tiistai 18. marraskuuta 2014

Every breaking wave


coat & jeans hm | sweater & bag bikbok | shoes vagabond | beanie gina tricot

Syksyn myötä olen rakastunut totaalisesti ylisuuriin, pitkähköihin villakangastakkeihin. Jossain vaiheessa trendi vei mut niin mennessään, että mun oli pakko hankkia omaankin valikoimaani yksi oversized-mallinen takki. Tämä takki on ollut mulla jo jonkin aikaa, mutta käyttöön se pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla vasta viime perjantaina, kun lähdettiin Samin kanssa kaupungille. Takki ei ole kovinkaan paksua materiaalia, mutta ainakin se on todella käytännöllinen ylisuuren mallinsa ansiosta; sen alle mahtuu hyvin kerroksia kylmemmillä keleillä.

Perjantainen shoppailuasuni oli todella yksinkertainen, mutta pidin siitä kokonaisuudessaan hurjan paljon. Ostoskierroksia varten on aina yhtä haastavaa pukeutua näin syksyisin/talvisin, kun liikkeissä tulee kuuma ja ulkona onkin sitten vuorostaan kylmä. Lisäksi yllä pitäisi olla sovituskopissa pyörähtämistä varten jotain helposti riisuttavaa. Kyllä on naisen elämä hankalaa, ei voi muuta sanoa. Mutta hei, nyt tämä nainen alkaa ommella merkkejä kiinni viime viikolla saatuihin haalareihin, jotta ne ovat käyttökunnossa torstaina. Silloin niitä nimittäin tarvitaan, kun suuntana on yhdet yliopiston bailut. Ihanaa viikkoa teille kaikille
Comments (16)

16 kommenttia:

  1. Ihana takkiii! <3 ja vau mitä kuvia, upeita ja tunnelmallisia! :)

    VastaaPoista
  2. oiii hyvältä näyttää sinun päällä tuo takki !! mulla ollu kyseinen takki iha hullula käytöllä ::) tykkään tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajattelin alkuunsa että näytän ihan karmealta toi takki päälläni, kun toi pieninkin koko on TODELLA suuri, ja sit kun oon vielä suht lyhyt.... Onneksi mieli muuttui kuitenkin kun silmä vähän tottui tohon ylisuureen malliin :) Ja oon kyllä huomannut sun asukuvista että oot tykännyt tätä takkia käyttää haha ;)

      Poista
  3. Tosi hyvältä näyttää sinun päällä tuo takki<3 ihana!

    VastaaPoista
  4. Ihana asu taas kerran :) Sää kyllä oot niin asuinspiraatio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni♡ Huikeeta kuulla sulta tällasta!!!

      Poista
  5. Katoin muka äkkiseltään että Rovaniemeltä kuvat :D Sitte tajusin että siltoja yks liikaa haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, eiiiii ihan kuitenkaan sieltä nämä :D

      Poista
  6. Tosi hieno asu ja toi takki on ihanan värinen:-)

    VastaaPoista
  7. Näissä kuvissa on niin upea tunnelma! <3

    http://lifeisbeautifuland.blogspot.fi/

    VastaaPoista