torstai 15. marraskuuta 2012

MS Jones Clutch

Pakko kertoa teille clutchlöydöistä, jotka tein nelly.comin aleosastolta tänään! Itseasiassa, löysin clutcheista nuden yksilön jos silloin, kun tilailin itselleni alekorkkareita nellyltä, mutta koska minulla ei ollut tuolloin tarvetta nudelle kirjekuorilaukulle, hylkäsin hieman empien ajatuksen laukun tilaamisesta. No, nyt sitten yhtäkkiä, huomasinkin tarvitsevani kipeästi uuden nuden clutchin laukkuvalikoimaani. Siivoilin nimittäin laukkuvarastojani, ja huomasin harmikseni, että jostain kiiltonahkalaukustani oli jäänyt ikävät tummat painaumat tämän nuden clutchini etupuolelle. Minulle tuli todella paha mieli, sillä olen suorastaan rakastanut nudea clutchiani siitä lähtien, kun ostin sen itselleni toukokuussa syntymäpäivälahjaksi. Itkupotkuraivarit olivat siis enemmän kuin lähellä! Yritin raivoissani hinkata jälkiä pois laukusta monilla eri tuotteilla, mutta jäljet eivät suostuneet edes haalistumaan. Tämä oli taas hyvä muistutus siitä, kuinka laukuista (niinkuin kengistäkin) pitäisi pitää parempaa huolta, ja kaikille näille vaivalla hankituille asusteille pitäisi olla oma järjestyksensä sekä omat paikkansa kaapeissa. No, kun sitten totesin äreänä nuden clutchini käyttökelvottomaksi, muistin nelly.comilta tekemäni alelöydön, ja mieleni täytti vain yksi toive; voi kunpa kyseiset alelaukut eivät olisi vielä loppuneet sivustolta. Klikkailin itseni salamana nellylle, ja onnekseni nudeja clutcheja löytyi vielä. :) Laukkua on saatavana myös mustana, ja itseasiassa, päädyin tietysti tilaamaan myös mustan version clutchista itselleni; poikkeaahan se hurjan paljon omasta mustasta clutchistani, jonka etuosaa peittää suuri rusetti. Olinkin jo melko kyllästynyt vanhaan mustaan kirjekuorilaukkuuni, joten kiva saada sille vaihtelua! :)

No, parastahan näiden Stars by Jonas Hallberg - malliston laukkujen tilaamisessa oli se, että ne olivat oikealta hinnaltaan 76,95 euroa kappale, mutta -70% alennuksen jälkeen yhdelle laukulle jäi hintaa vain vaivaiset 22,95 euroa. Aika mitätön hinta nahkaisesta clutchista, vai mitä? Suosittelenkin tsekkaamaan tämän alennuksen, mikäli sinulla on tarvetta nudelle tai mustalle clutchille. Tai vaikka molemmille, niinkuin minulla. ;) Alesta löytyy vielä myös muutamia muita todella kivan näköisiä laukkuja!

Täytyy kyllä myöntää, että episodi vanhan nuden clutchini kanssa ei harmita enää yhtään. :) Tilaamani clutchit näyttävät todella laadukkailta, ja ovatkin sitä varmasti - ovathan ne nahkaa. Clutchit ovat melko reilun kokoisia, mikä on myös plussaa! Nyt jäänkin sitten odottamaan jännittyneenä, millaisia clutchit ovat livenä. ;) Allaolevista *linkeistä pääset nellyn aleen sekä nellyn etusivulle.
Comments (4)

4 kommenttia:

  1. Erityisesti musta on tosi kiva kun siinä materiaali vaihtelee :)

    http://saaratikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oon ihan samaa mieltä! :) Musta clutch on vähän mielenkiintoisemman näköinen noiden vaihtelevien materiaaliensa ansiosta. Ihan kiva, että laukut poikkeaa toisistaan muunkin kuin vain värinsä puolesta. :)

      Kiitos kommentistasi! :))

      Poista
  2. Näyttää todella hyvältä molemmat clutchit ja aikamoinen alennus! :)

    VastaaPoista