tiistai 3. marraskuuta 2015

Usein hiljaisuuskin riittää - ajatuksia sosiaalisesta mediasta

Olen sitä ihmistyppiä, joka tarvitsee paljon tilaa ympärilleen. Hiljaisuutta, aikaa miettiä. Aikaa hengittää. Ahdistun nopeasti, jos päiväni ovat liian täynnä tekemistä, enkä ehdi olemaan kotona. Paikoillani. Tunnen tukehtuvani, jos buukkaan kalenterini täyteen ja juoksen paikasta - ja sosilaalisesta tilanteesta - toiseen. Joskus jo pelkkä muutaman päivän yhdessäolo kavereiden kanssa tuntuu musta todella raskaalta. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa mun ei tarvitse olla koko ajan äänessä. Mulla on toisinaan vahva tarve vetäytyä itseeni, joten on tärkeää, että ihmiset ympärilläni tiedostavat tämän ja antavat mulle tilaa. Tilan kautta määrittelen myös yleensä ihmissuhteeni. Tiedän suhteen toimivan, kun tunnen, että voin olla toisen kanssa luontevasti hiljaa. Jos yhteinen hiljaisuus tuntuu täysin luonnolliselta, ollaan aika pitkälti samalla aaltopituudella. Aina ei tarvitse puhua. Usein hiljaisuuskin riittää.


Olen huomannut, että ahdistun yhä useammin myös sosiaalisesta mediasta. Tuntuuko teistä koskaan siltä, että haluaisitte vain sulkea puhelimet ja läppärit ja muut välineet? Huomaatteko kaipaavanne sitä, että voisitte olla edes hetken tavoittamattomissa? Koen tällaisia tunteita aika usein. Sosiaalinen media on avannut monia väyliä jakaa omaa elämää, pitää yhteyttä ja ilmaista mielipiteitä. Kehityksen mukana on tullut paljon hyvää. Yhteydenpito on ihanan helppoa ja mutkatonta. Välimatka ei tunnu missään, kun toisen kanssa voi somettaa. Tekstin lisäksi voi viestiä äänellä, kuvalla ja videolla. Nopeaa ja kätevää. Oikeastaan toiseen ei tarvitse pitää edes yhteyttä - riittää, kun seuraa tätä vain eri kanavilla ja painaa välillä peukkua tai sydäntä. Kuulumisten vaihtoa yksinkertaisimmillaan.

Kaikkeen hyvään liittyy kuitenkin aina myös kääntöpuoli. Kun viestejä satelee joka appsin kautta puhelimeen, tuntuu, ettei voi vain jättää vastaamatta. Lähettäjä näkee yleensä kellolleen, koska viestit on luettu ja videot katsottu. Jotta ryhmäkeskusteluissa pysyisi ajantasalla, on puhelimen ääressä oltava koko ajan. Tai ainakin kerrottava, että anteeksi en ehdi nyt vastaamaan. Viestittelyyn on tullut mukaan tietynlainen velvollisuuden aspekti. Koko ajan pitäisi olla tavoitettavissa. Koko ajan pitäisi olla myös jakamassa omia päivän tapahtumia some-kanavilla. Seuraaja-luvut kertovat paljon sosiaalisesta statuksesta, ja jotta seuraajia saisi paljon, on oltava aktiivinen. On oltava läsnä, jaettava omaa elämää tuntemattomille ihmisille. On korostettava niitä elämän parhaita puolia, että toiset kiinnostuisivat, ja jäisivät seuraamaan. Some määrittää meitä monella tapaa. Harmillisinta on, että somen kautta välittyvä kuva on kuitenkin pohjimmiltaan vain pieni pintaraapaisu - raapaisu, johon luotetaan sokeana. Tuo postaa kuulumisia, sillä menee näköjään kaikki hyvin. Tuo laittaa kauniita kuvia, sen elämä on varmaan aina yhtä ihanaa. Luotatko sinäkin liikaa näihin somen kautta välittyviin mielikuviin?

Niin. Koska olet viimeksi kysynyt läheiseltäsi kuulumisia? Siis oikeita kuulumisia. Tiedätkö, miten parhaalla ystävälläsi menee? Tai sisaruksellasi? Luet päivityksiä, näet kuvia heidän päiviensä huippuhetkistä. Ajatteletko koskaan, etteivät some-julkaisut kerro koko totuutta? Ja mikä tärkeintä: Pysähdytkö koskaan pohtimaan omaa elämääsi? Istutko hiljaa, nautitko hetkestä? Ilman mitään ulkoisia ärsykkeitä. Tuntuuko elämäsi oikeasti merkitykselliseltä, kun siitä riisutaan kaikki turha hashtagein ilmaistava siirappi pois päältä? 

Pysähdy. Mieti. Kuuntele. 

Nauti elämästä. Se onnistuu hienosti myös ilman sosiaalista mediaa. 

Comments (10)

10 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Oon aikaslailla samanlainen ja samanlaisia ajatuksia. :) Nuo viestit on tosi uuvuttavia, kun niitä tulee päivässä niin paljon. Ei enää pysty vastailemaan ainakaan kaikille. Ennemminkin yritän treffailla ja nähdä kasvotusten kuin kirjoitella somessa. Vaikka onhan somessa yhteyden pito parempi kuin ei mitään. En mielelläni roiku somessa. Ainoastaan bloggailusta tykkään, koska siinä voi jäsentää ajatuksia ja se on teraupeuttista. :) Tosin siihenkin saa yllättävän paljon aikaa kulumaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jaat nämä ajatukset mun kanssa! Tuo on kyllä hyvä idea, että pyrkii tapailemaan mieluummin livenä tärkeitä ihmisiä. Ja totta, tämä bloggaaminen on juuri siksi niin mukavaa, että tämä on oikeasti hyödyllistäkin :)

      Poista
  2. Oon ite aika samanlainen. Tarviin joka päivä semmosen rauhan, jolloin ei tarvi miellyttää ketään tai tehdä mitään koulujuttuja vaan saa vaan olla ja tehdä just sitä mistä tykkää. Mulle välillä riittää se, että nään kavereita koulussa 4 tuntia ja sitten on pakko päästä jo kotiin pakoon. :D
    Ja toi some. Ihan käsittämätöntä mimmosta tästä kaikesta on tullut. Joskus ala-asteella, kun oli Nokian 3310, oli paljon helpompaa. Tekis tosiaan mieli välillä vaan sammuttaa puhelin tai jättää se vaikka kotiin, mutta ikinä ei tiiä jos tuleekin vaikka hätä ja pitäs päästä soittamaan tai toisin päin. Ja mulla kun koko perhe ja poikaystävä asuu 250km päässä, niin se puhelin on paras tapa pitää yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit kuulostaa kyllä niiiin tutulta haha :D Ja ihan totta, ennen oli kyllä jotenkin helpompaa! Vaikka onhan se tosi hyvä että yhteydenpito on helppoa, mutta jotenkin jonkinlainen yksinkertaisuuskin kelpasi välillä. :)

      Poista
  3. Vitsit multa ois tulossa tässä lähiaikoina samaan aiheeseen liittyvä postaus, ja todella samankaltaisia mielipiteitä myös mulla noista asioista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tosi kiva kuulla että aihe puhuttaa myös sua! :)

      Poista
  4. Hyviä pointteja sulla postauksessa :) ja kiva lukea sun kirjoittamaa tekstiä.

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä kirjoitus! Olen itse ihan samanlainen ja samat jutut pyörineet myöskin lähiaikoina mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi mukava kuulla! Onpa meitä näiden asioiden suhteen samanlaisia näköjään useita :)

      Poista