sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Olkkarin uusi valonlähde


Mielestäni oikeanlainen valaistus on yksi tärkeimpiä juttuja sisustuksessa. Oon huomannut, että ahdistun helposti, jos valot eivät ole huoneessa kohdillaan - jos on siis liian pimeää, tai vaikka vain yksi kirkas ja kelmeä kattolamppu päällä. Valontarve kotosalla on alkanut korostua taas ihan eri tavalla nyt, kun ulkona tulee pimeä aikaisin. Tykkään siitä, että kotona on paljon erilaisia valaisimia, joilla saa valaistua jokaisen huoneen juuri oikealla tavalla ja tarpeiden mukaan. 

Huomasin jo heti alkusyksystä, että olkkarimme kaipasi lisää valoa pimenevinä iltoina. Alusta asti oli selkeää, minkätyyppisen lampun haluan hankkia olkkariimme - yksinkertaisen ja persoonallisen. Olin ihastellut jo pitkään sisustuslehdistä tällaisia rouheita yksilöitä, joiden lamppua ympäröi metallinen "ritilä". Täysin toiveidenmukainen lamppu löytyi viimein alkuviikosta, kun piipahdettiin Clas Ohlsonilla. Voi sitä riemun määrää! Lampulle löytyi sopiva paikka tikashyllystä. Pidän siitä, että lamppu toimii sekä tehokkaana valonlähteenä, että mielenkiintoisena ja persoonallisena yksityiskohtana sisustuksessa. Kaikille kiinnostuneille muuten tiedoksi: tätä lamppua ei myyty suoraan tuollaisenaan, yhdessä paketissa, vaan kaikki osat piti ostaa erikseen ja liitellä sitten kotona yhteen. Hintaa kokonaisuudella oli vajaat 40 euroa. Mitäs pidätte tästä lamppu-uutukaisesta? Kivaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Comments (6)

6 kommenttia:

  1. Vau tosi nätti lamppu!! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on niin täydellinen, voi vitsit! <3 etsiminen palkittiin, nyt vielä se ... toinen juttu sitten! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se toinen täydellinen juttu vielä....! <3

      Poista
  3. Tosi kivalta lampulta näyttää. :)

    VastaaPoista