keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mini me


Tunnistatteko näiden kuvien taaperon? Kyllä, minähän se siinä. Idea lapsuuskuvien postailusta on pyörinyt mielessäni jo pitkään, mutta vasta tänään sain aikaiseksi kaivaa vanhat valokuvat esiin. En ehtinyt kuitenkaan valita kuvista kuin muutaman nähtäväksenne, sillä tenttikirjat alkoivat huutaa piinaavasti nimeäni. Postailen tällaisia otoksia varmastikin lisää sitten, kun mulla on paremmin aikaa perehtyä lapsuudenkuviini.

Mulla on tosiaan taas ensi tiistaina tentti, johon olen yrittänyt valmistautua parhaani mukaan viime päivät. Koulutehtäviä on ihan liikaa isojen tenttien lisäksi, ja samalla mielessäni pyörii jatkuvasti se, kuinka pitäisi alkaa jo pikkuhiljaa valmistautua yliopiston pääsykokeisiin. Elämä on tällä hetkellä kaikin puolin hektistä - on paljon suunniteltavaa, tehtävää ja valmisteltavaa. Myönnän, olen suorittaja. Onneksi sain edes pienen "palkinnon" uurastuksestani, kun sain viimeisimmästä tentistä vitosen. Siitä olin hurjan iloinen. No, tässä kaiken muun sivussa pyörii tietysti päivittäinen elämäntaparemontti, pikkuinen projektini, mikä tuo omat haasteensa arkeen. Ja sitten on vielä yksi rakas mäyräkoira, joka on jatkuvasti ajatuksissani (lue tarkemmin täältä). Onneksi Tillan tilassa ei ole toistaiseksi tapahtunut minkäänlaista muutosta huonompaan. Mutta voitte varmaan arvata, että pääni meinaa hajota aina ajoittain. Kaiken kiireen ja stressin keskellä yritän pitää mielessäni sen, että tässä keväässä on myös paljon hyviä ja ihania asioita.  

Nyt taidan alkaa lievittää stressiäni laittamalla Vampyyripäiväkirjat pyörimään ja kaatamalla suuren lasin täyteen kylmää laitticokista. Huomenna on torstai, ja se tarkoittaakin, että viikonloppu häämöttää jo! Tästä tulikin muuten mieleeni, että postailen asukuvia varmastikin taas pitkästä aikaa viikonloppuna. :) Nyt, ihanaa keskiviikkoiltaa teille

Peeäs, linkittäkäähän blogejanne vielä ahkerasti edelliseen postaukseen!

// Say hello to mini-me :) 
Would you recognize me from these photos?
Comments (4)

4 kommenttia:

  1. voi mikä pikku pellavapää<3 ihania! Kun saat koulutehtäviä lisää pois alta, niin postaa lisää söpöjä vauva otoksia :D ihihi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos<3 Sä mulle taisit ensimmäisen kerran joskus kauan sitten tällaista lapsuudenkuvat -postausta ehdottaakin!

      Poista
  2. Ihana pikkuinen<3 Ihana vaalea ja kihara tukka, postaile vain lisää näitä:3 Tsemppiä tenttiin ja jakselehan siellä ruudun toisella puolen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :) Pitää postailla joo! Kiitos vielä<3

      Poista