lauantai 3. tammikuuta 2015

Fave outfits from last year


Viime vuosi oli mulle merkittävää aikaa oman tyylini löytämisen kannalta. Huomasin jossain vaiheessa vuotta, että omat mieltymykseni alkoivat muotoutua entistä selkeämmiksi - ja tämä alkoi näkyä myös pukeutumisessani. Selailin pitkään asukuviani viime vuodelta, ja nämä viisi kokonaisuutta valikoituivat suosikeiksini. Selaamieni asukuvien joukossa oli toki myös useita sellaisia kokonaisuuksia, jotka näin jälkeenpäin katsottuna kaipaisivat jonkinlaista muutosta, tai joita en pukisi enää ollenkaan päälleni. Pukeutuminen on jännä asia. Hassua, kuinka jokin puoli vuotta sitten käytetty asukokonaisuus on voinut tuntua silloin älyttömän kivalta, mutta näin jälkeenpäin se aiheuttaa lähinnä vain noloja viboja. Nuo nolot vibat voi kuitenkin tulkita myös positiiviselta kantilta, sillä ne kertovat erityisesti kasvamisesta, rohkeudesta ja muutoksesta. On koitettava monenlaista, jotta se oma juttu löytyy.

No, miten sitten tästä eteenpäin? Haluan päästä edelleen lähemmäs omia mieltymyksiäni. Tiedättehän sen tunteen, kun on jokin selkeä kuva mielessä, mutta silti tuntuu, ettei ihan täysin osaa toteuttaa itseään sen mukaisesti? Jep, siltä musta on tuntunut jo pitkään. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, millainen tästä vuodesta kehkeytyy oman pukeutumiseni ja tyylini suhteen. Sen voin ainakin sanoa jo tässä vaiheessa, että blogini tulee keskittymään tänä vuonna varmasti entistä enemmän tyyliasioihin, muotiin sekä inspiroitumiseen!

Comments (12)

12 kommenttia:

  1. eikä tykkään ihan sikana sun tyylistä!:oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tosi kiva kuulla! :)

      Poista
  2. Ihana tyyli sulla!<3
    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oot kyllä onnistunut löytämään just sulle sopivan tyylin :) Kaunista!

    VastaaPoista
  4. Kaksi ensimmäistä ja harmaaneuleinen asu ovat parhaat! Ihanaa vuotta 2015!

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla sun mielipide! Kiitos, ihanaa uutta vuotta myös sulle :))

      Poista
  5. Ihana tyyli sinulla, lemppariasu on toi missä sulla on harmaa paita päällä. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana sun tyyli kyllä ehdottomasti! Eka asu on valloittava ♥

    VastaaPoista