maanantai 15. joulukuuta 2014

Throwback to Mallorca


Palautin eilen tämän ensimmäisen yliopistosyksyni viimeisen koulutehtävän, joten tästä päivästä eteenpäin olen noin neljä viikkoa joululomalla. Hellurei. Joululomani alkoi tyylikkäästi How I Met Your Mother -sarjan viimeisen tuotantokauden korkkaamisella sekä vanhojen reissukuvien fiilistelyllä. En ole oikeastaan yhtään jouluihminen, ja tänä vuonna lähestyvä joulu on tuntunut jotenkin normaalia ahdistavammalta. Haaveilen salaa siitä, että saisin viettää jouluni jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa, palmun alla rentoutuen. Siksi varmaan päädyinkin selailemaan vanhoja reissukuvia näin heti ensimmäisenä joululomapäivänäni.

Syyskuun alussa tekemämme matka Mallorcalle jäi todella vähäiseen osaan täällä blogissani. Tarkoituksenani oli tehdä useampia postauksia matkasta, mutta syksyn kiireet saivat mut unohtamaan tyystin reissusta tarinoimisen. No, onneksi on ainakin näitä kuvia, joihin voi palata. :) Jos haluat nähdä lisää otoksia tai lukea matkastamme tarkemmin, klikkaa tämä postaus auki! Seuraavaksi ajattelin palata vielä hetkeksi HIMYM:in kutkuttavan viimeisen tuottarin pariin. Jos illalla saisi vaikka koristeltua kuusen ja leivottua jouluherkkuja - jostainhan sitä joulufiilistä on alettava taikoa esiin, vai mitä? Ehkä heittädyn vielä ennen joulua niin hurjaksi, että teen jopa jonkinlaisen jouluaiheisen postauksen. ;)

Ihanaa viikkoa teille kaikille
Comments (6)

6 kommenttia:

  1. Voii ihanaa joululomaaa <33 nautiskele :) kauniita matkakuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Mä yritän nauttia :))

      Poista
  2. Ihanaa lomaa sulle, täällä myös yks lomalainen tulee perässä huomisesta alkaen ! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hemppe! Ihanaa lomaa myös sulle♡♡

      Poista
  3. Apua ei olisi pitänyt klikata tätä postausta auki lukuluettelosta, eikä mitä kuvia!♥ On niin hirmuinen matkakuume ja kuvat merestä ja palmuista ei auta asiaa sitten millään. Ihunaista joululomaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi eii, koita pärjätä! :DD Kiitos Kata♡

      Poista