lauantai 30. tammikuuta 2016

Hiustenhoitotuotteet keltaisuutta vastaan


Harmaan ja hopeansävyiset hiukset ovat olleen muodissa jo pitkään. Täytyy myöntää, että ensin kummastelin tätä hiustrendiä paljon. Sitten päätin alkaa taistella hiusteni keltaisia sävyjä vastaan, ja taisin innostua pikkuhiljaa viileämmistä ja viileämmistä hiussävyistä. Nyt kun katson tätä kuvissa näkyvää purkkimertani, huomaan, että musta on tainnut tulla jonkin sortin sekakäyttäjä. Näiden tuotteiden avulla oon saanut lähes kaikki keltaiset (ja lämpimätkin) sävyt hiuksistani pois, ja vaaleimmat kohdat ovat muuttuneet jopa mukavan harmaiksi/hopeiksi. Ruokahalu kasvaa tietysti syödessä, ja kun nyt haaveilen selkeästi harmaaseen taittavasta vaaleasta tukasta, taitaa seuraava askel olla se, että vaalennan tukkaani lisää raidoittamalla sitä reilusti. 

Ajattelin kertoa teille vähän näistä käyttämistäni tuotteista, kun siellä lukijoiden joukossa on varmasti asiasta kiinnostuneita. Ensinnä pari perusseikkaa: Näiden tuotteiden vaikutus perustuu vastaväreihin. Koska violetti väri taittaa keltaista, sisältävät keltaisuuden poistamiseen tarkoitetut tuotteet luonnollisesti enemmän tai vähemmän violettia pigmenttiä. Tuotteet eivät siis vaalenna hiusta lainkaan, vaan taittavat vaan hiuksen vaaleaa sävyä kylmempään.

1. Goldwell Soft Color 10V: Tätä Goldwellin sävytysvaahtoa oli vaahtoavan koostumuksensa ansiosta jotenkin mukavan helppo käyttää. Tuote poisti mielestäni tehokkaasti keltaisuutta, mutta toisaalta kuivatti myös hiusta paljon - huomasin, että hiukseni jäivät aina käsittelyn jälkeen hyvin karheiksi. Tuotteen hinta on myös aika korkea siihen nähden, ettei vaahtoa riitä kovinkaan moneksi käyttökerraksi. Pullon kyljessä on annettu ohjeena vaikutusajaksi 5-15 minuuttia, itse annoin vaahdon vaikuttaa hiuksissa tuon enimmäisajan ennen huuhtelua. Jos haluat tuotteesta enemmän irti, niin suosittelen levittämään sen suoraan kuivaan tukkaan!

2. Fudge Clean Blonde Violet Toning shampoo & conditioner: Nämä jouluna Samilta saamani Fudgen tuotteet ovat tämänhetkiset suosikkini. Tuotteet tuoksuvat ihanan makeilta, ja ovat äärimmäisen tehokkaita - erityisesti tuo shampoo, joka sisältää runsaasti violettia pigmenttiä. Pigmenttiä on siis oikeasti niin reilusti, että levitän itse shampoon aina kumihanskoilla. Muuten käteni olisivat pesun jälkeen ihan violetit! Fudget ovat hieman muita tuotteita hintavampia, mutta toisaalta myös tehokkaampia ja pakkauskooltaankin suurempia. Mielestäni shampoo on myös todella riittoisa ja hyvin levittyvä. Suosittelen kokeilemaan!

3. Crestol Colorgloss: Tämä tuote on samalla sekä sävyte että syvähoitava hiusnaamio. Tuote sisältää argan-, jojoba- ja avocadoöljyjä, jotka saavat hiukset kiiltämään kauniisti. Hiukseni jäivät pesun jälkeen aina myös ihanan pehmeiksi! Tuotteessa on enemmän pigmenttiä kuin esim. Color Maskin Platinumissa, joten sen sanotaan olevan myös tehokkaampi. Pakko kuitenkin myöntää, etten ainakaan näin jälkeenpäin muista itse kokeneeni hiuksissa sen suurempaa eroa kuin Platinuminkaan kohdalla. Hoitavuudesta kuitenkin iso plussa.

4. KC Color Mask Platinum: Tämä Platinum (entiseltä nimeltään Silver) on ollut mulla käytössä jo pidempään. Välillä testailin sarjan Pearl -sävyisiä tuotteita (joilla sai muuten hiuksiin kauniin helmiäisen sävyn), mutta kun tuotteet loppuivat, vaihdoin takaisin Platinumiin. Hyvä perustuote vaaleiden hiusten kirkastamiseen ja lämpimien sävyjen pois taittamiseen! Tuote on myös rakennepaikkaava, mikä on hyvä ominaisuus vaaleita, rasittuneita hiuksia ajatellen. Mikäli kuitenkin kaipaat järeämpää muutosta tai enemmän tehoa keltaisuuden poistamiseen, suosittelen satsaamaan esimerkiksi Fudgeihin. 

Onko teillä kokemuksia näistä tuotteista? 
Jakakaahan myös omat keltaisuuden poistamiseen tarkoitetut hiustuotteenne kommenteissa!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (2)

2 kommenttia:

  1. Tuo Goldwellin vaahto on ihan huippua, mutta niinkuin sanoit, kestää harmittavan vähän aikaa! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on kyllä tehokasta tavaraa! :)

      Poista