tiistai 27. toukokuuta 2014

Rakkaudentäyteinen viikonloppu


Takana on äärimmäisen kaunis, ikimuistoinen ja rakkaudentäyteinen viikonloppu, joka vietettiin Nauvossa. Lauantaina juhlittiin ystäviemme Jannin ja Henkan häitä, joista olenkin maininnut jo useampaan kertaan aikaisemmin täällä blogin puolella. Koska toimin Jannin kaasona, me reissattiin Samin kanssa Nauvoon jo aikaisin perjantai-aamuna. Vaikka perjantain aikataulu oli kaikkine hääjärjestelyineen työn ja touhun täyteinen, ehdittiin me nauttia ystävien kesken myös kauniista säästä, hyvästä ruoasta ja toistemme seurasta. Kiireet eivät helpottaneet vielä lauantainakaan, ja jännitys nipisteli ajoittain vatsanpohjassa todella kovasti. Siitä huolimatta päivä oli äärimmäisen kaunis, ja kaikilta osin oikein onnistunut. Oli hurjan ihanaa nähdä hääparin sekä vieraiden nauttivan juhlasta. 

Oltiin Samin kanssa sunnuntaina vasta alkuillasta kotona, ja olen ollut siitä asti melkoisen väsynyt. Viikonloppuna napsittujen kuvien katseleminen tuo kuitenkin joka kerta kevyen hymynkareen huulille. Life is goooood.

Follow me on instagram @ juuliasallinen
Comments (6)

6 kommenttia:

  1. oiii että näyttää niin ihanalta!! <3 Varmasti ollut ikimuistoinen päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä se kyllä oli♥♥

      Poista
  2. Aivan ihanan näköistä! Varmasti mahtava ja kuten Emilia sanoi, ikimuistoinen päivä takana:3 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, tuo päivä pysyy mielessä ikuisesti♥ :))

      Poista
  3. Oi miten kauniita kuvia ja onnellinen tunnelma välittyy niistäkin! <3

    VastaaPoista