tiistai 11. syyskuuta 2012

Side by side or miles apart...

...dear friends are always close to the heart. 

Vaikka eletäänkin jo tiistaita, niin palataan vielä hetkeksi viikonloppuun - lauantaiset illanviettosuunnitelmani muuttuivat nimittäin todella yllätyksellisesti. :) Alunperin meidän oli tarkoitus viettää lauantai-ilta ihan rauhallisesti kotosalla S:n kanssa kahdestaan. Illan edetessä kävi kuitenkin todella klassisesti niin, että rauhallinen kotoilu vaihtui minun osaltani juhlajuomaan ja jammailuun baarin tahmaisella tanssilattialla. :D Olimme lauantaina alkuillasta Samin vanhemmilla juhlistamassa anoppini syntymäpäiviä, kun sain yhtäkkiä tekstarin ihanalta, Helsingissä nykyään asuvalta Tiina-ystävältäni. Tiina oli tullut Helsingistä viikonlopuksi vanhemmilleen, ja kyseli viestissään, josko voisimme nähdä pitkästä aikaa. Innostuin tästä todella paljon - ja koska minulla oli parhaillaan lasissani anoppini loihtimaa synttäriboolia, ehdotin ystävälleni, josko viettäisimme lauantai-illan kahdestaan siidereitä siemaillen. Pian olimmekin sitten T:n kanssa jo meillä laittautumassa baarikierrosta varten. ;) Tällaiset yhtäkkiset illanvietot ovat kyllä ihan parhaita! Varsinkin silloin, kun illan saa viettää jonkun todella tärkeän ihmisen seurassa.


Tiina on yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni - tutustuimme toisiimme yläasteella, ja sieltä asti olemme olleet hyvin läheisiä. Tietysti vuosien varrella väliimme on tullut muita ystäviä, joitakin seurustelusuhteia ja useita kilometrejä, mutta mikään ei ole saanut meitä kuitenkaan kasvamaan erilleen toisistamme. Lauantainen illanviettomme oli taas oikein hyvä osoitus tästä. Pohdimmekin hieman lauantaina kyseistä aihetta; mikä siinä on, että olemme kasvaneet joistakin ystävistämme erilleen, mutta emme toisistamme? Mikä meidät pitää yhdessä vuodesta toiseen, vaikka näemmekin toisiamme nykyään aivan liian harvoin? En tiedä. Ehkä syy piilee siinä, että olemme kasvaneet teinivuotemme yhdessä. Olemme kokeneet kahdestaan todella vaikeita asioita, kärsineet kasvukivuista ja sekoilleet päättömästi. Eikä kukaan voi viedä kyseisiä asioita meiltä pois, tai korvata niitä. Ja vaikka emme ole kovin ylpeitä kaikista kokemistamme asioista (emme todellakaan ole!), niin olemme kokeneet ne silti kahdestaan, mikä on tärkeintä. Vuosien varrelle on mahtunut kuplivaa iloa, pask*ista naurua ja tuskaisia kyyneleitä. Emme tiedä ehkä nykyään toistemme lempibiisejä tai kerro toisillemme kaikista huonoista päivistämme, mutta tunnemme toisemme silti ihmisinä läpikotaisin. Tiina saa minut aina nauramaan, ja tietää tarkalleen mitä yritän sanoa, jos en osaa selittää asiaani kunnolla. Lauantai-iltana olimme taas ne tytöt, jotka aikoinaan yöpyivät toistensa luona, tekivät useita tunteja kestäviä lenkkejä, lainasivat vaatteita toisilleen, kadottivat laukkuja baarireissuilla ja nauroivat päättömille juoruille.


Ylläoleva kuva on vuodelta 2008. Miten aika kuluukaan näin nopeasti... Vuosien varrella monet asiat ovat muuttuneet päällisin puolin paljon, mutta Tiinan seurassa minusta tuntuu aina siltä, niinkuin juuri mikään ei olisi muuttunut kuitenkaan. Ja sehän tässä onkin parasta! Se, että jotkut asiat eivät muutu milloinkaan. :) Tiina, olet rakas♥ 
Comments (2)

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanan piristävä postaus, tällaiset tarinat on aina niin kauniita! Ystävyys on ihanaa. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiva että pidit. :) Niinhän se on, yksi parhaista asioista! <3

    VastaaPoista