perjantai 26. syyskuuta 2014


Ja täällä kasvaa ainoastaan ajatus ei meitä ikuisiksi tehtykään


pants, knit, shoes H&M | beanie Gina Tricot

photos Anni

Jenni Vartiaisen uusi Eden-biisi on niin huippu, ja olen niiiiiin fiiliksissä siitä, että varattiin juuri mun luokkakavereiden kanssa liput Jennin keikalle. Ah tätä elämää, en malta odottaa marraskuuta. Mutta eipä tämäkään hetki ole hullumpi. Ollaan nimittäin lähdössä ihan pian viikonloppureissuun Nauvoon ihanien tyyppien kanssa! Huikea viikonloppu siis tiedossa. Tässä kuvia maanantaisesta asustani, joka oli kieltämättä aikalailla henkkamaukka-painotteinen. Mutta väliäkös tuolla, pääasia että kokonaisuus on mieleinen. Oli niin mukavaa vetäistä tekonahkahousut ylle ensimmäistä kertaa kevään jälkeen! Olinkin jo kaivannut noita housuja. Mitä tykkäätte asukokonaisuudesta? 

Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa viikonloppua, ja lähden pakkaamaan viimeiset kamat laukkuun 
reissua varten. Palataan parin päivän päästä! 
Comments (10)
torstai 25. syyskuuta 2014

K ä r s i m y s k u k k i a

Et sinäkään ollut kokonainen
silti käyttäydyit kuin olisin kuplamuovia
luulit koreasulkaisten lintujen
lentävän aina korkealla
Mutta minä tiesin totuuden
näin kuinka kiven halkeamista
kasvoi jotain kaunista
- kärsimyskukkia

Et sinäkään ollut kokonainen
kuljit myöhää kohti pimeä kannoillasi
siirsit minuun sen mitä tunsit
tehden minusta halvan
Mutta minä opin näkemään
muutkin värit kuin taivaan harmaan
etkä saanut lukittua minua
kielellä valamaasi betonivankilaan

Et sinäkään ollut kokonainen
Et edes puolikas


Flow-tila taidehistorian luennolla. Parasta.
Comments (8)
tiistai 23. syyskuuta 2014

For the last time


Olen kulkenut viimeiset viikot oikeastaan vain erilaisissa neuletakeissa ja -paidoissa, joten kohtasin eilisaamuna kauhean takkikriisin, kun mittari näytti vain paria lämpöastetta. Tajusin, ettei mulla ole yhtäkään sellaista syystakkia, mikä sopisi kaikenlaisten vaatteiden kanssa. Huvittavaa sinänsä, sillä meidän eteisen kaapit on pullollaan mun takkeja. :D Kun tulin eilen koulusta kotiin, tein perusteellisen nettikauppaetsinnän, ja löysin kuin löysinkin itselleni kivan välikausitakin. Tästä kuulette lisää sitten, kun saan takin kotiin sovitettavaksi! 

Nämä asukuvat ovat viime torstailta, jolloin tarkeni vielä ihan mainiosti ilman takkia. Huomaatteko jotain uutta kuvissa? Jep, uusi hattu ja uudet lenkkarit. Bongasin nuo lenkkarit Elloksen syyskuvastosta kesän lopulla, ja ihastuin niihin saman tien. Päätin jo tuolloin, että kyseiset lenkkarit on ihan pakko saada omaan kenkävalikoimaan. Onhan ne nyt vaan ihan sairaan päheät. Vai mitä mieltä olette? Hatusta mulla ei ole ihan hirveästi kerrottavaa - muuta kuin että rakastan sitä

Olen parhaillaan kotosalla viettämässä neljän tunnin hypäriä. Olin alkuunsa ihan järkyttynyt näin pitkästä tauosta luentojen välillä, mutta jälkeenpäin olen huomannut olevani oikeastaan aika tehokas. Nytkin olen mm. tehnyt ruokaa, pyykännyt, tyhjentänyt tiskikoneen ja päivittänyt blogia. Vielä kun löytyisi jostain aikaa niille koulutehtäville... :D Nyt syömään ja Fridan kanssa ulos. Kivaa päivänjatkoa teille! Ps. Huomasin juuri, että ulkona sataa näköjään lunta. Mitäääääää.....
Comments (15)
sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mallorcan ostokset


Tässä vaatteet, jotka kotiutin Mallorcan reissulta. Mustavalkoruutuisen paidan näittekin jo aiemmin asukuvien yhteydessä, ja veikkaan, ettei mene kauaa kun nämä muutkin vaatteet päätyvät asukuviin. Tykkään kaikista ihan hirmuisesti! Löytyykö suosikkeja? 
Comments (15)
lauantai 20. syyskuuta 2014

Wednesday's


scarf (new) Carlings | skirt (new), shoes, cardigan and sunnies H&M | kneesocks Forever 21

Heippa! Mulla on niin paljon postailtavia kuvia jemmassa, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin. Aloitetaanpa vaikka tästä keskiviikkoisesta asusta, johon pukeuduin hurjan pitkää (yhden luennon) koulupäivääni varten keskiviikkona. Halusin koittaa jotain todella erilaista, joten yhdistelin hameen pariksi sukkisten sijaan polvisukat. Nuo polvisukat ovat ihan uudet, joten ne pääsivät keskiviikkona ensimmäistä kertaa käyttöön. Pelkäsin jo hiukan etukäteen, etteivät polvisukat pysy ylhäällä kävelyn aikana, ja että niitä joutuu kiskomaan ylöspäin jatkuvasti. No, kun sitten lähdin kävelemään yliopistolle, pelkoni kävivät täysin toteen. Kirosin koko matkan mielessäni ja vannoin, etten käytä kyseisiä sukkia enää ikinä uudelleen. :D Tiedättekö mitään niksejä, joilla tällaiset polvisukat saisi pysymään paremmin ylhäällä?

Meillä oli keskiviikko-iltana fuksiaiset, jotka huipentuivat puolenyön aikaan siihen, että meidät "kastettiin" fennistiopiskelijoiksi. Itse lähdin tuon kasteen jälkeen tylsästi kotiin, vaikka suurin osa luokkalaisistani suuntasi vielä jatkoille. Olin ilman jatkojakin hurjan väsynyt torstain luennoilla! Onneksi mun kouluviikko oli vain nelipäiväinen - viikonloppuni alkoi jo torstaina luentojen jälkeen. Ajattelin huilata tämän viikonlopun oikein kunnolla, sillä ensi perjantaina suuntaamme Samin kanssa Nauvoon Jannin, Suvin ja heidän miestensä kanssa. Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään, tiedättekin, että olemme tehneet kahtena aiempana vuonna samalla porukalla viikonloppureissut Nauvoon kesäisin. Koska tänä vuonna tehtiin yksi reissu Nauvoon jo toukokuussa Jannin ja Henkan häiden vuoksi, päätettiin me siirtää meidän perinteinen kesäreissu syksymmälle. On niin ihanaa nähdä vanhoja ystäviä pitkästä aikaa! Onneksi ensi viikonloppuun ei ole enää pitkä aika. :) Nyt taidan laittaa koneen pikkuhiljaa kiinni ja siirtyä vielä hetkeksi telkkarin ääreen. Ihanaa viikonlopun jatkoa teille kaikille
Comments (4)
maanantai 15. syyskuuta 2014

I just wanna see some heart and soul


shirt (new) H&M / jacket H&M / pants Zara / platforms Vagabond / bag (new) Pull&Bear 

photos Anni

Käytiin kuvailemassa Annin kanssa perjantaina toisemme asuja, ja innostuin kovasti näistä betonisella taustalla otetuista kuvista. Asu itsessään on aika back to basics -tyyppinen: klassinen valkoinen paitis sai rinnalleen rock-henkisyyttä nahkatakin ja aukinaisten housunpolvien myötä. Tilasin jokin aika sitten tuon paitiksen Hennesiltä kun huomasin, ettei vaatekaapistani löytynyt oikeastaan yhtäkään valkoista peruspaitista. Paitis on oikea luottovaate, sillä sitä voi yhdistellä lukemattomiin erilaisiin asukokonaisuuksiin, eikä se mene edes pois muodista. Kätevää. Valkoinen paitis näyttää mielestäni todella hyvältä nahkatakkiin yhdistettynä - ne ikäänkuin täydentävät toisiaan. Laukuksi valikoitui perjantaina tuo uusi, Mallorcalta ostamani Pull&Bearin kangaskassi. Kassi oli ihan heräteostos, ihastuin sen hauskaan printtiin sekä rentouteen. Ja ehkä myös siihen, etten ole nähnyt Suomessa vielä vastaavanlaisia laukkuja. Saa nähdä alkaako tuo tekstiprintti kyllästyttää jossain vaiheessa, :D

Mielipiteitä asusta? Voisitteko pukeutua itse tällaiseen kokonaisuuteen?
Comments (28)
sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Cala Mayor, Mallorca


Huhheijakkaa, kulunut viikko on ollut äärimmäisen kiireinen. Iltaisin, kun olisi ollut aikaa postailla, olen ollut niin väsynyt ensimmäisistä koulupäivistä, etten ole jaksanut ajatellakaan blogia. Ehkä tämä helpottaa tästä pian, kun pääsee normaaleihin arkirutiineihin kunnolla kiinni! Aloin käydä viime viikkoisen Mallorcan matkamme kuvia vasta eilen läpi, joten tässä olisi ensimmäinen satsi otoksia reissusta. Huomasin kuvia selaillessani, että kameraan oli tallentunut todella vähän varsinaisia tilannekuvia. Myös (onnistuneet) kuvat itsestäni tuntuivat olevan hyvin niukassa. Onneksi reissussa tuli otettua jonkin verran ainakin asukuvia - niitä näette sitten myöhemmin. :)

Olimme tosiaan viikon Espanjassa, Mallorcan saarella. Hotellimme sijaitsi Cala Mayorissa, jonne oli noin viitisen kilometriä matkaa Palman kaupungista. Paikkana Cala Mayor oli suoraansanoen aika tylsä - muutamaa mukavaa ravintolaa lukuunottamatta hotellin ympäristöstä ei löytynyt kuin krääsäpuoteja, ruokakauppoja ja kuppiloita. Hotellimme Luabay Costa Palma oli kuitenkin aivan ihana; huoneemme oli todella tyylikäs ja tilava (upealla merinäköalalla!), hotellin aamiainen oli erittäin runsas ja monipuolinen, allasalue oli rauhallinen, ja rantaan oli matkaa van noin kymmenen metriä. Rantakin oli iiiiihana, mutta itseäni alkoi ahdistaa parin päivän jälkeen sen ahtaus - ranta sijaitsi jonkinlaisessa lahden poukamassa, ja sen läheisyydessä oli useita hotelleja. Aamuisin ranta täyttyi siis todella nopeasti ja oli ruuhkainen iltapäivään asti. Mutta ruuhkaisuudesta huolimatta, kyllähän siellä rannalla kelpasi lekotella. Vaikkakin itse taisin viihtyä paremmin meressä kuin aurinkotuolissa...

Ihan Cala Mayorin läheisyydessä sijaitsi suuri Porto Pi -niminen ostoskeskus, jonne taksikyyti maksoi vain noin viisi euroa. Vietimmekin kyseisessä ostoskeskuksessa pari iltaa syöden ja shoppaillen. Söimme kahteen kertaan ostarin Hollywood-nimisessä ravintolassa, joka muistutti tyyliltään ehkäpä hieman Amarilloa. Ensimmäisellä käyntikerralla söin hampurilaisen, joka sisälsi philadelphia-juustoa sekä karamellisoitua sipulia (kuvassa ylhäällä). Ei mennyt kauaa, kun tajusin, etten ole koskaan syönyt yhtäkään parempaa hampurilaista. Makuyhdistelmä oli vain kertakaikkisen toimiva ja jotenkin kaikin puolin suuhuni sopiva! Jos ikinä satutte menemään Hollywood-ravintolaan, niin tilatkaa tuo kyseinen hampurilainen. Sitä ette tule katumaan! :D Haha, nyt kun olen paasannut rivitolkulla yhdestä hampurilaisesta, voin kai kertoa, että Porto Pissä oli myös ihan mahtavia liikkeitä, kuten esimerkiksi Pull&Bear, Stradivarius ja Bershka. Pyörimme parina päivänä kaupoilla myös Palman kaupungissa, mutta siitä kerron sitten erillisessä postauksessa.

Alkulomamme oli oikein onnistunut ja kaikin puolin ihana. Loppulomasta kävi kuitenkin eräs ikävä asia; sain jostain itselleni ruokamyrkytyksen, ja olin kaksi päivää todella kipeänä. Vietin siis noin puolitoista vuorokautta niin, etten poistunut ollenkaan hotellihuoneestamme. Onneksi tämä tapahtui vasta viimeisinä päivinä, koska muuten koko lomani olisi varmasti kärsinyt sairastelun takia. Olin iloinen siitä, että pääsin vielä viimeisenä lomapäivänämme altaalle - vaikkakin loikoilin varjon alla lähes koko päivän, uimista lukuunottamatta. Lähdimme kotimatkalle illalla kahdeksan aikoihin, jolloin vatsani oli vielä kipeä, ja matkustaminen olikin ajoittain melko tuskaista. Matkan jälkeen olin monta päivää todella harmissani siitä, että lomallamme oli näin ikävä loppu. Onneksi nyt osaa jo pikkuhiljaa ajatella muutakin kuin vain tuota ruokamyrkytystä, ja muistaa kaikki ne ihanat asiat, joita alkulomalla tapahtui. :) Oletteko te lomailleet Mallorcalla?
Comments (4)
tiistai 9. syyskuuta 2014

Arkeenpaluu


Heipsan! Nyt on kuulkaa meikätytöllä alkanut arki oikein kertarysäyksellä - lomat, niin täällä Suomessa kuin Espanjassakin, on lusittu, ja yliopistoelämä on startannut. Viime viikko kului tosiaan Mallorcalla, josta palattiin kotiin sunnuntai-aamuna. Kauaa en ehtinyt matkaväsymyksestä toipua, kun maanantaina piti olla jo yliopistolla ekoilla luennoilla. Nyt on siis fuksivuosi korkattu! Palaan Mallorcan tunnelmiin sitten myöhemmin, kun olen saanut käytyä kaikki kuvamateriaalit läpi. Tässä on jokunen otos eilisen, ensimmäisen yliopistopäiväni, asukokonaisuudesta. Mitä pidätte?

Päätin pukea ylleni heti tuon upouuden, reissusta ostetun ruutupaidan - johon olen muuten täysin rakastunut. Ruudullinen pusero oli oikeastaan ainoa vaate, joka oli valmiiksi "ostoslistallani" reissua ajatellen. Kovista etsinnöistä huolimatta en ollut onnistunut löytämään täältä Suomesta ruutupaitaa, joka miellyttäisi väreiltään mua, joten toivoin, että Mallorcalta sellainen löytyisi. Siksipä hihkuinkin melkein onnesta, kun tämä hyvin neutraalin värinen ruutupaita osui silmiini Palman Stradivariuksessa. Paita sopii niiiin hyvin väreiltään mun vaatekaappiin  Löysin jonkin verran muitakin superkivoja vaatteita Mallorcalta, mutta kerron niistä lisää kuvien kera sitten myöhemmin. Nyt iltatoimiin ja nukkumaan, jotta jaksan rientää taas aamulla innolla kouluun. :D Palataan!
Comments (12)