torstai 20. kesäkuuta 2013

WHAT'S UP

Heipat! Olen viettänyt viime ajat aikamoista hiljaiseloa. Pääsääntöisesti olen ollut vain kotosalla. Liikunnatkin ovat jääneet todella minimiin, sillä olen kärsinyt kovasta jalkapöydän kivusta jo pidempään. Varasin lääkäriajan jalan tutkimista varten ensi viikolle, joten toivottavasti silloin selviää jotain jalan tilanteesta. Minulta toivottiin jo aikaisemmin postausta, jossa kerron viimeaikaisista liikunnoista, joten kerron sitten tästä jalka-asiasta tuon postauksen yhteydessä tarkemmin ensi viikolla. :) Jotenkin tuntuu, että tuo jalkakipu on vienyt viime aikoina kaiken energiani - tai ainakin kiinnostukseni arkisia asioita kohtaan. Sain esimerkiksi laitettua vasta pari päivää sitten parvekkeemme kesäkuntoon. Tuo prosessi on venynyt ja venynyt, mutta onneksi sain tehtyä sen näin ennen juhannusta. Ehtii vielä nauttiakin siitä kesäisestä parvekkeesta ennen syksyä. :D Tehtiin myös toissa päivänä suursiivous ja otettiin kuvia meidän kodista myynti-ilmoituksia varten. Pikkuhiljaa pitäisi nimittäin alkaa edetä sen Jyväskylään muuttamisenkin suhteen! Vaikka eipä sinne ole vielä kiire, jos en pääse yliopistoon - Samin työt kun siirtyvät Jyväskylän suunnalle vasta ensi vuoden alussa. Olisi kuitenkin todella kiva päästä muuttamaan jo nyt tilavampaan asuntoon. :) Tuo pääsykoetulosten odottaminen on muuten ollut kanssa yksi tekijä, joka on vienyt viime aikoina voimiani. Jotenkin niitä ajatuksia vain pyörittää päivittäin päässään, vaikka tietää, ettei asioille voi tehdä tällä hetkellä itse yhtikäs mitään. Inhottavaa. Nyt olen ollut eilisaamusta lähtien Fridan kanssa kahdestaan kotona, kun Sami on tekemässä pitkää vuoroa töissä. Pikkuhiljaa tässä pitäisi aloitella jo juhannusriennot sitten, kun S tulee kotiin. :) Aloitetaan meidän juhannus tietysti kauppareissulla, ja sekoillaan varmasti kaupassa hullusti siihen perisuomalaiseen "aaaa ruoka loppuuuu" -tyyliin viskomalla kärryihin kaikkea mitä käsiimme saadaan :D Haha no ei kai nyt sentään, ehkä sitä pärjää vähän vähemmälläkin. Kaikki juhannuskuviomme eivät ole vielä ihan selvillä, mutta ainakin huomenna lähdetään jollain kokoonpanolla Himosfestareille. Ehkä ihan hyväkin, ettei suunnittele liikoja! Joko teillä pärähtää juhlinnat tänään käyntiin? Tässä tuli nyt vähän omia viimeaikaisia kuulumisiani ja olisi kiva kuulla myös miten teillä menee. Joten mitä teille kuuluu? :) Toivottavasti vain pelkkää hyvää! Seuraavan biisilistan myötä toivottelen teille kaikille oikein superihanaa juhannusta 

Palailen blogin pariin kuvien kera sitten jossain vaiheessa, kun on aikaa kunnolla!


// Midsummer is almost here, so it's time to celebrate! Here's few good songs I've been listening to lately :)
Comments (2)

2 kommenttia:

  1. Huh, onpa ikävää tuo jalkajuttu. Toivottavasti selviää, mikä siinä on ja että ennen kaikkea parantuu ja pääsisit takaisin liikunnan pariin. Voimia! Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ikäväähän se on, varsinkin just kun ei pääse liikkumaan kunnolla. Menee mielenkiinto ihan kokonaan :/ Mutta onneksi pääsen pian lääkäriin, toivotaan että jalalle tehdään jotain!

      Poista