perjantai 7. syyskuuta 2012

Jotain kuviollista...

Heippa! Kerroinkin eilen jo hieman nopeasta shoppailureissustamme, ja nyt vuorossa olisi muutama kuva pikkuruisista ostoksistani. :) En tosiaan ehtinyt käydä kuin muutamassa liikkeessä, sillä meillä oli hiukan kiire, kun S oli menossa vielä yöksi töihin. No, ne muutamat liikkeet olivat minulle ihan tarpeeksi, sillä en oikeastaan olisi tarvinnut juurikaan mitään uutta. Ja niissä muutamissakin liikkeissä olisi ollut tietysti todella paljon kaikenlaista ostettavaa! Onneksi onnistuin hillitsemään tällä kertaa shoppailuhimoni, ja tyydyin ostamaan vain yhden puseron sekä yhden huivin. Tämä on kyllä ihan ennätyksellistä, harvemmin nimittäin selviän näin tyhjin käsin kaupoilta pois... :D Uskon, että kukkaroni on ihan kiitollinen eilisestä reissustamme!

Mitä sitten tarttui mukaani? Jotain kuviollista, kevyttä  ja mielestäni todella näyttävää.


Lindexiltä mukaani valikoitui kaunis hihaton, napillinen pusero. Puserossa on jännää kukkamaista kuviota ja peplum-tyylinen helma. Harrastan hyvin harvoin tällaisten kuviollisten paitojen hamstraamista, mutta tässä puserossa oli vain sitä jotain. Ja ovathan kuviot mukavaa vaihtelua vaatekaappiini! Puserosta ei ollut saatavilla enää pienintä kokoa, ja koko 36 tuntui hieman löysähköltä ylläni. Päätin kuitenkin ostaa puseron, sillä se näytti mielestäni ihan hyvältä päälläni. Tuskin puseron kuuluukaan olla mintenkään kovin ihonmyötäinen. :)


Toinen kuviollinen uutuuteni löytyi Kappahlilta; siniharmaa huivi, jossa on mukana aavistuksen verran myös käärmekuviota. Olen todella ihastunut huivin väreihin! Niiden ansiosta huivi on todella näyttävän näköinen. Lisäksi huivi on ihanan muhkea, mikä lisää sen näyttävyyttä entisestään. Mieleeni tuli heti useita erilaisia asukokonaisuuksia, joita kyseinen huivi täydentäisi erinomaisesti. Siksi en voinutkaan jättää huivia kaupan hyllyyn roikkumaan, vaan se oli pakko ostaa omaksi. ;)


Suunnittelin jo alustavasti, että tämä huiviuutuus pääsisi heti huomenna käyttöön, kun suuntaamme juhlistamaan anoppini syntymäpäiviä. :) Saas nähdä, millaiseen asuun ymppään sen ensimmäisenä! 

Olisiko teillä kenties mielessä jotain postaustoiveita, joita haluaisitte minun toteuttavan? En painota tätä kovin usein blogissani, mutta otan mielelläni teiltä vastaan kaikenlaisia postausehdotuksia! Kertokaa siis rohkeasti kommentiboksissa, mikäli haluaisitte lukea tarkemmin jostain aiheesta täällä blogissani. :) Tai jos haluaisitte minun kirjoittavan vaikkapa useammin jostain tietystä aihealueesta. Edelleen, yhteyttä voi ottaa toki aina myös sähköpostitse. Ja haluan korostaa vielä sitä, että arvostan todella paljon mielipiteitänne, ja niitä olisi kiva kuulla enemmänkin! :)

Minkäslaisia suunnitelmia teillä on viikonlopuksi? Täällä viikonloppu kuluu kaiketi ihan rauhallisissa merkeissä, ja olemme varmastikin suurimmaksi osaksi vain kotosalla. Samilla on ollut tällä viikolla todella paljon töitä, ja tuntuu, ettemme ole juurikaan edes ehtineet nähdä toisiamme! Siksi onkin mukavaa viettää lauantai ja sunnuntai rauhallisesti kotona. :) 

Ihanaa viikonloppua muruset
Comments (0)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti