tiistai 29. heinäkuuta 2014

Linkitä blogisi!


Kaipailen jälleen uutta luettavaa lukulistalleni, joten linkitä blogisi tämän postauksen kommenttiboksiin - näin voit saada musta uuden lukijan blogillesi. Linkitysaika päättyy 12.8., eli kahden viikon kuluttua. Kirjoittakaa linkin lisäksi pieni kuvaus blogistanne kommenttiin. Linkatuista blogeista valitsen kahden viikon kuluttua noin viisi suosikkiani esittelypostaukseen. Ja jottei homma menisi liian yksinkertaiseksi, lisätään siihen pieni twisti: kaikki saavat linkittää bloginsa, mutta googlen kautta blogiani seuraavilla on paremmat mahdollisuudet tulla valituiksi tuohon esittelypostaukseen! Kerro siis kommentissasi, mikäli olet blogini rekisteröitynyt lukija.

Haluaisin muistuttaa teitä tässä samalla myös Zalandon järjestämästä Nordic Blogger Awards -kilpailusta, jossa blogini on mukana. Jos et ole käynyt vielä äänestämässä blogiani, niin käyhän pian! Äänestämällä olet mukana huikeiden palkintojen arvonnassa. Lisää infoa kilpailusta löydät täältä

Nyt siis linkkailemaan ja äänestämään! Ihanaa viikkoa teille kaikille

EDIT// LINKITYSAIKA PÄÄTTYNYT, EI ENÄÄ LINKKEJÄ TÄHÄN POSTAUKSEEN! 
Comments (61)

61 kommenttia:

  1. http://love-ornothing.blogspot.fi/
    Päälle parikymppinen punapää kirjoittelee elämästään monien kuvien kera. Mukana oma tyyli, hyvä ruoka, ystävät, rento meininki ja mieheni :)

    VastaaPoista
  2. tiiasuomalainen.blogspot.fi
    Hevosblogini lisäksi perustin lifestyleblogin, jossa kerron elämästäni. Mukana paljon videoita :)

    VastaaPoista
  3. http://fromlaplandtony.blogspot.fi/

    20-vuotias Lapinneito muuttaa kahden kuukauden päästä New Yorkiin ja elämään unelmaansa opiskellen musiikkiteatteria! Blogissani jaan niin ilot kuin surutkin ja ajatukseni prosessista. Tervetuloa :-* Oon rekisteröityny lukija :)

    VastaaPoista
  4. Wellulife.blogspot.fi
    Lifestyleblogi jonka tyyliä on nyt kesä uudisteltu:3 jja olen lukija:)

    VastaaPoista
  5. http://jenicaaa.blogspot.fi/

    Pian 18-vuotias tyttönen joka aloitti blogin pidon "puhtaalta pöydältä" :) Oon lukija :)

    VastaaPoista
  6. http://o-something.blogspot.fi/

    18-vuotiaan lukiolaistytön höpöttelyä arjesta ja sen pienistä iloista! :-)

    VastaaPoista
  7. Heh, saako vielä linkkailla? ;-)
    17-vuotias kokkolalainen lukiolaistyttö pitää kuvapainotteista blogia omasta tyylistään ja elämästään :) Rakastan matkustelua, valokuvaamista, kahvia, musiikkia ja taidetta!

    werablee.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. http://tyttimyohanen.blogspot.fi/

    Tässä olis mun, eli parikymppisen Lahessa asuvan tytön lifestyleblogi. Se sisältää paljon fiilistelyä, inspiraation hakemista, asukuvia, bileitä ja perus arkea :-) Ja oon sun rekisteröitynyt lukija!

    VastaaPoista
  9. www.mielikuvailua.blogspot.fi
    19-vuotiaan helsinkiläistytön valokuvausblogi:)

    VastaaPoista
  10. http://pinja-sofia.blogspot.fi/
    kohta 18-vuotias tyttö kirjoittaa lifestyle painotteista blogia, jossa silloin tällöin myös päätähtenä lapinlehmä Isabella:)

    VastaaPoista
  11. klikmirandariekki.blogspot.com
    18-vuotiaan valokuvaaja opiskelijan valokuvaus blogi. Blogissa vain ja ainoastaan laadukkaita kuveja! :)

    VastaaPoista
  12. http://emilia-pieniunelmiaelmst.blogspot.fi/

    Mun blogissa pääset lukemaan kuulumisia perusarjesta pienten unelmien kera :) Blogissani näkyy myös paljon asukuvia ja muita kauneuteen ja tyyliin liittyviä juttuja :) Kirjoittelen myös silloin tällöin syvällisempiä postauksia ajatukistani. Ja oon sun rekisteröitynyt lukija!<3

    VastaaPoista
  13. http://mythinghenzu.blogspot.fi/

    22-vuotiaan pikkuhiljaa lohjalaistuneen nuoren naisen blogi kaikesta maan ja taivaan väliltä. :) Olen rekisteröitynyt lukijasi myös :)

    VastaaPoista
  14. Moi Juulia! Jään kyllä ehdottomasti sun lukijaksi :) Itse olen bloginpitäjänä ihan vasta-alkaja, mutta blogini käsittelee kampauksia, muotia, kauneutta ja minun arkea. :) Mukana blogissa myös kaksi ihanaa pientä chihua, Martha ja Kerttuli! Käyhän kurkkaamassa, toivottavasti tykästyt!

    http://iinaneloa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. PreciousPicturesBlogi

    22v turkulainen. Asustaa tällä hetkellä Porissa poikaystävänsä kanssa.Työskentelee vaateliikkeessä, jossa rakastaa erityisesti mahdollisuutta toteuttaa visuaalista luovuuttaan. Haluaa päivittää vaatekaappiaan laadukkailla luottovaatteilla, mutta sortuu liian usein ostamaan alennuksesta ostohetkellä ihanan viiden euron topin. Rakastaa sisustamista, vaatteita, liikuntaa, kesää ja valokuvaamisesta. Viettää suuren osan ajastaan syksystä kevääseen jäähallilla. Valokuvaa elämää blogiinsa. :)

    VastaaPoista
  16. Welcome to Acid Theater
    http://mortuusamor.blogspot.fi

    Alternative lifestyle blogi: tatuointeja, matkustelua, musiikkia, sarjakuvia, keräilyä, asukuvia, tapahtumia ja keikkoja, maskeeraus -kokeiluja ja paljon muuta. Pian myös höpötyksiä ensi kesän häävalmisteluista/ -suunnitelmista, kunhan saan kuvamateriaalia.

    VastaaPoista
  17. http://golden-sequins.blogspot.fi/

    26-vuotiaan opiskelijan lifestyleblogissa juttua mm. kauneudesta, muodista, kodista ja hevosista. :)

    Löysin juuri blogisi ja liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  18. http://lillinelamassa.blogspot.fi/

    Kohta 25-vuotiaan yrittäjän lifestyleblogi, jossa on asiaa laidasta laitaan: ostoksia, asukuvia, matkustelua, meikkikokeiluja, oman elämän koukeroita ja paljon muuta.

    Olen rekisteröitynyt lukijasi :)

    VastaaPoista
  19. http://myunstoppablelifestyle.blogspot.fi/

    Lifestyleblogi, jossa paljon kuvia sekä höpinää omasta tyylistäni. Kirjoittelen elämäni pienistä ja suurista ihanista asioista ♥ Matkustelu, kauneushömppä, shoppailu ja muut kullankauniit asiat ovat lähellä sydäntäni.
    Olen ollut lukijasi jo pitkään:)

    VastaaPoista
  20. http://saijis.blogspot.fi/

    20-vuotias tyttö, joka rakastaa shoppailua, kosmetiikkaa, matkustelua, aurinkoa, juoksemista, pitkiä aamiaisia ja kauniita laukkuja! Blogissa lähellä sydäntä on myös videot, päivän asut, tuotearvostelut ja tutoriaalit. Lisäksi sieltä löytää aina laadukkaat kuvat ja aktiivisen postaustahdin :)

    Lukija oon ollut jo hetken aikaa :) <3

    VastaaPoista
  21. http://www.hateloveandpassion.blogspot.com/
    20-vuotias pikkukylän tyttö treenaa, haaveilee ja kertoilee arjen tapahtumista kuvin ja sanoin. Pyrin pitämään blogin just oman näköisenä ja kirjoittelemaan avoimesti aiheesta kun aiheesta :) Tervetuloa tutustumaan!
    - Essi

    VastaaPoista
  22. http://monakirjoittaablogia.blogspot.fi/

    Pian 15 vuotta täyttävän tytön lifestyle tyylinen blogi, joka kantaa samaa nimeä kuin kirjoittajansa - Mona Myy Mikaela. Avautunut blogissa mm. aknestaan, koulukiusaamisesta, kiusattuna olemisesta ja onnellisuudesta. Olen blogisi rekisteröitynyt lukija:)

    VastaaPoista
  23. http://unelmaunessa.blogspot.fi/

    13-vuotias tyttö kirjoittelee elämästään. Harrastan ratsastusta, lenkkeilyä ja kuvaamista. :) (nimi on saksaa ja tarkoittaa unelmaa. :))

    VastaaPoista
  24. beautiful-ways.blogspot.fi

    Kakskymppisen naisen blogi arjen ihanista asioista. Lähellä sydäntä muoti ja kauneus :-)

    VastaaPoista
  25. http://radioacgirl.blogspot.com
    15 kesäisen täysblondin höpinää niin shoppailuista, valokuvaamisesta, tyttömäisistä jutuista kuin ihan tavallisesta arjestakin.

    olen blogisi lukija googlen kautta

    VastaaPoista
  26. http://ruthdagmar.blogspot.fi/
    14 vuotiaan tytön pitämä muoti ja lifestyle -blogi. :)

    VastaaPoista
  27. http://hakunamatatakatri.blogspot.fi/
    17 vuotias tyttö kuopiosta kirjoittelee lifestyle blogia! :) Blogi on aika uus vielä, joten ei siks paljoakaan postauksia.

    VastaaPoista
  28. http://hannasuperman.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  29. http://jasminsofi.blogspot.fi/

    20 vuotias turkulainen kirjoittelee lifestyle-blogia sarkastisella mausteella!

    VastaaPoista
  30. http://eetusreign.blogspot.fi/

    16-vuotiaan pojan lifestyle-tyylinen blogi :-)

    VastaaPoista
  31. http://factoryfuckingirl.blogspot.fi/

    19yo lifestyle, pohtii syvällisiä juttuja :)

    VastaaPoista
  32. http://just-breathe-anette.blogspot.fi

    18-vuotiaan lifestylepainotteinen blogi :-)

    VastaaPoista
  33. http://storyofmylife-pepa.blogspot.com

    Tamperelais-tyttösen lifestyle-blogi. Valokuvaus on mulle rakas harrastus, ja sen takia blogini onkin kuvapainotteinen, vaikka pyrin myös kirjoittelemaan mahdollisimman paljon. Luen Bloggerin kautta :)

    VastaaPoista
  34. http://annikatariinaaaa.blogspot.fi/ 16, lokakuussa 17 vuotias tyttö kirjoittelee omasta elämästä, isojen kuvien kera, ja antaa välillä vinkkejä/muistutuksia kauneudesta esim. kynnet, ihonhoito jne. välillä pidän postauksia omista ajatuksista esim. tyttöjen itsetunnosta. Opiskelen hämeenlinnassa sosiaali ja terveysalaa ja asustelen sen takia asuntolassa josta myös kerron muiden päivien mukana

    VastaaPoista
  35. 18 vuotiaan tytön juuri 'puhtaalta pöydältä' aloittama lifestyle tyylinen blogi. Tykkään enemmän panostaa kuviin kuin tekstiin, joten useinmiten enemmän kuvia kuin tekstiä. :)
    worldinmmyeyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
  36. http://mmiraeveliiina.blogspot.fi/

    Pian 16 vuotias tyttö. Kirjoitan blogia omasta elämästäni. Yritän panostaa kuviin, ja saatan tehdä välillä myös videoita.

    VastaaPoista
  37. http://viivisti.blogspot.fi
    - 13- vuotias tyttönen kirjoittaa elämästään ja sen kommelluksista blogiinsa. Lifestyle/style
    isoja kuvia

    VastaaPoista
  38. http://omanelamanikuningas.blogspot.fi
    18-vuotiaan nuorukaisen elämää lifestyle blogin muodossa. Blogissani pääset seurailemaan jokapäiväisen elämäni lisäksi niin valokuvausta kuin miesten muotiakin ;)

    VastaaPoista
  39. http://viiskyttieta.blogspot.fi/

    Muoti- ja kauneuspainotteinen lifestyleblogi, jota kirjoittaa 17-vuotias kameran molemmilla puolilla viihtyvä tyttö.

    VastaaPoista
  40. http://tiiabc.blogspot.fi/
    16-vuotias tyttö pohjois-pohjanmaalta kirjoittelee lifestyleblogia. Blogista löytyy kuvia sekä tekstiä, erilaisia videoita, ostosten esittelyä, toivepostauksia sekä paljon muuta ainakin pari kertaa viikossa :-)

    VastaaPoista
  41. http://balanced247.blogspot.fi/

    Ootkin jo minun lukija, mutta ajattelin kuitenkin blogini tähän linkittää kun joku aika siten tuota osoitettakin oon vaihtanut! :) Viime aikoina paljon on ollut asukuvia ja niiden rinnalla sitten kaikenlaista höpinää. Pyrin laittamaan aina hyvälaatuisia kuvia sekä paljolti! Myös sisustus, matkustus ja kauneusjuttuja löytyy aina sillin tällöin.

    VastaaPoista
  42. http://aurooraamurusko.blogspot.fi/ on 23-vuotiaan punapään monipuolinen lifestyleblogi.Välillä pukeudutaan ruusuprinttiin,välillä vähän rockimmin,mutta AINA on huulipunaa! Elämän suurina rakkauksina kirpputorit,laulaminen,oma kihlattu ja bändi.Myös vaatteet ja meikkaaminen kiinnostavat,hyvien rajojen sisällä kuitenkin.Huonoistakin asioista puhutaan,kiiltokuvabloggaajaa ei minusta saa.:) Mielipiteitä,kevyttä tyttöhömppää,musiikkia,pohdintoja,sisustamista ja paljon muuta!:)

    VastaaPoista
  43. http://aleksiinan.blogspot.fi

    Kohta 17-vuotiaan lukiolaistytön tyyli-/lifestyleblogi :)

    VastaaPoista
  44. http://dearsoulmateannabella.blogspot.fi/

    23v pohjosentytön höpinöitä arjesta. Blogi sisältää mm. asukuvia, sisustamista, reissaamista, pientä haaveilua, pohdintoja, muotihömppää sekä kaikkea muuta mahdollista maan ja taivaan väliltä.

    Kyllä olen rekisteröitynyt lukijasi :)<3

    VastaaPoista
  45. Visualisti, Stylisti, kolmen pojan äiti, kahden koiran emäntä, miehen vaimo.. Eli elämää jos jonkinmoista täällä:

    http://sisuvoima.blogspot.fi :)

    Sekä liityin heti lukijaksi, olen juuri kaipaillutkin tälläisiä asupainotteisia blogeja lukulistalleni :)

    VastaaPoista
  46. http://einiinhallittukaaos.blogspot.fi/

    24-vuotias kahden pienen lapsen äiti kertoilee omasta arjesta ja elämästä. Elämässä ajankohtaista vasta valmistunut remontti, uuden kodin sisustaminen, ihana kesä pienten lasten kanssa, pitkät ja pätkät reissut..

    VastaaPoista
  47. http://peilini-takana.blogspot.fi/

    Muutamaa kuukautta vaille 15-vuotias neitonen, jonka elämään kuuuluvat tiukasti korealainen popmusiikki, muoti, hevoset ja näytteleminen. Postaan vaihtelevalla tahdilla, mutta sitä enemmän yritän panostaa postausten laatuun. Musiikki, muoti ynnä muut ovat suuri osa elämääni, mutta kaikkein isoimman osan ajatuksistani vie haaveilu milloin mistäkin.

    VastaaPoista
  48. http://tippsuu.blogspot.fi
    Lifestyle ja enimmäkseen videoita, mutta löytyy myös kuvia ja tekstejä! ☺️ blogissa myös lukijoiden kesken kilpailuja, nyt oleva kilpailu on uimahyppykuvakilpailu! Blogissa lisää! ☺️✌️

    VastaaPoista
  49. http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    Blogia kirjoittaa 19-vuotias neiti Helsingistä. Sisältö pyörii tyylin, kauneuden, herkkujen, liikunnan, sisustuksen ja matkailun ympärillä. Kirjoitan myös ajatuksia herättävistä aiheista ja ilmiöistä. Lisäksi blogistani voi lukea kaikista niistä arjen pienistä suurista iloista ja hetkistä.

    VastaaPoista
  50. http://blumenwies.blogspot.com/

    Pian 17vee lukiolaisneiti, ikuinen maalaistyttö ja oman elämänsä taidemaalari bloggaa itselle tärkeiden asioiden puolesta: opiskelu, treeni, hyvä ruoka, luonto, valokuvaus, musiikki, ihmissuhteet, mielipiteet.. Tervetuloa :-)

    VastaaPoista
  51. http://hennalaine.blogspot.fi/

    15 // JKL // lifestyle, muoti & kuvaus

    VastaaPoista
  52. http://wondersandlooks.blogspot.fi/

    Lokakuussa 15 vuotias tyttö kirjoittelee useimmin lifestyle- tyyliin,joskus myös muodista, ja vähän kaikesta :)

    VastaaPoista
  53. http://iwaitfornoman.blogspot.fi/

    26v. opiskelijan lifestyle blogi, jossa juttua muodista ja päivien fiiliksistä!

    VastaaPoista
  54. http://idabloggaa.blogspot.fi/

    19-vuotias tytönhömppä, joka postaa vähän milloin mistäkin! Blogissa näkyy asukuvia, lifestylejuttuja, videoita, syvällisempiäkin juttuja ja nyt myös sisustusjuttuja, kun on tullut muutettua ekaan omaan kotiin! :)

    VastaaPoista
  55. http://miukunen.blogspot.fi/

    16-vuotiaan tytön melko tuore muoti- ja lifestyleblogi :-) Sisältää niin päivän asuja, valokuvausta, DIY-ohjeita kuin yleistä hömppää elämästä.

    VastaaPoista
  56. http://closerr-to-the-edge.blogspot.fi

    Annina, 14, Rovaniemi | Lifestyle/style :-)

    VastaaPoista
  57. http://hugmetinkerhell.blogspot.fi/
    Blogini sisältää lapsiperheen arkea, söpöjä tyttöjen juttuja (hiukset, kynnet, meikki ja vaatteet), leipomuksia, videoita, omia höpsöjä piirrustuksia + paljon valokuvia.

    VastaaPoista
  58. http://mydifferentyear.blogspot.fi
    Olen 17-vuotias tyttö Tuusulasta. Lähden 19.8 USA:han Virginiaan viettämään vaihto-oppilasta vuotta ja blogissani kirjoittelen elämästäni Amerikassa.

    VastaaPoista
  59. http://andalusialaistenmatkassa.blogspot.fi/

    Jotain vähän erilaista ;)
    15- vuotiaan tytön keppihevostallin elämästä kertova blogi, toki mukaan mahtuu joskus jotain muutakin, mutta pääasiassa keppihevosia.

    Olen blogisi rekisteröitynyt lukija. :)

    VastaaPoista
  60. http://hennankengissa.blogspot.fi/

    19 vuotias tyttö kirjoittelee lifestyle tyylistä blogia! :-)

    VastaaPoista