torstai 19. syyskuuta 2013

NEW BOYFRIEND JEANS

Nyt on syksy. Niiiin syksy kuin vain olla ja voi. Se näkyy myös näistä asukuvistani, jotka on otettu jo maanantaina. Jostain syystä kesti ihan luvattoman monta päivää tulla nämä teille postailemaan. En ole edes kuviin kovin tyytyväinen, mutta ajattelin julkaista ne silti, koska niissä näkyy uudet poikaystäväfarkkuni. Ostin farkut viime lauantaina, kun piipahdettiin S:n kanssa Ideaparkissa. Taisinkin kirjoitella teille, että otan reissulla kuvia, mutta arvatkaas kuinka kävi? Päästiin lähtemään vasta niin myöhään matkaan, ettei ehditty olla paikan päällä kuin pari tuntia ennen ostoskeskuksen sulkemista. Siinä kiireessä, kun piti kahlata kaupat läpi ja käydä syömässäkin, en ehtinyt edes harkita kameran esille kaivamista. Onneksi aikaa oli kuitenkin hyvin muutamien ostosten tekemiseen. :) Löysin näiden farkkujen lisäksi todella ihanan syysmekon itselleni Vilalta, mutta ajattelin esitellä senkin tällä tavalla asukuvien yhteydessä. Jotenkin erillisten ostospostausten tekeminen ei nyt vain inspiroi yhtään. Joten Vilan mekon, ja pari muutakin löytämääni pikkujuttua, näette sitten myöhemmin!


OUTFIT 1609

bag - guess
shirt - esprit
jeans - cubus
scarf & flats - h&m

Mitä tulee näihin uusiin farkkuihini, niin, rakastan niitä. Ja luulenpa, että nekin rakastavat minua. Taisin kylläkin ostaa ne hieman liian isossa koossa, kun en osannut oikein arvioida, kuinka löysät niiden kuuluisi olla jalassa. Ajattelin pelata varman päälle ja valita mahdollisimman löysät. Maanantaina farkkuja käyttäessäni huomasinkin sitten, että ne valuvat aika hanakkaasti yltäni. No, onneksi vyöt on keksitty. Pidin muuten ihan älyttömästi tästä maanantaisesta suloisten ballerinojen ja räheiden farkkujen kombosta. Jotenkin ihan minun tyyliseni yhdistelmä! Mitä mieltä te olette?

// With these outfit pics I want to show you my new boyfriend jeans. They are from Cubus, and I love them so much! Love also this combination of cute flats and rough pants, which I wore on Monday. 
Comments (26)

26 kommenttia:

  1. Hienot kuvat. Kiva syksyinen tausta.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää farkut! Muutenkin ihana tunnelma kuvissa :)

    VastaaPoista
  3. Noi on kyllä tosi ihanat farkut! Ja kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiva että oot samaa mieltä mun kanssa farkuista :))

      Poista
  4. Tosi kivat noi pöksyt! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat nuo housut ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä! Ja ihan täydelliset syksyyn :)

      Poista
  6. Mä oon seuraillut sun blogia jo pitkään, ja tykkään tästä paljon. Sun tyyli on selkeestikkin muuttunut rohkeemmaksi joka on tosi hyvä juttu mun mielestä! Kivaa loppuviikkoa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos kommentistasi! Tyylini on kyllä todellakin muuttunut, todella kiva saada positiivista palautetta siitä ja blogistani :)

      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. The jeans is great :)
    Love
    Tabea

    http://wolkedrei.blogspot.de/

    VastaaPoista
  8. Oi, sopii niin hyvin sulle Boyfriendit!! Vihdoinkin sait nyt ne, jee :-) Toivottavasti nähdään pian :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos muru<3 Tosiaan, kesti aika kauan hankkia.. :D Eiköhän me nähdä!!

      Poista
  9. Ompas kivan näköinen asu! Rento mutta tyylikäs :) Housut on makeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Juuri tuota hainkin asulla, rentoa mutta tyylikästä! :)

      Poista
  10. farkut, superjeeeees! :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat nuo farkut!

    http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeiii, kiva että tykkäät!

      Poista
  12. On kyllä superkivat farkut ! :) Revityt on jotenki niin rennot ja hyvännäköset !

    -Maria

    Tervetuloa blogiini :)
    http://dejiss.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Tuo on kyllä niiiiiin totta :) Käynpäs heti kurkkaamassa sun blogin!

      Poista