Linkitä blogisi!

tiistai 29. heinäkuuta 2014


Kaipailen jälleen uutta luettavaa lukulistalleni, joten linkitä blogisi tämän postauksen kommenttiboksiin - näin voit saada musta uuden lukijan blogillesi. Linkitysaika päättyy 12.8., eli kahden viikon kuluttua. Kirjoittakaa linkin lisäksi pieni kuvaus blogistanne kommenttiin. Linkatuista blogeista valitsen kahden viikon kuluttua noin viisi suosikkiani esittelypostaukseen. Ja jottei homma menisi liian yksinkertaiseksi, lisätään siihen pieni twisti: kaikki saavat linkittää bloginsa, mutta googlen kautta blogiani seuraavilla on paremmat mahdollisuudet tulla valituiksi tuohon esittelypostaukseen! Kerro siis kommentissasi, mikäli olet blogini rekisteröitynyt lukija.

Haluaisin muistuttaa teitä tässä samalla myös Zalandon järjestämästä Nordic Blogger Awards -kilpailusta, jossa blogini on mukana. Jos et ole käynyt vielä äänestämässä blogiani, niin käyhän pian! Äänestämällä olet mukana huikeiden palkintojen arvonnassa. Lisää infoa kilpailusta löydät täältä

Nyt siis linkkailemaan ja äänestämään! Ihanaa viikkoa teille kaikille

EDIT// LINKITYSAIKA PÄÄTTYNYT, EI ENÄÄ LINKKEJÄ TÄHÄN POSTAUKSEEN! 

Wildflowers don't care where they grow

maanantai 28. heinäkuuta 2014


Vaikka toisin luulisi, voi kesäpukeutuminen olla välillä todella haastavaa - helteellä haluaa pukeutua mahdollisimman kevyesti, mutta toisaalta vaarana on liika paljastelu. Piukka toppi&shortsit -yhdistelmä ei imartele kovin monien vartaloa, ja on muutenkin helposti mauton. Tällaisesta tavallisesta kesäasusta saa astetta tyylikkäämmän lisäämällä topin päälle esimerkiksi kauniin kimonon. Näin asu näyttää myös hieman tasapainoisemmalta, kun kimono peittää hartiat ja osan käsivarsista. Kimono toimii hyvin myös rannalla bikinien päällä, jos haluaa suojata ihoa välillä liialta auringonpaisteelta. Valitse kimonosi kukkaprintillä, niin pääset kesäfiilikseen vielä syksylläkin!

Nämä asukuvat otettiin Kalajoella reissumme alkupuolella. Viimepäivien helteessä olen muistellut kaihoisasti Kalajoen kauniita rantoja sekä mereltä puhaltavaa viileää tuulta. Vaikka rakastan kesää ja kuumuutta, täytyy myöntää, että ajoittaiset sadekuurot eivät olisi pahitteeksi. Uskon, että moni jakaa tämän mielipiteen kanssani. :)

Nyt kun blogillani näyttäisi olevan lukijoita googlen kautta noin 300, haluaisin tehdä jonkin pienen erikoispostauksen. Olen niin iloinen siitä, että teitä lukijoita on kertynyt näin huikea määrä, ja että jaksatte piristää päiviäni ihanilla kommenteillanne. Kiitos teille Olisiko teillä toiveita tai ideoita erikoispostauksen toteutukseen liittyen? Olisi mukava kuulla mielipiteitänne! Kertokaahan ajatuksianne myös kuvien asukokonaisuudesta

Kalajoki pt. 1

perjantai 25. heinäkuuta 2014


Random kuvia, random järjestyksessä. 

Kalajoen reissu oli ihan huippu, mutta nämä fiilis- ja maisemakuvat puhukoot puolestaan. En aio siis tarinoida sen kummemmin reissumme päivistä. Biitsielämää, kylmiä juomia, pitsaa piknik-eväänä, kauniita maisemia, fiilistelyä, sulkkis-mittelöitä, terassinäkymiä merelle, Mikko Sipola, vaeltelua, drinksuja, auringonlaskuja, herkuttelua, kesäsateita, Suvi Teräsniska, valokuvailua, huonoa huumoria... Mitähän muuta? Tässä taisi olla aika hyvin tiivistettynä meidän viisipäiväinen reissumme tuolla hiekkadyynien keskellä! Näiden kuvien myötä toivottelen kaikille oikein lämmintä ja ihanaa viikonloppua

Leopardin pilkuissa

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014


Näitte osan tästä asusta jo lauantaisessa laukkupostauksessani, mutta tässä vielä jokunen hieman tarkempi kuva koko asukokonaisuudesta. Lähdin kyseisessä asussa viime viikon tiistaina Kalajoelle; halusin pukea matkalle jotain löysää, rentoa ja kevyttä, ja tuo ihana leokuosinen maksimekko tuli ensimmäisenä mieleeni. Mekon kuuluisi olla maksipituinen, mutta kuten kuvista näettekin, se on mulle hieman liian lyhyt. Kun tilasin mekon keväällä Hennesiltä, valitsin sen automaattisesti koossa xs, koska muutkin hennesin maksimekkoni ovat pienintä kokoa (ja silti hiukan liian pitkiä mulle). Tämä mekko osottautui kuitenkin aiempia mekkojani lyhyemmäksi. Mielestäni hieman vajaa helmanmitta ei näyttänyt kuitenkaan ollenkaan pahalta, joten päätin pitää vaatteen itselläni. Tämän mekon kanssa ei ole ainakaan sitä ongelmaa, etteivät kengät näkyisi maksipituisen helman alta! Ja onhan midimitta tällä hetkellä todella muodikas. ;)

Yhdistelin mekkoon Seppälästä ostamani hapsuliivin sekä juuri vähän aikaa sitten Hennesin alesta löytämäni bootsimaiset kengät. Olen täysin rakastunut noihin kenkiin - ne ovat ihan täydelliset! Tai no, eivät ihan. Jos jotain saisin muuttaa, niin vaihtaisin remmien metallisoljet kultaisiin. Mutta kaikkea ei kai voi saada... Mitä mieltä siellä ollaan tästä asukokonaisuudesta?

Anna äänesi blogilleni Zalandon Nordic Blogger Awards -kisassa!

tiistai 22. heinäkuuta 2014


Sain Zalandon tiimiltä mielenkiintoisen sähköpostin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta ottaa osaa Zalandon tämänvuotiseen Nordic Blogger Awards -kilpailuun. Kannustavan viestin ja huimien palkintojen vuoksi ajattelin heittää blogini mukaan koitokseen. Nyt tarvitsenkin teidän kaikkien apua blogini äänestämisessä! 

Kilpailu koostuu kahdesta osasta: maan omasta osakilpailusta, jossa valitaan People's Choice Award -voittaja. Toisessa osassa valitaan ensimmäisten kierrosten voittajista Pohjoismaiden People's Choice Awardin voittaja.

Päätapahtuma järjestetään Kööpenhaminassa 25. syyskuuta 2014. Jokainen oman maansa äänestyksen voittanut saa palkinnoksi matkan kyseiseen tapahtumaan. Lisäksi voittajat saavat vuoden lahjakortin Zalandolle, sekä pääsevät Zalandon kuvauksiin Berliiniin. Päätapahtumassa kohtaavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan parhaat bloggaajat sekä muotimaailman ammattilaiset. Tapahtumassa julkistetaan neljän eri kategorian voittajat: Best Fashion Blog Male, Best Fashion Blog Female ja Best Newcomer, jotka valitsee pohjoismainen muotiraati. Lisäksi julkistetaan lukijoiden äänestämä People’s Choice. 

Mielestäni palkinnot ovat aivan huikeat, ja tahdon todella olla tässä kilpailussa mukana. Olisinkin todella otettu, mikäli kävisitte antamassa äänenne blogilleni! Äänestäminen on kannattavaa, sillä kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Zalando Fashion -passi, joka oikeuttaa osallistumaan Zalando Nordic Blogger Awards -tapahtumaan Kööpenhaminassa. Palkintoon sisältyy lennot, hotellimajoitus sekä Zalando-stailaus kahdelle hengelle. Lisäksi arvotaan yhteensä viisi 200 euron lahjakorttia Zalandon verkkokauppaan

Näin annat äänesi:

- Klikkaa itsesi kilpailun äänestyssivulle blogini oikeassa marginaalissa olevasta vihreästä äänestys-kuvakkeesta
(jonka löydät myös tämän postauksen lopusta).
- Kopioi osoitekentästä blogini url-osoite ja lisää se äänestyssivulla sille vaadittuun kenttään. 
- Täytä loput äänestyssivulla kysytyt tiedot, ja klikkaa äänestä-painiketta. 
- Äänestäminen on helppoa sekä nopeaa - ja näin olet mukana mahtavien palkintojen arvonnassa!

- Äänestysaika päättyy 24.8.2014. 


Tästä pääset kisan äänestyssivulle:


Lämmin kiitos kaikille blogiani kisassa äänestäneille - ja onnea palkintojen arvontaan! 

New in: Mango Rivet shopper bag

lauantai 19. heinäkuuta 2014


Heiii, ja terkut Kalajoelta! Reissu on nyt takanapäin, ja pienoinen väsymys painaa kropassa. Mieli on kuitenkin kevyt onnistuneen matkan ansiosta Siirsin juuri kaikki reissun kuvat koneelle, ja ehdin jopa selailemaankin ne läpi pariin kertaan. Postailen seuraavina päivinä reissukuvia useampaankin otteeseen, mutta ennen niitä haluan esitellä teille tämän uusimman laukkulöytöni. Samalla näette kuvista pienen sneak peekin asusta, jossa lähdin tiistaina Kalajoelle. Postailen asusta tarkempia otoksia sitten ensi viikon puolella. :)

Laukun löysin siis pari viikkoa sitten Ideaparkin Mangosta alehintalapulla varustettuna. Alennuksen jälkeen laukulle jäi noin 20 euroa hintaa - melko kohtuullista mielestäni. Laukku tuli todella tarpeeseen, sillä laukkuvalikoimassani oli suuri aukko mustan, ison arkilaukun kohdalla. Tämä ihanuus pääsee syksyn tullen mukaani yliopistolle; koska laukku on oikea tilaihme, mukaan mahtuu varmasti kaikki tarpeellinen kiireisimpinäkin päivinä!

// Found this beautiful shopper bag from Mango a few weeks ago. It's perfect for long days at university!

Kalajoella

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014


Heippa ihanat! Matkattiin eilen Kalajoelle, ja täällä olisi tarkotus mökkeillä lauantaihin asti. Tulinkin vain ilmoittelemaan, että blogissa on hiljaista nyt ainakin viikonloppuun asti - katson sitten kun ollaan palattu takaisin kotiin, että missä vaiheessa ehdin tulla postailemaan. Kivaa viikkoa kaikille! Toivottavasti saadaan vielä loppuviikoksi vähän aurinkoisempaa säätä, täällä kun on ollut ainakin aika pilvistä. :)

New in: rings and other things

maanantai 14. heinäkuuta 2014


Vihdoinkin sain kuvattua nämä muutamat viimeaikoina ostetut asusteet. Ainoastaan uusi laukku jäi kuvaamatta - se osoittautui niin hankalaksi kuvattavaksi, että päätin jättää homman suosilla asukuvien ottamisen yhteyteen. Suurin osa näistä ostoksista oli tuntuvassa alennuksessa; ainoastaan tuo pieni infinity-midisormus oli normaalihintainen. Koruja on ihanaa ostaa alennusmyynnistä, sillä olen kovin nuuka maksamaan niistä normaaleja hintoja. Esimerkiksi tuo lyhyt Nellyltä tilattu kaulakoru oli oikealta hinnaltaan melkein 20 euroa, mikä on omaa budjettiani ajatellen aivan liian paljon yhdestä vaivaisesta kaulakorusta. Alen puolelta nappasin korun itselleni viidellä eurolla! Myös Ginan pitkä kaulakoru oli melko kallis oikealta hinnaltaan - noin 15 euroa. Se oli kuitenkin alessa puoleen hintaan. Hennesin bootsimaiset kengät ovat viimeisin alelöytöni. Ne löysin Jyväskylän Hennesiltä viime torstaina. En ollut nähnyt kenkiä aiemmin liikkeissä tai Hennesin nettisivuilla, ja täytyy myöntää, etten edes tajunnut katsoa mikä niiden alkuperäinen hinta oli. Olin niin sokaistunut kenkien tyylikkyydestä, että kiikutin ne suorinta tietä kassalle - hintaa kun kengillä oli vain viisi euroa, ja löytämäni pari oli viimeinen omassa koossani. Tunsin itseni äärimmäisen onnekkaaksi kävellessäni ulos liikkeestä uuden, halvan kenkäparin kanssa. Talking about love at first sight, eh?

Oletteko te tehneet hyviä asustelöytöjä alennusmyynneistä?

It's not about angels

torstai 10. heinäkuuta 2014




skirt, necklace & sandals H&M // tee (new) Gina Tricot // clutch Pieces

Tänään on ollut hyvä päivä. Pyörähdettiin äidin ja mummin kanssa Jyväskylässä hoitamassa vähän asioita - samalla herkuteltiin Maxi Pizza Buffetissa ja mä tein aivan älyttömän hyvän alelöydön hennesiltä. Tultiin Fridan kanssa myöhemmin äidin kyydillä mun vanhemmille, ja täällä olisi tarkoitus majailla ensi maanantaihin asti. Samilla on paljon töitä ennen tiistaita, jolloin suunnataankin auton nokka kohti Kalajokea. Ennen sitä aion nauttia toden teolla lämmöstä, auringosta, ruskettumisesta ja uimisesta. Ja tietysti äidin kotiruoista, hahaha.

Jyväskylän reissulla mulla oli ensimmäistä kertaa ylläni kellohelmahame, jonka ostin toukokuussa Hennesiltä. Aamupäivä oli pilvinen ja tuulinen, ja jossain vaiheessa mua alkoi ärsyttää virhearvio, jonka tein sään suhteen - kotona arvoin housujen ja hameen väliltä, mutta yritin luottaa vakaasti siihen, että synkeä pilviverho aukenee pian. Foreca kun lupasi päivälle täyttä aurinkoa. Valitsin siis hameen, mitä kaduin syvästi myöhemmin. Onneksi mulla oli kuitenkin neuletakki mukana. Ja onneksi aurinko alkoi paistaa kotimatkalla! Hameen pariksi valitsin rennon teepparin, jonka ostin viikko sitten Ideaparkin Ginasta. Ostohetkestä lähtien tuo t-paita on ollut suosikkini, ja olen käyttänyt sitä ehkä vähän liiankin paljon. Mutta minkäs teet, kun kyseinen teeppari tuntuu vain sopivan kaiken kanssa. Kesäisen asuni täydensivät aidosta nahasta valmistettu clutch sekä säihkyvä statement-kaulakoru. 

Mielipiteitä asukokonaisuudesta?

H&M Home

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014


Kuten jo aiemmin kerroin, niin me reissattiin Samin kanssa viime torstaina Ideaparkkiin - tarkoituksena oli päästä katsastamaan muun muassa kyseiseen ostoskeskukseen joitakin aikoja sitten avattu Hennesin Home-puoli. Tässä näettekin saaliin, jonka keräilin Hennesin sisustuspuolelta matkaani. Paras löytö oli ehdottomasti vaalean harmaa päiväpeite meidän parisänkyyn. Oikealta hinnaltaan peite oli noin 60 euroa, mutta alennuksessa sillä oli hintaa enää vain 20 euroa. Loistava löytö siis, varsinkin kun meillä oli todella tarve uudelle päiväpeitolle. Alkujaan mua ei innostanut yhtään uuden päiväpeiton hankkiminen, sillä yleensä kaikki päiväpeitteet ovat melko hinnakkaita. Onneksi meillä kävi tuuri tämän harmaan peitteen suhteen. :) Myös kanelliset lasikipot olivat alessa. Alunalkaen yhdellä purkilla oli ollut hintaa oli noin 10 euroa, mutta nyt hinta oli tiputettu kolmeen euroon. Ihanaa

Päiväpeitteen sekä kannellisten lasipurkkien lisäksi kiikutin kassalle pari kaunista mustavalkokuvioista tarjoiluastiaa sekä kankaisen valkean korin, joka pääsee seuraavassa kodissamme toimittamaan Fridan lelukorin virkaa. Kun olin hypistellyt kotona hetken näitä uutuustuotteita, pakkasin ne takaisin Hennesin pussiin, ja pussin työnsin kaapin perälle päivänvalolta piiloon. Tuotteet pääsevät sitten muuton jälkeen käyttöön uudessa kodissamme! Sisäinen sisustusintoilijani odottaakin jo malttamattomana muuttoa ja kaikkea sen mukanaan tuomaa sisustamisen tarvetta... ;)

Pidättekö te Hennesin sisustustuotteista?

High on summertime

maanantai 7. heinäkuuta 2014


Viime päivät ovat olleet mitä parhaimpia. Olen syönyt mansikoita aamupalaksi, viettänyt runsaasti aikaa hellemekossa, lojunut auringossa ja hakenut pitkästä aikaa kirjastosta jotain muutakin luettavaa kuin koulukirjoja. Eilen illalla käytiin Samin kanssa ajelemassa ja katselemassa hurjan kauniita maisemia, tänään puolestaan nautittiin rannalla ihanasta kesäpäivästä. Vaikka olenkin innoissani seuraaville päiville luvatusta kuumasta säästä, en malttaisi odottaa enää ensi viikkoa - silloin me suunnataan mökkeilemään Kalajoelle. Kivaa on siis luvassa yllin kyllin! Nyt taidan siirtyä kirjan kanssa parvekkeelle fiilistelemään kaunista kesäiltaa. Palataan

Ja kun tuuli tarttuu hiuksiin, olen unohtanut sut

torstai 3. heinäkuuta 2014


skirt, ballerinas, bag and sunnies H&M // tee Rut m.fl. // necklace Seppälä

Heippa! Lähdettiin tänään yhteisen vapaapäivän kunniaksi ajelemaan Samin kanssa Ideaparkkiin. Päällimmäisenä mulla oli mielessäni ostoskeskukseen avattu H&M Home -myymälä, jonne mun olikin pakko päästä heti ensimmäisenä. Rakastan Hennesin sisustustuotteita kovasti, mutta en ole oikein koskaan välittänyt tilata niitä netistä. Kun kuulin jokin aika sitten Ideaparkkiin avatusta H&M Home -myymälästä, ajattelin, että mun on pakko päästä mahdollisimman pian Ideaparkkiin. Arvaattekin varmaan, että myymälästä tuli ostettua iso kassillinen tavaraa uutta kotia varten... :) Näette ostokset sitten erillisessä postauksessa myöhemmin. Tuon Hennesin sisustuspuolen lisäksi oli tietysti kollattava läpi myös muutamat vaateliikkeet, joista tarttui mukaan jokunen alejuttu. Tarkoituksenani ei ollut edes ostaa vaatteita, mutta ilmeisesti on täysin mahdotonta käydä ostoksilla ostamatta niitä. Varsinkin näin alennusmyyntien aikaan. Onneksi löysin vaatteiden lisäksi myös sen mitä oikeasti etsinkin - mustan, suuren laukun syksyä ja koulun alkua varten. Siitäkin enemmän sitten myöhemmin!

Päivän asun kokosin mustan maksihameen ympärille. Mustavalkoista ja rentoa, juuri sellaista mihin olen pukeutunut paljon muutenkin viimeaikoina. Tukka oli ihan järkyttävän huonosti koko päivän, minkä huomaa valitettavasti myös näistä kuvista. Olin unohtanut ostaa uuden pullon hiuslakkaa, ja yleensä joka paikassa mukanani kulkeva kampakin jäi tällä kertaa kotiin. Mutta ei sen väliä - jotenkin tuo huoleton ja sekainen tukka sopii mielestäni tähän asukokonaisuuteen hyvin! Mielipiteitä asusta?

// Today's relaxed shopping outfit.