lauantai 16. toukokuuta 2015

Kakskytviis


 – Vuoteen on mahtunut paljon - oon ollut iloisempi ja onnellisempi kuin koskaan, mutta myös surullisempi kuin koskaan. Aikamoista aallokkoa tämä elämä. Mutta ennenkö menee liian diipiksi, taputan 25-vuotiasta itseäni olalle ja korkkaan kuohuvan. #hyvineletty

Näin kirjoitin eilen instakuvani kuvatekstissä. Eilen tuli tosiaan jälleen yksi vuosi mittariin lisää. Kakskytviis, kuulostaapa hurjalta. Tuo teksti piti kyllä täysin paikkansa; vuosi on ollut kokonaisuudessaan hyvin rankka. Jo pelkästään muutto, uusien opintojen aloittaminen ja täysin uudenlainen arki ovat vieneet syksyn jälkeen kovasti voimia. Ja siihen päälle sitten tietty kaikki muu. Helpolla ei ole päästy, mutta täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Tunnen olevani viimein oikealla reitillä, ja sen tiedostaminen tuntuu todella hyvältä. Oi että.

Synttäreitä juhlittiin eilen pienellä porukalla tässä meillä, ja loppuillasta käytiin juomassa parit keskustassa. En malta odottaa, että pääsen esittelemään teille yhden synttärilahjoistani - olen jo nyt ihan innoissani, vaikken ole nähnyt edes vielä koko lahjaa. Olen haaveillut jo pitkään uudesta objektiivista, ja nyt saan vihdoin sellaisen Samilta! Jonkin aikaa täytyy vaan malttaa vielä, sillä objektiivi tulee markkinoille vasta tämän kuun lopussa. Onneksi saatiin tehtyä siitä ennakkovaraus. Objektiiviasiaa on tulossa siis heti, kun saan uutukaiseni käsiini ja pääsen sitä testailemaan. :) Toivottavasti teillä menee hyvin - ihanaa viikonloppua kaikille

Comments (8)

8 kommenttia:

  1. oiii HUUURJASTI onnea vielä tämänki kautta<3 PUS<3 ps ootpa kaunis!

    VastaaPoista
  2. Onnea! :) Mekin vietimme eilen siskoni synttäreitä - hänellä tosin tuli mittariin 27 vuotta :)

    Oi vitsit miten hyvän lahjan saat! Uudet objektiivit ovat aina tarpeellisia bloggaajille :). Minäkin olen vinkannut miehelleni, että jos joskus on hankala keksiä lahjaa, niin objektiivi on varmasti onnistunut lahja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 Ihan totta, objektiivit on kyllä hyviä lahjoja meikäläisille :D Toivottavasti sun mies on pistänyt vinkin korvan taa ;)

      Poista
  3. nice photos !

    ____________________________
    poczuj się jak we Francji
    WWW.JUSTYNAPOLSKA.BLOGSPOT.COM

    VastaaPoista