torstai 20. helmikuuta 2014

Kahviladeitit


Ollaan Samin kanssa todella surkeita käymään kahviloissa. Neljän vuoden seurustelun aikana ollaan käyty kaksin kahvittelemassa vain noin pari kertaa. Oikeasti. Tänään repäistiinkin siis kunnolla, kun hypättiin autoon ja ajeltiin lähikahvilaan istuskelemaan. Ja totta puhuen, tuskin oltaisiin käyty kahvilla tänäänkään, ellei meidän olisi ollut pakko lähteä kotoa joksikin aikaa pois. Tämä pakko johtui siitä, että asunnonvälittäjä piti esittelyn kotonamme ostajaehdokkaille. Kahvin hörppiminen tapahtui siis pienoisessa jännityksessä. Mietin jälleen kerran, kuinka kahviloissa käymistä pitäisi alkaa harrastaa vähän useammin - onhan se mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Onko teillä tapana käydä usein kahvittelemassa? Ehkä meistä tulee ahkerampia asian suhteen sitten, kun päästään muuttamaan Jyväskylään. 

Tilasin itselleni cafe mochan, joka on yksi ainoista kahvisuosikeistani. En pidä kahvin mausta normaalisti yhtään, mutta tuossa kyseisessä juomassa kahvi maistuu jotenkin ihanan pehmeältä ja miedolta. Namm. Ja kermavaahto ja suklaakastike sopivat tietysti paremmin kuin hyvin tällaiselle makeanhimoiselle sokerihiirelle. ;) Napattiin ennen kahvilareissua myös asukuvia, mutta postailen niitä vasta huomenna, kun olen saanut käytyä kaikki kuvat läpi. Kuvissa näettekin sitten yhden uutuusvaatteeni, johon olen aivan lääpälläni tällä hetkellä... Joten, huomiseen!

Ps. Linkkailkaahan blogeja vielä ahkerasti loppuviikon ajan tähän postaukseen!

// Spent some time today at a nice little cafe with my boyfriend :)
Comments (11)

11 kommenttia:

  1. Me ollaan kyllä mun poikaystävän kanssa myös maailman surkeimpia kahvittelijoita :D ei vaan ikinä tuu käytyä, kun ei tunnu tarpeelliselta :D kavereiden kanssa onkin tietty sitten ihan eri juttu, mutta poikaystävän kanssa on vaan jotenkin niin kiva maata kotona sohvalla eikä raahautua minnekään ihmispaljouden keskelle :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hauska kuulla että meitä on enemmänkin! Ihan totta että se kotio jääminen on vaan yleensä niin paljon kivempaa :D

      Poista
  2. Mä kävisin useammin jossain kahvittelemassa jos olisi enemmän aikaa! Yleensä viikonloppuisin onneksi ehtii, päätinkin että otan tavoitteeksi joka lauantai tutustua johonokin (uuteen) kahvilaan, onneksi täällä Turussa on ihan kivoja kahviloita. Parina viime lauantaina olenkin käynyt kivoissa kahviloissa, ehkä huomenna sitten taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä kiva idea, että käy tutustumassa aina johonkin uuteen kahvilaan! Täytyy koittaa itekin sitten, kun pääsee vähän isompaan kaupunkiin :)

      Poista
  3. Minä ja poikaystävä ollaan myös tosi huonoja käymään kahvilla. :D Ehkä se johtuu laiskuudesta tai siitä, että en itse tykkää lainkaan kahvista. Kahvilla käymistä pitäisi kyllä harrastaa vähän useammin, mutta jotenkin se kotisohva tai kotona katsottava leffa vievät aina voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan totta, kahvilla käyminen olis mukavampaa jos tykkäis kahvista :D Onneksi kahviloista saa paljon muutakin!

      Poista
  4. Täälläpä neitonen joka rakastaa kahviloissa istuskelua. Mikäs sen ihanampaa kun mennä tyttökavereiden tai poikaystävän kanssa istumaan kahville, ostaa jotain suolaista tai makeaa kahvin kylkeen ja jutella niitä näitä tietty riippuen seurasta:3 Varsinkin jos ei ole kiire minnekkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kahvitteluun pitää kyllä varata aikaa kunnolla! Ei ole mukavaa jos pitää vilkuilla kelloa koko ajan...

      Poista
  5. oiii mikä ihana blogi, liityn lukiaksi <3 Toivottavasti sinäkin käyt vierailemassa blogissani :)
    http://emilia-pieniunelmiaelmst.blogspot.fi/

    VastaaPoista