lauantai 10. joulukuuta 2016

Tuttu väriskaala


Farkut, takki H&M | neule Mango | tennarit Adidas

Keskiviikkoinen asuni sisälsi tutusta väriskaalasta huolimatta monta uutta juttua. Farkut löytyivät jo syksyllä Hennesin alesta, harmaa neule lähti tilaukseen Mangolta Black Fridayna ja Adidaksen Stan Smith -tennarit puolestaan ostin viime viikolla Unwrittenin bloggaaja-illasta. Viime vuonna hankkimani valkoiset pillifarkut ovat jääneet jostain syystä todella vähälle käytölle; olen ajatellut monesti, että jos ne olisivat löysemmän malliset ja niissä olisi vähän kulumaa, niille olisi enemmän käyttöä. Nämä uudet rennot farkut sopivat ehkä hieman paremmin tyyliini. Stan Smithitkin ovat melko uusi aluevaltaus itselleni, sillä tennarit eivät ole ihan omin juttuni. Multa löytyy entuudestaan Niken Theat, joita en ole osannut koskaan oikein yhdistellä niiden sporttisuuden takia. Näistä Stan Smitheistä olen haaveillut kuitenkin jo pidempään siksi, että ne tuntuvat sopivan tyyliin kuin tyyliin. Odotan innolla, että pääsen yhdistelemään kengät esimerkiksi leveälahkeisten liehuhousujen kanssa! Miltäs tämä asukokonaisuus näyttää teidän mielestänne?

Vietän täällä parhaillaan viikonloppua ihanan rennoissa merkeissä, sillä olen päässyt viimein eroon kaikista akuuteista kouluhommista. Mulla on vielä alkuviikosta pari luentoa, mutta sitten alkaakin jo joululoma! Kandia täytyy kylläkin kirjoitella loman aikana eteenpäin, mutta se ei juurikaan haittaa mua - olen oikeastaan vain innoissani, että pääsen viimein paneutumaan aiheeseeni kunnolla. Viettäkäähän tekin rentouttava viikonloppu!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (2)

2 kommenttia:

  1. Kiva kokonaisuus ja nuo tennarit oli kyllä nappiostos! :D Mistä on tuo huivi, sopii niin hyvin tähän asuun ja tuo vähän kuviota!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihan samaa mieltä oon kyllä noista tennareista! :) Huivi on hennesiltä, taitaa olla jo useampi vuosi sitten ostettu, mutta luulisin että vastaaavia löytyy valikoimasta edelleen!

      Poista