maanantai 4. marraskuuta 2013

KEEP CALM AND STOP BULLYING

Tunnen erään tytön, joka uskoi joskus kiusaajien puheita ja luuli olevansa arvoton. Tuo tyttö vietti koulun hyppy- ja ruokatunnit yksin ulkona, jottei joutuisi kohtaamaan yksinäisyyttä luokkatovereidensa tuijottaessa käytävän toiselta puolelta. Tuo tyttö menetti uskonsa ihmisiin, kun hänen ystävänsä osoittautuivat kaksinaamaisiksi selkäänpuukottajiksi. Kukako kyseinen tyttö on? Päätelkää itse.

Mikään ei saa sydäntäni takomaan vihaisempaa tahtia kuin epäoikeudenmukaisuus. Epäoikeudenmukaisuuteen törmää päivittäin kaikkialla, mutta yksi asia siinä vie kiistatta suurimman huomioni: kiusaaminen. Olen jo vuosien ajan toivonut voivani tehdä jotain kiusaamisen vähentämiseksi, koska uskon, että kiusatuksi tuleminen on yksi suurimmista lasten ja nuorten pahaa oloa aiheuttavista tekijöistä. Mielestäni kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi. Ei lapsi hoidossa, nuori koulussa eikä aikuinen töissä. Tällä hetkellä blogissa kiusaamisesta kirjoittaminen on ainoa tapani ottaa kantaa tähän minua paljon puhuttavaan aiheeseen. Toivon, että jonain päivänä voisin vaikuttaa asiaan jollain muullakin tavalla. Siihen asti, toivottavasti tämä(kin) kirjoitukseni saa edes jonkun ajattelemaan asioita hieman toiselta kantilta.

Kiusaamista on monenlaista, ja joskus sen huomaaminen vie aikaa - niin kiusatulta itseltään kuin hänen läheisiltäänkin. Mikä saa ihmiset kiusaamaan toisiaan? Erilaisuuden pelkääminen? Kateus? Oma epävarmuus itsestä? Uskon, että syitä on melkein yhtä monia kuin on näitä tapauksiakin. Ainoa varma asia on se, ettei yksikään syy ole tarpeeksi hyvä kiusaamisen sallimiselle. Entä, millaisia ihmisiä sitten kiusataan? Vastaus taitaa olla yhtä ympäripyöreä kuin edellinenkin. Kukaan ei kuitenkaan ansaitse tulla kiusatuksi. 

Kiusatuksi tuleminen on yksi maailman kauheimmista tunteista. Sitä ei voi verrata äkilliseen sairauteen tai onnettomuuteen, jotka aiheuttavat kovaa kipua. Mutta se syö ihmistä hitaasti sisältäpäin. Se tekee ihmisestä yksinäisen, epävarman ja sairaan. Pelkän kuoren. Kiusaamisen kohteena oleminen saa vallan ihmisestä ja ottaa tiukan kuristusotteen tämän elämästä. Kiusaaminen seuraa kiusattua kaikkialle, jopa uniin, vielä vuosienkin jälkeen. Haluaisitko sinä kamppailla tällaisten asioiden kanssa, pahimmassa tapauksessa koko loppuelämäsi ajan? Niinpä. Jos et ole valmis kohtaamaan tällaista tuskaa, älä myöskään aiheuta sitä muille. Ajattele tekojasi, sanojasi ja niiden seurauksia. Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. 

Tyttö josta kerroin alussa, hän on nykyään vahvempi kuin aikaisemmin. Hän on kiitollinen siitä, että on oppinut arvostamaan toisia ihmisiä aivan uudella tavalla kaiken kokemansa jälkeen. Hän näkee kauneutta pienimmissäkin asioissa ja uskoo, että jokaisella ihmisellä on oikeus olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Hän toivoo rohkaisevansa kokemuksillaan muita kamppailemaan hyvien asioiden puolesta. Maailma tarvitsee hyviin asioihin uskovia ihmisiä.

// This post is about bullying, but I'm afraid I don't have enough words for translating it to English.
Comments (20)

20 kommenttia:

  1. Ihana ja todella viisas kirjoitus. Täällä myös uhri ilmottautuu! Kiusaamista ei pitäisi koskaan hyväksyä. Puhuimme juuri viikonloppuna kaverini kanssa, että omilla kohdillamme olemme oppineet kääntämään nämä ikävät kokemukset vahvuuksiksi ja ilman niitä saattaisimme olla ihan täysin eri ihmisiä. Harmi vaan, ettei tämä ehkä toimi kaikilla. Tapasin kerran "kiusaajani" usean vuoden jälkeen ja selvisi, että heillä menee nykyisin paljon huonommin, kun itselläni. Kiitos rehellisyydestäsi ja hyvästä kirjoituksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Minna<3 Ikävä kuulla, että sinäkin olet joutunut kiusaamisen uhriksi. On tärkeää, että tällaiset kokemukset pystyy kääntämään vahvuuksiksi - mutta kuten sanoit, kaikki eivät siihen valitettavasti pysty. Mieli (ja samalla koko elämä) voi jäädä tällaisten kokemusten jälkeen todella rikkinäiseksi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. I think it's very important to talk (and write) about bullying! :)

      Poista
  3. Oot tosi rohkee kun kirjotat tärkeestä aiheesta blogiisi! Kiusaamista esiintyy nii usein. Tiiän monia ihmisiä joiden elämä on mennyy aika lailla pilalle muiden ajattelemattomuuden takia. Tosi hyvin kirjotettu teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Mun mielestä blogeissa pitäisi ottaa entistä enemmän kantaa tärkeisiin asioihin, blogimaailmalla kun on nykyään todella suuri vaikutus ihmisiin. Ja tässä yksi hyvä aihe, kuten sanoit niin kiusaaminen on todella yleistä. Vaikka kiusaamisesta puhutaankin melko paljon, ja on yleisesti tiedossa ettei ketään saisi kiusata, niin silti jostain kumman syystä kiusaaminen jatkuu edelleen joka puolella. Se on todella surullista! Ihmisten pitäisi ennemminkin auttaa kuin yrittää tuhota toisiaan.

      Poista
  4. Todella hyvä teksti ja mahtavaa, että joku kirjoittaa tälläisestä aiheesta! Juurikin lapsena koettu kiusaaminen voi vaikuttaa niin moneen asiaan henkilön elämässä ja on kyllä hirveää miten ilkeitä lapset/nuoret voivat toisilleen olla! :( Hyvin kirjoitettu teksti ja tälläisiä syvällisempiä ehdottomasti lisääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa tästä rohkaisevasta kommentistasi! Mäkään en käsitä tuota, että miten lapset/nuoret (tai ylipäätään kaikenikäiset) voivat olla toisilleen niin ilkeitä. Jos kaikki keskittyisivät enemmän toisten auttamiseen kuin toisten elämien pilaamiseen, maailma olisi varmasti paljon parempi paikka.

      Poista
  5. Kiusaajat saivat sinut tuntemaan olosi arvottomaksi, koska olit sitä. He vain saivat sinut ymmärtämään sen, eli he tekivät sinulle siten palveluksen. Minusta kiusaaminen vain opettaa puolin ja toisin kestämään kritiikkiä ja kohtaamaan tosi asiat. Puhut kiusaamisesta kuin se olisi paha asia. Kai tässä on näkemysero, jota sinunkaltainen ei sitten ymmärrä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh. Ilmeisesti meillä TODELLAKIN on tässä näkemysero. Ja täytyy myöntää, että olen todella onnellinen siitä, että saan edustaa omaa näkemystäni sinun näkemyksesi sijaan. Kuulostat mielipiteinesi todella alkukantaiselta, ikään kuin ihmisten täytyisi opettaa ja karaista toisiaan kestämään julmuuksia. Ajatustasi voi verrata suoraan siihen, että meidän täytyisi aiheuttaa toisillemme fyysistä väkivaltaa ihan vain siksi, että oppisimme kestämään kipua paremmin. Kiusaaminen ja kritiikki ovat kaksi täysin eri asiaa, en ymmärrä kuinka voit edes verrata niitä toisiinsa. Kiusaamista tehdään tahallaan, tuntematta kiusaamisen kohdetta, ja yleensä siinä käytetään täysin keksittyjä asioita pahan olon tuottamiseksi toiselle. Kritiikki on jotain aivan muuta. Ja lopuksi on sanottava vielä, että minä tiedän arvoni, joten sinun aivan turha tulla kertomaan minulle siitä.

      Poista
    2. Siis mitä hittoa toi eka ano oikein selittää? Eihän kukaan ajattele tollain!! Joka tapauksessa, hyvin kirjoitettu Julia<3

      Poista
    3. Haha jooo no en oikein itekään ymmärrä, mutta ilmeisesti joku ajattelee tuollakin tavalla. Kiitos paljon :))

      Poista
    4. WHAT??!!? Voiko ihmismieli ajatella noin sairaasti... Millä perusteella joku ihminen on arvottomampi/arvokkaampi kuin toinen? Oh lord meitä on moneen junaan.
      Ihan huippu postaus, oot saanu mahtavasti sanoiksi ne ajatukset mitä itekin oon yrittäny saada ulos.

      Poista
    5. Ensimmäiselle anonyymille tiedoksi, että vaikka olet kuinka "maistertutkintoa parhaillaan suorittava psykologian opiskelija", niin kommenttisi lensi suoraan roskakoriin herjaavuutensa takia. Kysymys kuuluukin, mitä teet täällä blogissani, jos olen kerta niin arvoton? Luulisi sinunlaisella fiksulla ja arvokkaammalla ihmisellä olevan parempaakin tekemistä.

      Poista
    6. Aakku, meitä todellakin on moneen junaan! Itsekään en ymmärrä sitä, miten joku saattaa ajatella toisten olevan arvottomampia kuin toisten. Kuulostaa ihan kiusaajan ajattelutavalta.

      Mukava kuulla, että pidit postauksestani :)

      Poista
  6. Wat, leuka tippu alas kun luin ton aikasemman anon kommentin huhhuh... Mutta kuitenkin, kirjotit tosi hyvin. Kukaan ei ansaitse kiusatuks tulemista! Ja oon tässä moneen kertaan jo todennu että kun sanotaan että kiusaajat on luusereita, se ei oo temmattu mistä vaan vaan se pitää paikkansa. Usein kiusaajalla itellään on sielä takana omalla kohdalla kiusatuksi tulemista, huonot kotioltavat, paine esittää ja hakee muiden mollaamisella itsellen egoa ja haluaa huomiota ja suosiota kavereilta kun on ennen kiusattu tai kun kotona ei sitä olla annettu tai on liian kovat paineet esittää muuta mitä on ettei vaan tipahda itse alas, luulempa että kiusaajat pelkää ite kiusatuks tulemista. Joka tapauksessa kiusaamista ei pidä sallia, koska ite en ainakaan usko että kukaan luonnostaan haluaa kiusata ja jos siitä jossain vaiheessa rupeaa saamaan jotain nautintoa on sillon jo vääristynyt ajatusmaailma ja mieli. Ite en oo joutunu kiusatuks, kiusannu sen sijaan oon ja siitä en kyllä ole ylpeä onneksi tajusin sen jo nopeesti lopettaa ollessani ala-asteella ja sitä kesti puoli vuotta, siinäkin oli takana vain se 'egoilu'. Onneksi sain sovittua asiat osapuolien kanssa joita kiusasin ja ollaan kavereita. Enää en kiusaa, nykyään kiusaaminen oikeesti ihan 'kuvottaa' ja saa kiehahtaan(kuulostipa hassulta), en hyväksy kiusaamista ja todellakin sanon asiasta jos huomaan kiusaamista. Ja nyt kun on vanhempi ja yrittää saada nuorempia tajuumaan sitä kiusaamista kokonaisuudessaan, niin on se hankalaa saada muut tajuamaan se koska niitä pitäis ravistella oikeen kunnolla ja pitäis saada kolautettua just oikein niillä puheilla että sais sen kiusaamisen vähenemään(LOPPUMAAN). Koska se jättää ikuiset arvet ja nimenomaan syö ihmistä sisältä niin paljon. Ite en ainakaan halua aiheuttaa toisille elinikäsiä arpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että yleensä kiusaajat ovat jollain tavalla itse ahdingossa ja yrittävät purkaa pahaa oloaan tai saada kiusaamisella "omat pisteensä" muiden silmissä korkeammalle. Minusta tämä on todella surullista, sillä tällaiset kiusaajat tarvitsisivat oikeaa apua - toisten kiusaamisesta saa tuskin apua sitä hetkellistä oman egon pönkitystä lukuun ottamatta. Mukava kuulla, että olet tajunnut kiusaamisen olevan väärin, ja olet sitä vastaan nykyään. Olen itsekin miettinyt paljon sitä, millä tavoin kaikki kiusaajat saataisiin tajuamaan asian vakavuus ja lopettamaan kiusaaminen. Tuntuu, että viestin pitäisi olla jotenkin todella jykevä, jotta kaikki tajuaisivat sen.

      Kiitos paljon tästä rehellisestä ja ajatuksia herättävästä kommentistasi! :)

      Poista
  7. Nostit äärimmäisen tärkeän aiheen pöydälle, kiitos siitä. Olen itsekin joutunut nuoruudessani jossain määrin kiusaamisen kohteeksi, mutta tilannetta helpotti ehkä se että ymmärsin että kiusaus johtuu kateudesta. Kiusaamisessa on myös se hankala aspeksi, että esimerkiksi oma kiusaajani liikuskeli mukana sellaisissa jengeissä joiden kanssa ei todellakaan halunnut olla tekemisissä, ja uhkaili että jos häntä kiusataan takaisin, niin hänen jengikamunsa tulevat ja vastaavat väkivallalla. Eli vaikka olisi henkisesti kuinka vahva niin joskus vain järjen ääni sanoo että parempi jättää kiusaajan höpinät ihan omaan arvoonsa ilman että ryhtyisi itse mihinkään toimenpiteisiin. Sehän se varmaan kiusaajalle paras rangaistus onkin, että jättää välittämättä hänen kommenteistaan tai teoistaan. Tunnustan, että tapasin oman yläasteen kiusaajani muutama vuosi sitten kadulla ja naurahdin hänelle päin naamaa. Täytyy myöntää että se oli aika helpottava kokemus ja tuli sellainen fiilis että sain ikäänkuin ympyrän sulkeutumaan asian tiimoilta. Tällä hetkellä kyseinen henkilö ei voisi enää sanoa tai tehdä mitään minkä antaisin vaikuttaa itseeni negatiivisesti, sillä valta on nyt minulla ja kiusaaja häpeilköön yksinäisyydessään.

    VastaaPoista
  8. Erittäin huomiota herättävä teksti, ja siis pelkästään positiivisella tavalla. Kiusaamisesta ei voi puhua liikaa, koska itsekin sitä liian läheltä seuranneena ja sen kohteena olleena tietää tarkasti mitkä sen seuraukset ovat. Yhden ihmisen kiusaamisen vuoksi menettäneenä en voi sanoin kuvata millaista pyhää raivoa mm. yllä nähty kommetti voi aiheuttaa.

    Kiusaamisen jäljet näkyy vielä vuosi kausia myöhemmin, eikä siitä koskaan pääse varsinaisesti yli. Toki kuten itsekin mainitsit omalla kohdallasi, olen myös nykyisin vahvempi, rohkeampi ja varmasti kokemuksista viisaampi, mutta se ei silti tee asioista oikeutettuja. Olen joillekin saanut asioista sanottua näin myöhemmällä iällä, eivätkä nämä kiusaajat varmasti vieläkään tajua tekojaan.

    On hienoa nähdä että maailmasta löytyy rohkeita ihmisiä, jotka omalla nimellään ottavat vaikeita asioita esille. Toisin kuin anonyyminä asiattomuuksia kommentoivat, uskallat kohdata mielipiteet ja keskustelut. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  9. Hyvin ja niin totuudenmukaisesti kirjoitettu. Kiusaaminen on aina väärin, oli se sitten sanallista tai fyysistä. En ole ikinä ymmärtänyt mikä kiusaamisessa kiusaajia "viehättää". Olen kuitenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että se on vain ns.avunhuuto, joka kielii siitä, että kiusaajalla ei ole kaikki ok.

    En voi kuin nostaa hattua kiusaamiseen puuttuneille ja kaikille kiusatuille, jotka ovat kestäneet sen kaiken! :)

    VastaaPoista