keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Uutta ja vanhaa


Poolo Mango | takki, kengät HM | farkut Gina | laukku Monki

Tästä asusta löytyy taas muutama uutuus. Harmaa ohut pooloneule löytyi taannoin Mangon alesta, Monkin pikkulaukku puolestaan Asoksen alesta. Oon tullut siihen tulokseen, että mulla on jonkinlainen kevyt fiksaatio mustiin pikkulaukkuihin. Niitä löytyy jo useampi kaapista, mutta ne kaikki ovat jollain tavalla hyvin eri tyylisiä. On minimalistista, juhlavaa, boheemia ja nyt tämä uusin, joka henkii mielestäni jotenkin kivasti mennyttä aikaa.

Näitä asukuvia muokatessani huomasin kuitenkin yhden asian; jostain syystä aloin kiinnittää enemmän huomiota vanhoihin suosikkeihini kuin noihin uusiin tulokkaisiin. Kuvien takki ja farkut ovat vaatekaappini kulmakiviä. Molemmat olen hankkinut vuosi sitten syksyllä, ja ne ovat edelleen lemppareitani! Toimivat aina ja kaiken kanssa, sen olen huomannut. Tosin, takkihan on kausivaatteena vasta toista talvea käytössä, mutta noille farkuille on kertynyt kyllä jo huimat määrät käyttökertoja. Ja silti vedän ne edelleen aina yhtä innolla jalkoihini. Voin kertoa, että on kyllä piristävää ajatella tätä vaateasiaa välillä ihan toiselta kantilta. Ainaisen haluamisen ja uudesta haaveilun sijaan onkin tosi kiva katsoa välillä niitä vaatekaapin vanhempia helmiä. Niitä vaatteita, jotka pelastavat kinkkisimmänkin asukriisipäivän ja kiireaamun. Vaatteita, jotka näyttävät aina hyvältä ja saavat siten myös oman fiiliksen paremmaksi. Kaikki lempivaatteet eivät tosin ole välttämättä aina ihan itsestäänselvästi lemppareita. Omaa arkipukeutumista ja vaatekaapin sisältöä kannattaakin tarkastella välillä ihan uusin silmin. :) Oletteko te perillä oman kaappinne kulmakivistä?

Tajusin muuten juuri, että otettiin Samin kanssa vuosi sitten hyvin samantyyppisestä asusta tuolla samassa paikassa kuvia. Jos sua kiinnostaa tsekata, mihin tuon takin ja ruskean pipon kombo taipui vuosi sitten samassa kuvauspaikassa, niin klikkaahan asukuvat auki tästä. Heh, on muuten jonkinlaista muutosta havaittavissa ulkonäön suhteen. :D Kivaa päivää kaikille!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (2)

2 kommenttia:

  1. Kiva asu:) ja ihan totta hyvä välillä mietti juuri niitä omia vaatekaapin helmiä, itsekin mietin niitä muutama päivä sitten ja huomasin että jotkut vaatteet pysyneet jo 3vuotta suosikkien listalla ja silloin ainakin tietää että ostos on todella tullut käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ohhoh, ihan mahtavaa jos kaapista löytyy noin pitkäaikaisia suosikkeja!

      Poista