sunnuntai 1. syyskuuta 2013

THURSDAY IN PICS

Ihanaa sunnuntaita ja syyskuun ensimmäistä kaikille! Koska päivä on sateinen ja kalsea (heh, voisiko syyskuu alkaa yhtään osuvammalla säällä?) minulla on rutkasti aikaa istua jälleen koneen äärellä. Ajattelinkin siksi postailla teille kuvia, joita napsin torstaina, kun olin Jyväskylässä Jannin luona. Tarkoituksenani oli tehdä taas pitkästä aikaa "päivä kuvina" -tyyppinen postaus, joka minun piti julkaista jo perjantaina. Näköjään kuvien postailussa vierähti kuitenkin jostain syystä muutama ylimääräinen päivä. Huuuupsista. Tässä kuitenkin niitä kuvia! :)


Kiireettöminä aamuina meillä on tapana loikoilla Fridan kanssa sängyssä ennen aamutoimia. Niin tehtiin myös torstaina.


Jannin ja Henkan makkarissa on sängyn päätyseinällä tällainen todella kaunis sisustusteksti!


Kun sitten viimein jaksoin nousta, nautin aamupalani mtv:n seurassa...


...Minkä jälkeen siirsin edellispäivän asukuvat koneelle. Luvassa oli muun muassa kuvien muokkaamista, uuden postauksen kirjoittamista, kommentteihin vastaamista sekä suosikkiblogien selailua. Kaikkea mukavaa siis. :)


Bloggailujen välissä käytin Fridaa ja Canua ulkona. Molemmat osasivat ottaa rennosti Jannia odotellessa!


Kun Janni palasi töistä kotiin, lähdettiin lenkittämään koiria. Ystävän kanssa on kyllä niiin paljon kivempaa käydä lenkillä kuin yksin! Kuvassa näkyy uudet Asicsin lenkkarini, joista aion kertoa myöhemmin lisää erillisessä liikuntapostauksessa. :) 


Lenkin jälkeen huilattiin hetki, ja sitten alettiin valmistaa tortillapitsoja. Molemmilla oli kiljuva nälkä...


...Ja pitsojen valmistuttua valittiin netflixistä leffa, jonka parissa kuluikin rattoisasti pari seuraavaa tuntia. Haluttiin katsoa Vicky Cristina Barcelona, mutta jossain vaiheessa alettiin kai toivoa, että oltaisiin valittu jokin toinen leffa. Elokuva oli ihan järkyttävän tylsä!! En suosittele. Onneksi ruoka oli kuitenkin älyttömän hyvää. :D


Loppuillasta Jannin piti vielä kertailla hieman asioita seuraavan aamun tenttiin, joten minä kaivoin esiin uusimman Cosmopolitanin, jota lueskelin vielä sängyssäkin ennen nukkumaan menoa. 

Tällainen oli siis meidän torstai. Huomenna saankin sitten taas Rosamarian vieraakseni, joten veikkaan, että vuorossa on ainakin kameroiden kanssa leikkimistä ja asukuvien napsimista. :) Huomiseen!

// I took some pics about my day on Thursday, but I haven't had time to post these pics earlier. So even though it's Sunday, let's go back to Thursday. :)
Comments (6)

6 kommenttia:

  1. Tortillapizza kuulostaa jänskältä! :O

    Munkin tekis mieli tehä ens viikolla Päivä kuvina -postaus. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan älyttömän hyviä, kannattaa kokeilla! Siis Nykyään myydään tortillahyllyissä sellaisia texmex-pitsapohjia, jotka on vähän samanlaisia kuin tortillaletut, mutta vahvempia. Torstaina meillä oli tosin ihan tavallisia tortillalettuja, kun Janni ei ollut tajunnut että tortillapitsoille on omat pohjansa. :D Mutta siis, sitten erikseen myydään myös valmista texmex-tomaattikastikkeita, jolla pitsapohjat valellaan. Sitten päälle täytteitä oman maun mukaan; ite ollaan laitettu yleensä vaan jauhelihaa, joka on maustettu tortillamausteella, ananasta ja juustoa. Ei tarvii välttämättä muuta, ja maistuu järkyttävän hyvältä ;))

      Tee ihmeessä, mä ainakin tykkään sen tyyppisistä postauksista! :)

      Poista
  2. Such a cute post!
    I like your blog!

    xx
    Kelly

    thekelluuu.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks honey, I'm glad to hear you like it!

      Poista
  3. Thank you for the lovely comment on my blog, really appreciate it! :)

    Great post sweetie! :)

    xoxox

    VastaaPoista