keskiviikko 2. tammikuuta 2013

My Michael

Heiii! Ensinnäkin, superihanaa alkuvuotta kaikille  Uuden vuoden aatto oli melko kiireinen - nukuttiin Samin kanssa pitkään, käytiin kaupassa, ja sen jälkeen aloin siivota iltaa varten. Oltiin sovittu, että ollaan pienellä porukalla meidän asunnolla alkuilta, ja lähdetään sitten jossain vaiheessa ennen puolta yötä baariin. Viiden aikoihin meille alkoikin jo sitten valua väkeä, ja ilta oli todella mukava sekä rento. Postailen varmaan jossain vaiheessa muutamia kuvia illalta, kunhan saan ensin loput kuvamateriaalit ystäväni kameralta. Eilinen kuluikin sitten lähinnä herkutellen ja telkkaria katsellen. Olin koko päivän melko väsynyt aattoillan rientojen takia, joten päätin pyhittää vuoden ensimmäisen päivän Pretty Little Liarsille. Olen vasta nyt löytänyt tuon kyseisen sarjan, ja olen siihen ihan koukussa! En edes muista, mistä sarjasta olen koukuttunut viimeksi yhtä pahasti. Haha, mainio alku siis uudelle vuodelle. :D Toivottavasti teidän vuodenvaihteenne sujui myös mukavissa merkeissä. :)

Olen todella iloinen tästä uudesta vuodesta ja tammikuun alusta. Mieleni on tällä hetkellä jotenkin kovin valoisa, sillä tiedän ettei kevääseen ole enää montaa kuukautta, ja päivätkin alkavat pidetä pian huomattavasti. :) Ihanaa. Voisin vaikka kirjoitella myöhemmin vielä erillisen postauksen tulevasta vuodesta ja omista odotuksistani sitä kohtaan. Mutta nyt, haluan aloittaa vuoden 2013 täällä blogissani kertomalla teille ensimmäisestä ihka omasta Michael Korsistani! Kyllä vain, vihdoin ja viimein minäkin olen saanut ensimmäiseni. ;) Kyse ei tosin ole laukusta (harmi), vaan hieman pienemmästä jutusta. Postisetä kantoi nimittäin tänään postilaatikkoomme kauan kaipaamani Korsin suojakotelon iPhonelleni! Kun postailin viime viikolla joululahjoistani, kerroin, että minulle on tulossa postissa vielä yksi myöhäinen joululahja. No, tämä MK:n suojakotelohan oli tietty se lahja, josta vihjailin. :) Kyseinen aarre oli yksi Samin joululahjoista minulle, mutta harmikseni se ei ehtinyt kotiin asti jouluaattoon mennessä. Samapa tuo, tämä lahja oli nimittäin odottamisen arvoinen. ;) 



Kultaisia niittejä, nahkaa, puhdasta rakkautta. Tästä lähtien iPhoneni pysyy takuulla tyylikkäästi turvassa 

// When I posted about the Christmas presents I got, I mentioned, that there's still one present I will get later. Well, I finally got it! Here it is, my first Michael Kors. It is a leathery iPhone case with golden studs, and I just love it. From now on my iPhone will be fashionably safe. ;) I hope you all had really fab New Year's Eve. I will post some photos of our NYE later - first I have to wait to get some pics from my friends camera. :)
Comments (10)

10 kommenttia:

  1. so pretty!
    happy new year! best wishes!
    kisses :* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks dear! Happy ny to you too! :*

      Poista
  2. hey sweetie
    I just found your blog and I love it!!!
    really amazing posts and cute lay outs!!
    check my blog if you want and JOIN MY INTERNATIONAL GIVEAWAY!
    http://www.fashionrailways.com/2013/01/international-giveaway.html#.UOUuo3cypTA

    WWW.FASHIONRAILWAYS.COM

    xoxo from Greece

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for your lovely comment hun, that's really nice to hear! :)

      Poista
  3. Onpa se söpö! :)

    Blogisi vaikuttaa kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mukavaa että kävit ja jätit kommentin, toivottavasti tulet pian uudelleen. :)

      Poista
  4. Oi, pelkkää rakkautta tuo MK! Aivan täydellisen kaunis. (:

    Ihanaa päästä taas lukemaan sunkin blogia kun netti toimii ja oon reissusta kotiutunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos S! Se on kyllä todellakin vain pelkkää rakkautta. :)

      Noniin, kivakiva! Täällä mun blogissa on ollut tosin vaan hieman hiljaista viime aikoina, kun oon kärsinyt jonkinlaisesta pienestä postailulukosta. Ei vaan tunnu oikein järki juoksevan tän blogin suhteen normaaliin tahtiin! No, ehkä se tästä. :)

      Poista