemistä tarvinnut pitkittää enää enempää. Nyt tälle takille on kertynyt jo lukuisia käyttökertoja, enkä voisi olla tyytyväisempi.

Ja joo, eihän tämä(kään) takki ole meikäläisen kropalle mikään ihanteellisin vaatevaihtoehto, kun en ole erityisen hoikka, pitkä tai edes pitkäsäärinen nainen. Mutta entäs sitten? Tältä tyytyväiseltä takkifriikki-naiselta kaikille teille naisille siellä ruutujen toisella puolella: rikkokaa rohkeasti rajoja ja pukekaa päällenne just sitä, mitä haluatte. Näillä neuvoilla uuteen viikkoon!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall

Blue jeans, grey coat

keskiviikko 18. tammikuuta 2017


Farkut Zara | takki Mango | neule H&M | kengät Adidas | laukku Marimekko

Yksinkertainen linja, se tuntuu olevan se meikäläisen linja nykyään. Huomasin jo jossain vaiheessa viime vuotta, että pukeutumisestani alkoi jäämään kaikki ylimääräinen pois - tällä hetkellä mennäänkin aikas minimalistisella meiningillä eteenpäin. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun puin nuo siniset mommy-farkut muun kuin tumman talvitakin kanssa. Täytyy sanoa, että vaaleanharmaa näyttää aikas kivan harmoniselta ja freesiltä denimin siniseen yhdisteltynä! Etenkin, kun kengistä löytyy ripaus valkoista, mutta asussa on myös mustaa kontrastina.

Viikonloppu oli todella kiva, sillä Janni ja Henkka ajelivat pitkästä aikaa pariksi päiväksi meille tänne Jyväskylään. Kokkailtiin, pelailtiin, piipahdettiin vähän kaupungilla ja nautittiin äärimmäisen hyvä dinneri lauantai-iltana Trattoriassa. Pienenä miinuspuolena, mulle iski viikonlopun aikana jostain taas flunssa. No, olihan siitä edellisestä aikaa jo reilun kuukauden verran. Kertoo ehkä jotain siitä, että tämä talvi on edennyt melko stressaavissa merkeissä. Oon mestari kasaamaan itselleni paineita kaikenlaisista pienimmistäkin asioista, kun pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Pitäisi ehkä vähän höllätä? Rentoa keskiviikkoa kaikille!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall

Ruokailutilan päivitetty ilme

tiistai 10. tammikuuta 2017


Postailin kesäkuisen muuttomme jälkeen ensimmäiseksi teille meidän keittiöstä ja ruokailutilasta, sillä kyseiset tilat saatiin sisustuksen suhteen nopeiten valmiiksi. Vaikka moni juttu on vieläkin kesken tässä pienessä kolmiossamme, on tuo keittiönkin alue ehtinyt kokea jo hienoista muutosta kesästä. Olin pitkään hyvin tyytyväinen ruokailutilan rouheaan ja pelkistettyyn ilmeeseen (tsekkaa kuvat aiemmasta postauksesta), mutta syksyn mittaan musta alkoi tuntua siltä, että tila kaipaisi vielä pienoista hienosäätöä. 

Pitkän harkinnan jälkeen päätin hankkia ruokapöydän päätyyn peräseinälle kaksi suurta taulua täydentämään tilan ilmettä. Päädyin selailemaan Desenion valikoimaa, ja täytyy kyllä myöntää, että kului ilta jos toinenkin, ennenkö olin varma mitkä taulut haluan tilata. Alusta lähtien oli selvää, että toinen tauluista saisi olla vesi-aiheinen. Vesi on mielestäni todella kaunis ja rauhoittava elementti - ja mulle aina sydäntä lähellä, olenhan asunut suurimman osan elämästäni järven rannalla. Kuva suuresta aallosta valikoitui siis aika helposti toiseksi vaihtoehdoksi. Toisen taulun kohdalla valinta olikin vaikeampi. Halusin kauniin aalto-kuvan vierelle jotain yksinkertaista, ja lopulta valinta osui Gandhin mietelauseen sisältävään kuvaan. Taulussa lukee "In a gentle way you can shake the world", ja niin yksinkertainen kuin taulu onkin ilmeeltään, mielestäni se sisältää aika arvokkaan ajatuksen. Laajasti ajateltuna lause kuvaa hyvin sitä, kuinka elämässä on loppujen lopuksi kyse pienistä teoista. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Ja pienistä teoista puheen ollen... Pienillä jutuilla on aika iso vaikutus näköjään myös sisustukseen, sillä keittiön ilme muuttui taulujen myötä mielestäni aika paljon!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall

Vuoden ensimmäiset

torstai 5. tammikuuta 2017


Takki H&M | neule Mango | housut, laukku BikBok | tennarit Adidas

Vuoden 2017 ensimmäiset asukuvat! Viimein pääsin toteuttamaan pitkään mielessäni pyörineen Adidaksen tennareiden sekä liehuhousujen yhdistelmän, josta taisinkin teille jo joitain aikoja sitten kirjoitella. Olin ihan fiiliksissä kun vedin tämän asun ylleni - tennareiden ja housujen kombo näyttää omaan silmääni juuri niin hyvältä kuin olin ajatellutkin. Jätin kokonaisuuden tarkoituksella todella pelkistetyksi, sillä mielestäni löysät linjat toimivat hyvin sellaisenaan asun jujuna. Täytyy kyllä myöntää, että pyörin aika pitkään peilin edessä miettien, onko kokonaisuus kivan minimalistinen vai vaan sanalla sanoen tylsä. Päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon, mutta toki olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitä asiaan!

En ole tehnyt tulevalle vuodelle mitään varsinaisia lupauksia, mutta kyllähän tämä vuodenvaihde pistää aina jotenkin väkisinkin miettimään elämää. Olenkin tässä viime päivinä pohtinut paljon sitä, millainen ihminen olen ja millaiseksi haluan tulevaisuudessa kehittyä. Mielessäni pyörii paljon ajatuksia niin terveyteen, hyvinvointiin, harrastuksiin kuin opiskeluunkin liittyen. Katsotaan, josko innostuisin kirjoittelemaan asiasta vielä ihan erillisen postauksen! Nyt Fridan kanssa ulos (kuinka kylmältä tuntuukaan taas yhtäkkiä -20 asteen pakkanen?!) ja sitten vielä hetkeksi kandin materiaalien pariin. Kivaa torstai-iltaa tyypit!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall