lauantai 11. tammikuuta 2014

BED HEAD TIGI URBAN ANTIDOTES 2


Löysin Tigin Urban Antidotes -sarjan shampoon ja hoitsikan Stockalta ennen joulua oikein hyvään hintaan, ja päätin kokeilla tuotteita. Olin lukenut näistä vaurioituneille hiuksille tehdyistä tuotteista aiemmin, ja minun oli pakko päästä koittamaan, ovatko ne maineensa veroisia. Sarjassa on kolme tuoteparia; ensimmäinen pari on tarkoitettu kevyesti käsitellyille hiuksille, toinen pari (tämä sininen kaksikko) kuiville ja karheille hiuksille, ja kolmas pari voimakkaasti vaurioituneille hiuksille. Omat Recovery-tuotteeni ovat hoitavuudeltaan siis sarjan keskitasoa. Olisin halunnut koittaa hoitavimpaa kolmostasoa, mutta kyseisen tason tuotteita ei ollut lainkaan tarjouksessa - tai sitten ne oli myyty jo loppuun. Joka tapauksessa, olen ollut alusta lähtien todella tyytyväinen myös näihin kakkostason tuotteisiin. 

Nämä Recovery-tuotteet ovat syväkosteuttavia, ja jättävät hiukset todella pehmeän tuntuisiksi. Tuotteiden tuoksu on kevyt mutta herkullinen. Olen huomannut, että mulla on aina todella kivaa, kun käytän näitä tuotteita. Vähän niinkuin tarjoaisi hiuksille ihanan herkkuhetken. :) Tuotteet tuntuvat ylellisiltä ja niitä on ilo käyttää. On sanomattakin selvää, etten aio luopua tästä sarjasta hetkeen. Suunnittelinkin, että koitan seuraavaksi kolmostason punaisia tuotteita. Siis stten joskus, kun olen käyttänyt nämä siniset loppuun - sekä shampoo että hoitoaine tuntuvat molemmat olevan todella riittoisia.

Onko teillä kokemusta Urban Antidotes -sarjan tuotteista?

// I bought these Bed Head Tigi products (Urban Antidotes level 2) before Christmas. I've been using them several weeks now, and I'm really satisfied with them. They make my hair very shiny and soft!
Comments (12)

12 kommenttia:

  1. Noi shampoot on ihania, ja tuoksuu niiin hyvältä! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kaikin puolin huippuja :)

      Poista
  2. Mulla on blogissa uusimmassa postauksessa käyty kaikki nuo kolme lävitse, ja ite oon kans tykänny! :) käy tsekkaa ja vaikka kommentoimassa jos kiinnostuit :) http://picblogbyanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin oot tykännyt näistä tuotteista! Käyn kurkkaamassa :))

      Poista
  3. Tuo parivaljakko kuulostaa mun jutulta; mulla on luonnostaan kiharat hiukset, ja ne on todella kuivat ! Oon pitkään yrittäny metsästää jotain mikä tehoaisi ja auttaisi. Kiitos tästä vinkistä, nää lähtee kokeiluun heti kun vanhat shamppoot loppuu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voisin kyllä kuvitella, että nää sopii sun hiuksille tosi hyvin! Ei muuta kuin vaan koittamaan, sillähän se selviää ;)

      Poista
  4. ää apua, hirmusen kiva blogi siula! siula on oikeesti hirmuse kiva tyylitaju ja noi vaatteet, aww rakastuin !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiii, kiitos ihanasta kommentista Jenni :) Tosi kiva saada tällaista palautetta<3

      Poista
  5. Onneks olkoon, sulla on uusi seuraaja :)
    Rakastan blogeja joissa on tosi selkee & puhdas ulkoasu!

    http://dearsingmeasong.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jäit seurailemaan :) Tervetuloa!

      Poista
  6. Wau, kuulostaa tosi hyvältä! Pitääpä itekin alkaa metsästelemään kyseistä tuote tälle mun hamppu tukalle :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan! :))

      Poista