maanantai 22. heinäkuuta 2013

We dance to the same groove, but I've got the right moves

Treffattiin iltapäivällä ihanaisen Rosamarian kanssa, jotta saataisiin vaihdettua pitkästä aikaa kuulumiset kunnolla kasvotusten. Kiireisestä aikataulusta huolimatta ehdittiin myös kuvailemaan toistemme asut ulkosalla. Kiitos vielä kuvista muru Koska sää oli (jälleen kerran) enemmänkin syksyinen kuin kesäinen, päädyin heittämään ylleni uuden camotakkini. Kyllä vain, olen hankkinut tällaisen ihanuuden teiltä kaikilta salassa ;) Takki on ollutkin minulla jo jonkin aikaa, mutta en ole vain saanut otettua siitä kuvia. Olen toisinaan hieman laiska, hehs. Vihjailin kylläkin takin tilaamisesta jo tässä postauksessa, jossa esittelin muitakin Nellyn aletuotteita. Bongasin takin siis nelly.comin alesta, ja koska olin silmäillyt sitä jo täysihintaisenakin, päätin napata sen omakseni. Maksoin takista vain puolet sen oikeasta hinnasta, vaivaiset 25 euroa. Ja rakastan sitä. Kuljen siis varmastikin koko tulevan syksyn camokuosissa! Asustani löytyy oikeastaan myös toinen uutuus - hennesin remmisandaletit, joiden tilaamisesta kerroinkin jo aiemmin. Näitäkään en vain ole saanut jostain syystä kuvattua. No, nytpä näette sitten kaikki kerralla! Kolahtavatko nämä uutuudet teihin?

photos by rosamaria

OUTFIT 2207

vintage jacket (NEW) - nly
necklace - h&m
top - mango
pants - pieces
heels (NEW) - h&m
bag - h&m

Nyt jatkan fiilistelyä the Soundsin parissa. Ai että, maailmassa on vain liikaa ihanaa musiikkia. Ja tiedättekös, elämä on aika ihanaa. :) Ainiin! Kurkkasin muuten Nellylle, ja siellä myydään edelleen omani kaltaisia vintagetakkeja - täysihintaisena tosin. Jos siis olette kiinnostuneita takista, niin hypätkääpä *tänne

Mielipiteitä asustani?

// My today's outfit included two new items: vintage jacket from nelly.com and heels from hm.com - both ordered from the sales. This camouflage jacket is my new favorite, I'm so in love with it! I guess I'm gonna wear it the whole  autumn. :) Hope you like my outfit!
Comments (10)

10 kommenttia:

  1. ÄÄ aivan ihana asu kaunotar! Just tuo kaulakoru on NIIIN ihana. ♥ Tollasta mä vähän etin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiiitos sinä ihana♥ Toi kaulakoru on kyllä ihan mun lemppari, se vaan käy niin kaiken kanssa! Eikä asuun sitten paljoa muuta tarvikaan kun se on niin näyttävä, käy arkeen ja juhlaan. :) Ootko ettinyt henkkamaukoista, olisko noita samaisia vielä myynnissä? Ainakin joitain samantapaisia varmasti löytyy!

      Poista
  2. Ootko vähän omahyvänen tyyppi? Taidat olla. Ja miks et katso edes kameraan ollenkaan näissä kuvissa? Tollasta ihmeen sivuposetusta joka kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkö omahyväinen? Huhhuh :D En ole ainakaan omasta mielestäni, ja siksi olisikin mukava kuulla vähän perusteluita väitteellesi. Mistä olet päätellyt niin? Ja huomasin kyllä itsekin etten katso kameraan yhdessäkään näistä kuvista, mutta tällä kertaa halusin valita jostain syystä juurikin nämä sivuposetuskuvat postaukseen. Ensi kerralla sitten ehkä toisenlaisia kuvia :)

      Poista
  3. Heips kiitos kommentistasi :) Ihana asuyhdistelmä: asennetta ja naisellisuutta sopivasti miksattuna! Liityin sun lukijaks, liitythän säkin mun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tosi kiva että päätit jäädä lukijaksi♥

      Poista
  4. great outfit, love the camo jacket!
    nice pics;)
    thanks for visiting my blog;)
    Following;)
    Kisses x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for the sweet comment and follow, it means a lot to me!

      xx

      Poista