lauantai 8. lokakuuta 2016

Muistetaan olla offline

Reetta puhui tässä yhtenä päivänä snäpin puolella vuoden takaisista uniongelmistaan, joiden taustalla oli pitkäaikainen stressitila sekä ns. ylikierroksilla käyminen. Naisen puheet saivat mut ajattelemaan omaa menneisyyttäni ja kokemuksiani paljon, ja niistä syntyi idea tälle postaukselle. 

Otsikossani viittaan vahvasti somettamiseen. Some on merkittävä osa meidän jokaista arkipäivää. Sen kautta ollaan netin välityksellä jatkuvasti läsnä, jatkuvasti saatavilla. Somesta on tullut niin iso osa kaikkea toimintaa, ettei sen käyttöä tule liiemmin edes mietittyä. Instat ja snäpit ja muut, voisi sanoa, että niiden käyttö on jopa automatisoitunut. Ne kuuluvat päivärutiineihin samalla tavalla kuin syöminen tai hampaiden peseminen, ja pahimmillaan asian huomaa vasta silloin, kun nettiyhteys katkeaa tai puhelin unohtuu kotiin. Tätä rustatessani tajuan, että jollain kierolla tavalla koko somekulttuuri on rinnastettavissa siihen, mistä ajattelin teille oikeasti kirjoittaa - nimittäin stressiin.


Myös stressi soluttautuu arkeen monesti niin, ettei sitä tule edes huomanneeksi tai ajatelleeksi, ennen kuin oireet ovat todella huomattavia. Perusluonteeltaanhan stressi on tarpeellinen ja hyödyllinen tunne - se saa meidät toimimaan. Pahimmillaan se voi kuitenkin päinvastaisesti viedä toimintakyvyn kokonaan. Tällöin ei ole kyseessä enää mikään kevyt häiriötila yhteydessä, vaan ihan kunnollinen katkos kaikessa toiminnassa. 

Itselläni tällainen katkostila, uupumus, burnout, whatever, tuli vastaan edellisten opintojeni aikana vuonna 2012. Joku saattaa kyseenalaistaa tarinani - kuinka muka opiskelija voi kärsiä vakavasta uupumuksesta? Opiskelijathan vain bailaavat ja tuhlaavat opintotukiaan kaikkeen turhaan. No, voin kertoa, se on hyvin mahdollista.

Pääsin lukion jälkeen opiskelemaan ammattikorkeakouluun sairaanhoitajaksi. Olin tuolloin hyvin epävarma siitä mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä, ja pian opintojeni alettua mulle selvisi, etteivät sairaanhoitajan hommat olleet todellakaan se mun juttu. Mulla ei kuitenkaan ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa, joten jäin opiskelemaan alaa. Koska olen perusluonteeltani pikkutarkka perfektionisti ja äärimmäisen tunnollinen suorittaja, halusin edetä opinnoissani kunniallisesti, vaikken alasta niin välittänytkään. Tein kaiken mihin ryhdyin täysillä, kuten aina. Menestyin opinnoissani, mutta erityisesti harjoittelujaksot olivat mulle äärimmäisen raskaita. Moni opiskelijakaverini jaksoi rankat harjoittelut kutsumustaan seuraamalla ja tulevaa työuraansa ajattelemalla - mulla ei ollut edes näitä apunani. Päivät olivat jatkuvaa selviytymistä ja sinnittelyä, ja pitkittyneen stressin myötä mulle kehittyi salakavalasti vakava uupumustila. 


Tilanne alkoi muuttua vakavaksi, kun menetin yöuneni käytännössä kokonaan. Kroppani kävi niin kovilla kierroksilla, etten saanut iltaisin unta. Olin äärimmäisen uupunut, mutta en pystynyt nukkumaan. Kun sain viimein unesta kiinni, aloin heräillä muutaman tunnin kevyen unen jälkeen. Pahimmillaan aamuyöni kuluivat niin, että heräilin tasaisin väliajoin aamukolmesta eteenpäin. Stressasin jo etukäteen herätyskellon soimista niin paljon, että mieleni ja kroppani eivät antaneet mun levätä. Kuukausien jälkeen olin niin poikki, etten jaksanut kuin itkeä. Harjoittelut jäivät kesken, samoin myöhemmin kolmen eri lääkärin suosituksella koko opinnot. Silloiseen terveydentilaani liittyi paljon muutakin, kuten masennus, joka puhkesi samoihin aikoihin uupumuksen kanssa. Kärsin myös pahoista ja laajoista ihottumista sekä hiustenlähdöstä. On mahdotonta luetella syitä ja seurauksia, enkä siihen pyrkinytkään. Pyrkimyksenäni oli vain eheytyä, löytää tasapaino ja päästä takaisin elämään kiinni. Voin kertoa, se oli pitkä prosessi.

Moni on ihmetellyt tässä vuosien varrella sitä, miksi päädyin lopettamaan aiemmat opintoni kesken - ja vieläpä ihan loppusuoralla. Koska en ole halunnut avata tapahtumia sen tarkemmin, ovat myös selitykseni jääneet monesti hieman ympäripyöreiksi. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että olen seissyt koko ajan oman päätökseni takana, ja saanut siihen läheisiltäni kaiken mahdollisen tuen. Mikään tutkinto ei ole niin tärkeä, että omalla terveydellään pitäisi ryhtyä leikkimään.


Aina toisinaan toivon, että olisin tajunnut lopettaa opintoni jo aikaisemmin - olisin säästynyt paljolta. Yritän kuitenkin pitää mielessä, että nämä kokemukset tekivät musta paljon vahvemman ihmisen. Tunnen omat rajani entistä paremmin ja osaan kuunnella itseäni; tunnistan herkemmin oireita, joita mun olisi pitänyt jo tuolloin tajuta kuunnella. Tälläkin tarinalla on siis se kuuluisa hopeareunus.  

Haluan kokemuksieni kautta muistuttaa teitä siitä, ettei terveys, tai elämä ylipäätään, ole mikään itsestäänselvyys - ja siksi niitä on vaalittava. Aina ei tarvitse elää täysillä tai antaa itsestään kaikkea. Elämä on paljon muutakin kuin suorittamista, suunnittelemista ja suunnitelmien toteuttamista. On ihan ok myöntää omat heikkoudet, on ok myöntää, ettei jaksa. On ok sanoa ei, jos siltä tuntuu. Kuunnelkaa itseänne ja omaa olotilaanne. Esimerkiksi pitkittynyt väsymys, unettomuus, verenpaineen nousu, päänsärky, ärtyisyys ja itkuherkkyys ovat kehon tapoja kertoa siitä, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Älkää laiminlyökö itseänne, sillä voi olla vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia.

Olisi hienoa, jos stressin voisi painaa yhdellä napautuksella pois päältä, samalla tavalla kuin nettiyhteyden. Eihän se käy niin helposti, mutta omilla valinnoilla ja tekemisillä on kuitenkin suuri vaikutus stressiin. Olen huomannut, että oma aika, rakkaat ihmiset ja lempiharrastukset ovat parhaita keinoja stressimörön karkoittamiseen. Hidastetaan siis välillä, käännetään kiire offlinelle ja nautitaan elämästä! Hyvää viikonloppua kaikille! 

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall 
Comments (11)

11 kommenttia:

  1. Ihana ja koskettava teksti <3 Sai miettimään itsekkin monia asioita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda<3 Hyvä jos herätti ajatuksia!

      Poista
  2. Hieno postaus ja hienoja kuvia! :) ryhdyin lukijaksi!

    https://prepula.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukavaa että pidit! Tervetuloa mukaan<3

      Poista
  3. On niin huvittavaa, että yleinen ajatus opiskelijoista on se, että no eihän ne tee muuta kun biletä. Itse käyn harvoin bileissä, koska aikaa vie oikeasti ne opinnot, työt, koira (joka on vain mun varassa), ystävät, perhe ja se oma henkilökohtainen vapaa-aika. Tein amiksen jälkeen muutaman vuoden täyspäiväistä työtä, joka ei todellakaan ollut mun juttu ja loppujen lopuksi mäkin vaan itkin sitä pahaa oloa, mitä se mulle sai aikaiseksi. Mun elämän paras päätös on varmasti ollut se, että lopetin ne työt ja lähdin uudelleen opiskelemaan. Vaikkakin just tälläkin hetkellä on rankka ajanjakso menossa edellä mainitun luettelon takia, yritän pysyä positiivisena ja jos ei jaksa/huvita, sitten ei vaan pakota itseään tekemään niitä asioita mitä sillä to do-listalla olisi. Silloin mäkin vaan oon ja teen niitä mukavia asioita. Mitä väliä vaikka joku tentti ei menisikään loistavasta. Ainakaan mun koko elämä ei kaadu sen takia, koska oon oppinut ottamaan aikaa itselleni, päivittäin. :) Mutta senkin opin vaan ja ainoastaan sen kantapään kautta.

    Paljon tsemppiä sulle syksyyn <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä paha stereotypia tuo biletys ja siihen liittyvä kaikenlainen muu lorvailu ja löysäily, itse ainakin tunnen enemmän vain niitä opiskelijoita, jotka todellakin haluavat edetä opinnoissaan ja elämässään. :)

      Kuulostaa hyvältä, mukavat ja rakkaat asiat on just niitä, mitkä viime kädessä auttaa jaksamaan ja pitämään pään kasassa! Jokainen jaksaa eri tavalla ja siksi onkin tärkeää hahmottaa se oma sietokyky ja oppia kuuntelemaan itseä.

      Kiitos paljon Miru, samoin tsemppiä sulle<3

      Poista
  4. Ihana Juulia! <3

    Parasta tässä postauksessa oli se, että oot pystynyt toipumaan ja saamaan uuden otteen elämästä. Uskallat elää, se on tärkeintä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisista voi jäädä paha kierre tai erilaisia pelkotiloja yms., joten oon itsekin iloinen siitä, että oon päässyt elämässä eteenpäin. Kiitos kommentista ihana<33

      Poista
  5. Hyvä teksti, kiitos tästä. Todellakin opiskelija voi uupua yhtä hyvin kuin työssäkäyväkin, typerää jos joku ajattelee että ei. Monessa tapauksessahan opiskelijan elämä voi olla paljon epävarmempaa ja sillä tavalla kuormittavampaa. Toki harjoittelu käy kokopäivätyöstä ja osa-aikatyötkään yhdistettynä opiskeluun ei ole mikään läpihuutojuttu. Mä vähän luulen, että sellainen omien rajojen tuntemus kehittyy, mutta sitä pitää vähän opetella koko elämän ajan :-) Itse ainakin jatkuvasti kamppailen sen kanssa, minkä verran tekemistä ja stressiä on sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, hyviä pointteja! Ja kyllä vain, tässä taitaa olla kyseessä sellainen loputon prosessi :)

      Poista
  6. Kiitos Juulia! Loistava teksti, joka on samaan aikaan surullinen ja toivoa herättävä. Onneksi suorittajatyttö etsii jo nuorena tuntevampaa ja itseään kuuntelevaa tietä. Vaikka siihen liittyvät oireet ja kokemukset olivat ja ovat varmaankin raskaita, niin varmasti teit oikean ratkaisun lopettamalla sh-opinnot. On tärkeää suojella itseään liialta stressiltä ja kuunnella itseään herkkyydellä. Riittävä lepo ja rauhoittuminen on tärkeää. Olen itse harjoitellut tekemään riittävästi mukavia asioita ja voin kokemuksesta sanoa sen kannattavan.

    Olet rohkea ja avoin kirjoittaessasi kokemuksistasi ja se on harvinainen lahja, jota kannattaa varjella. Pitää olla armollinen (huono sana, mutta en tiedä parempaa) itselleen ja sallia heikkoutta. Omien rajojen tunteminen lisää vahvuutta ja arjessa selviytymistä, jopa stressaavissa tilanteissa.
    Mukavia syyspäiviä sinulle <3 <3 <3
    Lämmöllä Helena E

    VastaaPoista