lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyviä päiviä




Viime päivät ovat olleet jotenkin todella hyviä. Jopa kiire ja kalenterissa painavat deadlinet ovat tuntuneet vaihteeksi mukavilta asioilta - yleensä kun ne aiheuttavat vain hampaidenkiristelyä sekä kauheaa stressiä. Sunnuntaina alkanut päänsärkyily on vaivannut enemmän tai vähemmän koko viikon ajan, mutta sekään ei ole haitannut niin paljoa kuin normaalisti. Suuri osa näistä hyvistä fiiliksistä on varmastikin auringon ansiota. Auringonpaisteella on jotenkin kumma taipumus saada kaikki asiat näyttämään valoisammilta. 

Tänä aamuna meidän ovikello soi, kun oltiin syömässä aamupalaa. Sami kävi ovella, ja saapui pian eteisestä kukkalähetyksen kanssa. Luulin ensin, että Sami on järjestänyt mulle ystävänpäiväyllätyksen, mutta kukkien lähettäjäksi paljastuikin Zalando. Paketista löytyi kaksi kaunista ruusua sekä ihana, käsinkirjoitettu kortti. Kiitos Zalandon väelle tästä yllätyksestä, se piristi todella mieltäni! Muistakaahan, että alennuskoodi YSTAVANP on voimassa vielä tämän ja huomisen päivän ajan Zalandolla. Enemmän tietoa kampanjasta löydät edellisestä postauksestani. :) 

Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää
Palataan pian! Ja ainiin, ensimmäinen kuva on muuten vohkittu Annilta. :)

Comments (15)

15 kommenttia:

  1. Oi miten ihana yllätys!! <3
    Ja kyllä, aurinko auttaa kaikkeen. :)

    VastaaPoista
  2. vauu ihana yllätys<3 niin kauniita herkkiä kuvia<3 ihanaa ystävänpäivää sinne kaunis nainen!

    VastaaPoista
  3. Vauu mikä super yllätys <3 oot kyllä ansainnutkin :)<3 sun kuvat ovat aina niin laadukkaita ja upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia, ihanasti sanottu<3 Sulta saa aina niin piristävää palautetta!

      Poista
  4. Sulla on kyllä niin kauniita ja harmoonisia kuvia! Jotenkin niin ihanan rauhallinen tunnelma näissä kuvissa, tykkään <3 Ja mieletön yllätys toi, ehdottomasti tuli oikeeseen osotteeseen <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti linduskainen<3

      Poista
  5. Oi kuinka ihana yllätys! <3 Sulla on aina niin ihania ja inspiroivia kuvia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana se todellakin oli! Kiitos myös sulle Jenna näistä kauniista sanoista<33

      Poista
  6. Tosi ihana yllättys <3 Todella upeita kuvia olet ottanut.Kyllä silmä lepää näitä kattelessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mukava kuulla! :) Kiitos paljon<3

      Poista
  7. Oi miten kiva ylläri :) aurinko todellakin on näiden kylmien ja lumisten aikojen paras vieras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ihan huippu juttu! Niinkuin aurinkoiset päivätkin :)

      Poista
  8. Saat kuvista kun kuvista kyllä aina niin kauniita! <3 Varmaa vaikka kuvaisit vessanpönttöä... :D :D haha, väsynyttä maanantai-iltaa vaan!

    Ja toi ylläri on kyllä NIIN ihana<3

    VastaaPoista