lauantai 15. marraskuuta 2014

Sisustustarralla ilmettä olohuoneeseen


Olohuoneemme sohvaseinä sai alkuviikolla koristeeksi tällaisen kauniin sisustustarran. Alusta alkaen on ollut selvää, että sohvan ylle on saatava jonkinlainen katseenvangitsija - valkoinen seinä kun näyttää paljaaltaan melko kolkolta. Pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja valokuvakollaasista Ikean Lack-hyllyihin saakka. Sitten törmäsin tähän sisustustarraan, ja muut vaihtoehdot unohtuivat kokonaan. Tosin, vielä tarran kiinnityshetkelläkin olimme täysin varmoja, että tarra tulee näyttämään seinällä yksinään todella ankealta ja jotenkin irralliselta, ellei sen rinnalle lisätä mitään. Nyt, muutaman päivän jälkeen olen kuitenkin todella tyytyväinen tarraan ihan sellaisenaan. Nämä kuvat hämäävät aika lailla, sillä todellisuudessa tarran teksti on isompi ja erottuu seinästä paljon paremmin, vaikka fontti onkin siron kokoinen ja väriltään vaalean harmaa. Mielestäni teksti on kooltaan juuri sopiva; suurempana se olisi ehkä liian hallitseva olohuoneen yleisilmettä ajatellen. Ja vaikka kyse onkin sisustuselementistä, on tarran ulkonäkö oikeastaan toissijaisessa asemassa - valitsin tarran täysin sen tekstin sisällön perusteella. :)

Oletteko te käyttäneet tällaisia tarroja sisustuksessa?
Comments (12)

12 kommenttia:

  1. Tykkään ihan hirveesti sistustustarroista ja meillä onkin niitä omassa kodissa kolme- keittiössä, olohuoneessa ja makkarissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kuulostaa ihanalta! Mäkin haluisin yhden makkariin :)

      Poista
  2. Ihana blogi sulla! Tykkään tosi paljon tosta sun bannerin fontista, niin suostutko sä tekemään mulle samanlaisella fontilla tekstin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon ladannut ton fontin netistä, se löytyy nimellä signerica medium. Kannattaa käydä se nappaamassa omalle koneelle niin saat tehtyä itse juuri sellaisen tekstin kuin haluat :)

      Poista
  3. Ihana sisustustarra, tuo kivasti omaa särmää ja erilaisuutta huoneeseen! :)
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Multakin löytyy yks tekstin pätkä makkarista ja se on kyllä ihana :) Noilla tarroilla saa tosi helposti vähän uutta sisustukseen! :)

    VastaaPoista
  5. Meidän talosta löytyy neljäkin tarraa.. oon niihin koukussa :D
    Näät mun blogin tästä
    Ps. supersöpö blogi sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, teillähän on monta! Kiitos hurjasti, mukava että tykkäät :)

      Poista
  6. Ihana tarra, niin ajaton ja ymmärrät varmasti jos sanon että kaunis teksti :-) ite haluisin makkariin tai olohuoneeseen puun, tämän: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30231612/ ja varmaan joskus tulevaisuudessa kun päätän hankkia tiskikoneen niin siihen joku 'täytä minut likaisilla ja tyhjennä puhtaista' tekstillä. Kaverillani on myös keittiössä teksti 'save water, drink wine' niin sellasen halaun varmasti vielä myös :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Sun tarra-suunnitelmat kuulostaa kivoilta!

      Poista