sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sinä olet ihminen, muistatko


photos: Anni

kaftan - hm
skirt - gina tricot
platforms - vagabond
necklace - cubus
sunnies - gina tricot

Olen katsellut maailmaa koko päivän vaaleanpunaisten linssien läpi. Takana on ihan huikea viikko, johon on mahtunut paljon uusiin ihmisiin tutustumista sekä upeita hetkiä. Vappuaattoa juhlistettiin Samin työkaverin luona, ja perjantaina suuntasin Jyväskylään ihanaiselle Annille. Eilen, lauantai-iltana, vietettiin Annin luona Jyväskyläläisten bloggaajien iltaa isommalla porukalla. Oli ihan mahtavaa päästä tutustumaan upeisiin bloggaajanaisiin! Ja kuinka kiehtovaa onkaan nähdä ihminen blogin takaa ilmielävänä. Jännitin muiden bloggaajien tapaamista aika rankasti, mutta myöhemmin mut valtasi vahva ja lämmin tunne siitä, että tullaan varmasti näkemään jonkinnäköisellä porukalla jatkossa vielä useita kertoja. Postailen myöhemmin sitten tuosta meidän tapaamisesta hieman tarkemmin. 

Mitä noihin alussa mainitsemiini vaaleanpunaisiin linsseihin tulee, niin tänä aamuna maailma vaan näyttin himpun verran kauniimmalta kuin yleensä - johtuiko se sitten viikon varrella tapahtuneista kivoista asioista, en tiedä. Sami pääsi aamulla seitsemältä töistä, ja otti mut matkaansa Annilta. Oli mukava herätä (kerrankin) aikaisin, ja lähteä takaisin kotiin rauhoittumaan. Kun ajeltiin kotiin päin, utuinen aamumaisema auringonpaisteineen oli ihan lumoavan kaunis. Kevät näytti ottaneen suuren harppauksen eteenpäin viikonlopun aikana (räntäsateesta huolimatta). Edes se ei saanut mua lannistumaan, että tällä viikolla on tullut luettua ja liikuttua ihan häpeällisen vähän. Pääsykokeisiin on enää vain kaksi viikkoa, mutta tällä hetkellä mulla on jotenkin todella rauhallinen fiilis asian suhteen. Mähän olen vain ihminen. Teen parhaani, mutta mun ei tarvitse pystyä kaikkeen. Epäonnistumista ei saa pelätä. Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, että edes yrittää. Tällä hetkellä olen niin fiiliksissä keväästä ja tulevasta kesästä, ettei mikään voi kääntää mun mielialaani. Olen väsynyt, mutta onnellinen. Ja odotan tulevia tapahtumia sekä haasteita innolla!

Kuvissa näette eilisen bloggaajien miitin asukokonaisuuteni. Kaftaani, jota rakastan suuresti, tuo mielestäni muuten tavalliseen ja melko pelkistettyyn asuun juuri sopivasti potkua. Siksi kyseinen kaftaani onkin mulle niin mieleinen - sillä saa lisättyä helposti kokonaisuuteen sitä jotain. Tukan vedin kuvien ottamisen ajaksi hätänutturalle, mutta myöhemmin Anni loihti hiuksiini kauniit laineet. Ne näkyvät varmastikin sitten kuvissa, joita postailen meidän illanistujaisista. :) Nyt palaan vielä muutamaksi tunniksi takaisin pääsykoekirjojen ääreen. Ihanaa sunnuntain jatkoa teille!

// My yesterday's dark outfit. Gotta love that kaftan!
Comments (24)

24 kommenttia:

  1. Mää niin rakastuin tuohon sun viittaan jo eile >:D<3 En edes tienny mikä tuollaisen oikea nimi on, joten nimesin sen jo viitaksi!! Aivan älyttömän ihana :) Ja muutenkin koko teksti on aivan ihanasti kirjotettu ja siitä jotenkin hehkuu sun onnellinen ja raukea olo :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ihanan nimen annoit sille! Itekin oon tainnut jotain zorron viitta -läppää jo heittää tosta kaftaanista :D Kiva kuulla että onnellisuus paistoi tästä tekstistä läpi :))

      Poista
  2. Näytät yhtä leveältä kuin pitkältä, siis pelkältä pötkylältä, tuo kaapu vie mennessään kaikki sun muodot. Ei hyvä, en pukisi vaikka maksettaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm no tarviiko aina olla tissit töröllä ja perse pystyssä? Eikö niitä muotoja oo ihan ookoo piilottaa toisinaan :D Kumma juttu, naisille valitetaan jos ne paljastaa liikaa mutta näköjään valitetaan myös jos peittää liikaa. Siis "liikaa".

      Anni - hauska tosiaan :DD

      Poista
  3. Oli muuten niin IHANA nähdä sutkin vihdoin livenä <3 Hauskaa oli, pian uusiksi! Mäkin olen tällä hetkellä aika väsynyt mutta onnellinen. Vielä pitää vaan jaksaa puurtaa muutama viikko. Tsemppiä loppurutistukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli!! Siis ehdottomasti otettava pian heti uusiksi <3 Tsemppiä sullekin, kyllä me jaksetaan!

      Poista
  4. Ihanasti kirjoitettu teksti <3 Ja asukin on upea, toi Annin sanojen mukaan viitta saa varsinkin erityismaininnan, on se niin ihanuus! :) Heh ja tiedän mitä tarkoitat tuolla, että bloggaajia on jännä nähdä ihan ilmielävänä...sitä aina luulee tuntevansa ja tietävänsä toisen, vaikka todellisuus on muuta kuin kameran linssi antaa olettaa :) Kuulostaa ihanalta teidän päivä ja odotan innolla postausta illastanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Julia<3 Ihan totta! Sitten on kiva vertailla yhtäläisyyksiä ja eroja niihin mielikuviin, joita blogin perusteella on syntynyt :D

      Poista
  5. Oli kyllä ihan paras viikonloppu! Ihanaa kun olit meillä <3 Ja blogimiitin vois ottaa pian uusiks ;) Tuo kaftaani sopii niin upeasti tuohon asuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Kiitos vielä että sain tulla<3 Ja kiitos kehuista pupuuu<3

      Poista
  6. Toi eka kuva :o

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kaftaania oli oikein kiva liehutella kameran edessä :)

      Poista
  7. Niin ihana toi eka kuva!! <3
    Onks toi just se kaftaani josta kerroit kun nähtiin? :)
    Ihan superkiva!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos<3 Hmm en pysty muistaan mitä oon silloin selittänyt, mutta oon aika varma että joo on :D

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia ♥ ja pakko kans sanoa tuosta "viitasta" ihan täydellinen :)♥ tykkään asusta muutenkin hurjan paljon :) ja mitä tekstiin tulee- todella miellyttävää luettavaa :) postauksia odotellessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiii olipa ihana kommentti, paljon kehuja! Menin jo ihan sanattomaksi :) Kiitos<3

      Poista
  9. Oli ihan superkiva nähdä! Toivottavasti pian uudestaan (:

    Tulipa hyvä mieli tosta sun tekstistä, jotenki huojensi omaaki oloa kaikista tenteistä ja stressistä. Pitäis vaan välillä osata kiittääkin itseään, eikä vaan soimata siitä ettei mukamas ole ikinä tehnyt tarpeeksi. Oot niin oikeassa tuossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Siis löytyi yhteistä juteltavaa ihan hullun paljon ja varmaan oliskin mennyt koko yö jutellessa jos ette olis lähtenyt :DD Otetaan mahdollisimman pian uusiksi :)

      Hei ihan totta! Ja kiva kuulla että sait jotain irti mun sepustuksesta. Pitäis todellakin osata kiittää itseään useammin, ja nähdä myös ne omat saavutukset ainaisen itsensä soimaamisen sijaan. :)

      Poista
  10. Tosi hienoja kuvia, toi viitta on hieno <3

    VastaaPoista
  11. Oot aivan huippukaunis tyttö ja kirjotat tosi kivasti! Lauantaipäivän pelastaja :)

    http://monakirjoittaablogia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ihana :) Sä kuule pelastit mun lauantain tällä sun kommentilla♥♥ Mahtavaa että päätit liittyä lukijaksi!

      Poista
  12. Eksyin blogiisi ihan vahingossa monen mutkan kautta. Ja tätä postausta lukiessa varmaan viisi minuuttia mietin, että mistä tän postauksen kuvat on otettu, koska näyttää niin tutulta. Ja lopulta keksin :) Ihana tuo kaftaani ja ihania kuvia.

    VastaaPoista