maanantai 4. maaliskuuta 2013

All is full of love

Takana on mahtava viikonloppu ystävien seuraa, naurua ja suuria tunteita. Lauantaina juhlittiin Suvin ja Henkan häitä, jotka olivat kaikin puolin oikein onnistuneet. Juhlat olivat tyylikkäät, morsian oli mitä upein, ruoka oli järisyttävän herkullista, tunnelma oli kevyt sekä tunteikas... Listaa voisi vain jatkaa ja jatkaa. Näin jälkeenpäin olo on hieman haikea, mutta olen todella onnellinen morsiusparin puolesta. Kiitos ihanasta juhlasta  Kuvia tuli napsittua pitkin päivää mukavasti, ja järkkäri kulkikin tiiviisti mukana joka tilanteessa. Haluan kuitenkin kunnioittaa hääparin yksityisyyttä, enkä siksi julkaise täällä mitään tarkempia kuvia heistä, muista häävieraista tai itse juhlasta. Tässä kuitenkin muutama tunnelmakuva päivältä. :) 



Ensimmäinen kuva on otettu kirkon jälkeen. Naurettiin Jannin kanssa kuvia selatessa, kuinka ulkovaatteet roikkuvat päällämme kuin mitkäkin rytkyt. :D Tuossa vaiheessa oli melko kiire, sillä meillä oli vajaa tunti aikaa käydä kämpillä ja siirtyä juhlapaikalle, ja jouduttiin odottamaan taksiakin jostain syystä todella kauan. Toisessa kuvassa näkyy pieni ote juhlapaikan pöytien koristelusta. Pidin todella paljon siitä, että juhlapaikka oli melko yksinkertaisesti ja hillitysti koristeltu. :) Juhlan aikana salissa kiersi Tiina-kaason tekemä, aivan loistava polttarikansio, josta sai kyllä hyvät naurut. Kansiota pitää päästä ehdottomasti selailemaan vielä uudelleen oikein kunnolla ajan kanssa! Kansion lopussa oli jokaisesta polttareihin osallistuneesta kasvokuva ja pieni kommentti alla - oman kuvani allahan luki siis "stylisti" ja "päihdetutkija" (jälkimmäinen viittaa mun ja Jannin opinnäytetyöhön). Haha! Viimeisessä kuvassa Jannin ja mun sulhot tutkivat polttarikansiota hyvin tarkkaan... :D

Teen vielä erikseen pienen postauksen tuosta omasta juhla-asustani myöhemmin! :)

// As I mentioned on the early post, we were celebrating our friends' wedding day on Saturday. I won't add any pics of the wedding couple or the party to my blog, so there's just a few pics of Janni and me and the great bachelorette party book, which was made by the maid of honor. :)
Comments (4)

4 kommenttia:

  1. Äääää äää äää! Ei voi muuta sanoa:), koska mäkin haluaisin juhlia jonkun häitä. Niin ihana juhla! Että sä olet ollut upeana :). Iloinen postaus, mitä ihailin junamatkalla kotiin hymy huulilla ja haaveillen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toivottavasti säkin pääset pian juhlimaan jonkun häitä! Kiitos kehuista♥ Ja kiva kuulla että tää sai hymyn sun huulille! :)

      Poista
  2. Voi että! Tosi kaunis tuo sun mekko! :) Toki myös upea kuvattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :) Mekko on kyllä tosi ihana, toivottavasti sille löytyy käyttöä myös tulevaisuudessa :)

      Poista