torstai 31. joulukuuta 2015

Viisitoista purkkiin vuoden viimeisten asukuvien kera



Takki, housut ja huivi H&M | paitis Gina Tricot | tennarit Nike | laukku BikBok


Tiedättekö, tämä kulunut vuosi on yllättänyt mut monella tapaa. Niin hyvässä kuin pahassa. Viime vuoden lopulla pohdin, että vuonna 2014 olin onnellisempi kuin koskaan, mutta myös surullisempi kuin koskaan. Silloin taisin tosissani luulla, että mitään parempaa tai pahempaa ei voisi enää sattua. Olin väärässä. Kaikki asiat eivät ole edes tänne blogiin asti päätyneet, mutta nyt voin mainita sen verran, että heti alkuvuodesta rakas Tilla-koirani (11 vuoden ajan jopa paras ystäväni) menehtyi syöpään. Tilla asui vanhemmillani, missä en halunnut vierailla tapahtuneen takia yli puoleen vuoteen. Kun sitten uskaltauduin taas kesällä lapsuudenkotiini, tapahtui jälleen jotain kamalaa. Isäni menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen. Tämä koko vuosi on mennyt siis aikamoisessa sumussa, ja välillä on ollut todella raskasta sekä vaikeaa. Musta tuntuu siltä kuin olisin vanhentunut tämän yhden vuoden aikana about 50 vuoden edestä. Tällaiset raskaat kokemukset muuttavat väkisinkin ihmistä, ja olen huomannut monenlaisia kasvun merkkejä itsessäni. Katselen maailmaa tämän vuoden jälkeen ihan eri silmin. Onneksi vuoteen on mahtunut myös onnea ja rakkautta. Maailman luotettavin, rehellisin, hauskin ja ihanin mies - mun mieheni - kosi mua elokuussa. Siitä olen ikionnellinen. 

Jos sitten siirrytään näistä elämän suurista asioista vähän kevyempiin. Matkattiin eilen Annin kanssa Kuopion Matkukseen tsekkailemaan liikkeiden aletarjonnat, ja nämä vuoden viimeiset asukuvat ovatkin kyseiseltä reissulta. Tähän väliin on pakko muuten mainita, että Hennesiltä mukaani tarttui ihan extempore jotain, mitä en vielä hetki sitten olisi osannut kuvitella ylleni. Arvauksia? Vastauksen kuulette ja näette sitten ensi vuoden puolella. ;) Tämä eilinen harmaa/musta/valkoinen asukokonaisuus oli jotenkin hyvin tyypillistä mua. Aikas basicia, mutta samalla mukana oli pientä twistiä. Mitäs pidätte kokonaisuudesta?

Kirjoittelin viime vuoden lopulla, että haluan muuttaa blogiani tyylipainotteisemmaksi. Selailin toissapäivänä kaikki tämän vuoden postaukseni läpi, ja huomasin, että blogini on kuin onkin muuttunut - ja kehittynyt. Niin on selkeästi myös tyylini. Tällä hetkellä koen olevani entistä rohkeampi ja varmempi pukeutuja. Tyylini on myös alkanut kehittyä vahvasti omaan suuntaansa. Kuluneen vuoden postauksia selaillessani kirjoittelin ylös hieman sellaisia selkeimpiä muutoksia ja piirteitä tyylistäni. Tänä vuonna: Lakkasin ikuisuuden kestäneen tukan kasvatusprosessin ja pätkäisin hiukseni lyhyemmiksi (päätös, johon olen edelleen tyytyväinen). Pistin kiertoon suuren määrän vähänkäytettyjä vaatteita, ja opettelin tekemään parempia ostosratkaisuja. Tosin takkeja tuli hamstrattua enemmän kuin ennen, hahah. Ihastuin midimittaan ja leveisiin lahkeisiin. Olin rohkeampi kokeilemaan uusia trendejä (kuten edellämainittuja), mutta pysyin kuitenkin myös paljon tutussa ja turvallisessa - kuten mustavalkoisissa yhdistelmissä. Vähensin tuntuvasti korujen käyttöä, ja hatut asettuivat tiukasti asustevalikoimaani. Näillä on hyvä lähteä ottamaan selvää tulevasta vuodesta. Seuraavaksi laitan skumpan kylmään, keitän muutaman kupillisen kahvia itselleni ja käyn suhkussa. Illalla olisi tarkoitus ottaa uusi vuosi vastaan ystävien seurassa. 

Kiitos teille blogini lukijoille tästä kuluneesta vuodesta
Upeaa uutta vuotta kaikille! 

Comments (6)

6 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta myös sulle! <3 Toivottavasti ensi vuonna sulle ei sattuisi noin ikäviä asioita... :'(

    VastaaPoista
  2. oi ihana ! tuo Ginan paita on nii kiva, oon hypistelly sitä aikoinaan monet kerrat kaupassa:D pitääpä joku pv vaihtaa kunnolla kuulumisia! olet monesti käyny mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muistankin kun kommentoit aiemmin että et oo uskaltanut ostaa tota kun kauluspaidat ei sovi sulle (mikä on täyttä puppua höpsö :)) Joo vaihdetaan<3

      Poista