keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Farkkumidi


Hame, takki, kengät Mango | huivi Lindex | pusero BikBok


Tämä mango.comin alesta löytynyt midimittainen farkkuhame on odottanut jo pari viikkoa käyttöön pääsyä. Eilen päätin sitten heittää sen ensimmäistä kertaa ylleni, kun olin lähdössä Onnenonkija-leffan kutsuvierasnäytökseen. Oon rakastunut ihan täysillä hameeseen, se on ehdottomasti yksi parhaista alelöydöistä aikoihin. Oikea aarre! Yleensä farkkuhameita näkee vain lyhyemmissä malleissa, ja siksi tämä Mangon hame on kivan erikoinen. Näin alkuunsa yhdistelin hameen turvallisesti mustaan. Mielessäni pyörii kyllä jo muutamia erilaisia yhdistelmiä - seuraavaksi voisin testata hametta ainakin valkoisten tennareiden kanssa.

Oon ollut viime aikoina vähän jumissa näiden blogini aiheiden kanssa. Toisaalta tämä asukuva-painotteinen suunta on ollut juuri se, mihin halusinkin tähdätä, mutta toisaalta se pistää myös mietityttämään. Olisi todella mukava kuulla teiltä lukijoita, oletteko tyytyväisiä tähän nykyiseen aiheiden painotukseen, vai olisitteko kiinnostuneita lukemaan tyylipostausten lisäksi jostain muusta enemmän? Ja jos, niin millaiset postaukset teitä kiinnostaisi? Millaisista asupostauksista ylipäätään pidätte; tykkäättekö lukea asuun liittyvää höpinää vai kenties enemmän jotain arkipäiväistä? Voiko asukuvien kylkeen liittää tekstiä aivan erilaisesta aiheesta? Nyt on sana vapaa, joten kertokaahan rohkeasti, jos teille herää ajatuksia! 

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (8)

8 kommenttia:

  1. Kauniit (asu)kuvat inspiroivat aina! Mieluiten höystettynä lyhyellä löpinällä juurikin itse asusta ja mistä ikinä. Tekstin voi aina skipata, jos siltä tuntuu, mutta kuviin panostaminen tuskin menee koskaan hukkaan. Ja mikä ihana kevätvalo näissä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiitos paljon, olipa mukava lukea sun mielipiteitä tästä asiasta!! Oon kyllä samaa mieltä, vaikka tasapainoinen kokonaisuus onkin ehkä sellainen kultaisin keskitie, mutta kuten sanoit, niin kuviin panostaminen ei kyllä mene koskaan hukkaan :)

      Poista
  2. Mää niin tykkäsin tästä asusta! Jos ulkoasuun saa ehdottaa, niin tykkäisin hiukan isommasta fontista - auttaisi lukemista :) Sisällön puolesta tykkäsin todella siitä C9-kuurista, jotakin terveys/hyvinvointiaiheista voisin hyvin kuvitella tänne!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna<3 Ja hei kiva että otit ton fonttiasian puheeksi! Oon joskus meinaa itekin pohtinut että onkohan vähän liian pientä pränttiä, mutta asia on sitten jäänyt kuitenkin sikseen. Täytyypä laittaa tässä hetimmiten fonttien muokkaukset kehiin. :) Ja terveys/hyvinvointi, laitetaanpas ne aiheet hautumaan! Oon niitä monesti pyöritellyt mielessäni, mutta toisinaan tuntuu ettei itsellä oo mitään uutta lisättävää asiaan, kun nuo aiheet on nykyään niin pinnalla joka puolella..

      Poista
  3. Milloin teet sen lupaamasi yliopisto- ja suomen kielen opiskelupostauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tosi pahoillani että opiskelupostauksen tekemisessä on vierähtänyt näin kauan! Mulla löytyy jo sellainen hahmotelman raakile tuolta luonnoksista, laitanpa sen nyt samantien työn alle. Julkaisen postauksen vaikka heti seuraavana! :)

      Poista
  4. Ihan super inspiroiva asu! Täytyykin etsiä farkkuhameet esille.. Tykkään sun tyylistä muutenkin tosi kovin! Suoraan sanottuna siis inspiroiduin❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vitsit miten ihanaa saada tällaista palautetta<33 Kiitos paljon Milla, mikä päivän piristys!!

      Poista