torstai 18. joulukuuta 2014

8 kuvaa tiistailta


Aamupala kuusen loisteessa / Meikkaushommia
Päivän nassu / Vaatteiden valinta
Kuvaussessio / Herkuttelua thai-ravintolassa
Treeni kuminauhoilla / Ihana iltapala

Tässä muutama kohokohta tiistailta, jolloin me lähdettiin Samin kanssa joululahjaostoksille (taas kerran ajoissa näiden lahjojen kanssa, hehs). Ennen shoppailua käytiin ottamassa asukuvat, jotka näittekin jo eilisessä postauksessani. Vaikkei meillä ollut montaa lahjaa ostettavana, vierähti kauppoja kierrellessä useampi tunti. Käytiin välillä syömässä thai-raflassa, ja sitten jatkettiin taas kiertelyä. Illalla olinkin sitten aika poikki; tein nopean kotitreenin, ja loppuilta kului mukavasti viltin alla sohvalla.

Nämä ensimmäiset lomapäivät ovat olleet melko touhuntäyteisiä, mutta samalla todella mukavia. Huomaan itsestäni aina näin kiireisen lukukauden päätteeksi sen, etten osaa vääntää aivojani heti loman alkaessa täysin off-tilaan. Käyn jotenkin ihan ylikierroksilla, ja ajatuskin pelkästä telkkarin tuijottamisesta tuntuu omituiselta. Siksi onkin hyvä, että tekemistä on riittänyt. Eiköhän sekin lomapäivä koita vielä pian, kun en jaksa vaihtaa edes yöpukua päältäni, ja tuijotan aamusta iltaan Netflixiä... :D Joko te olette joululomalla? Jos olette, miten lomailunne on lähtenyt käyntiin?
Comments (8)

8 kommenttia:

  1. Oi, miten kivoja kuvia! :> Näytät upealta tossa lähärikuvassa.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti :) Mukavaa että tykkäsit!

      Poista
  3. Mää niin tykkään kun sun kuvissa on aina tää tietty värimaailma ja tunnelma :) Heti tunnistais tän sun blogiksi ja tyyliksi avais minkä sivun ja postauksen tahansa! Se on siis iso iso iso plussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii kiitos taas Anni<3 Niin kiva saada tällaista palautetta välillä! :)

      Poista
  4. Oi tosi kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva että tykkäsit kuvista :))

      Poista