lauantai 29. syyskuuta 2012

Don't you worry child

Iltaa ihanaiset! :) Eilen oli todella kiire päivä, enkä siksi ehtinytkään kuvailla uusia ostoksiani, vaikka niin kerroin torstaisessa postauksessa tekeväni. Tultiin tänään Samin kanssa takaisin Jyväskylään Jannille, ja parhaillaan istutaan iltaa pienellä porukalla musiikkia kuunnellen, herkutellen sekä hieman myös alkoholista nauttien. En tiedä vielä mihin ilta tästä johtaa - saatamme lähteä jopa pyörähtämään keskustassa tyttöjen kanssa. ;) Ajattelin tulla vain nopeasti päivittämään hieman tilannetta, ja kertomaan, että palaan takaisin blogin ääreen sitten, kun selvitään reissusta takaisin kotiin. :) Seuraavan biisin tahtiin on hyvä jatkaa tätä lauantai-iltaa!

 

Iloista iltaa toverit♥
Comments (0)
torstai 27. syyskuuta 2012

Outfit 2709

Nyt on selvitty hiustenvärjäysprosessista, ja vatsakin on täynnä pitsaa. :) Tulin tosiaan eilen jälleen Jannin luokse, ja huomenissa olisi tarkoitus palata kotiin. Kierrettiin tänään Jyväskylän keskustan liikkeet läpi, ja tein muutaman todella ihanan löydön! Kuvailen ostokset sitten huomenna. :) Tässä tämänpäiväisestä asustani kuvia:

Bleiseri, pusero, housut & huivi H&M // laukku Guess // nilkkurit Spirit // kello o.n.e

Kuten kuvista huomaatte, olen hankkinut itselleni viininpunaiset housut! Myös kuvissa näkyvä bleiseri on uusi, molemmat olen tilannut hm.comista. Olen todella ihastunut näihin viininpunaisiin housuihin, ja ne ovatkin päässeet jo kahtena päivänä käyttöön. Hahah, kaupungille lähdettyämme tajusin, että muistutin ihan kävelevää hennesiä - housut, pusero, bleiseri ja huivi kun ovat kaikki hennesiltä. :D Ehkä tällainen on ihan sallittua, silloin tällöin! Mitäs mieltä olette asuvalinnastani, ja noista viininpunaisista pöksyistä? :)
Comments (4)

At this moment...

Ostoskassien purkamista, herkuttelua, laatuseuraa ja... Hiusten värjäystä! 


Palaan myöhemmin postailemaan vielä päivän asukuvat. :)
Comments (0)
tiistai 25. syyskuuta 2012

The sweetest thing

Olen todella onnellinen saadessani esitellä teille viimeisimmän rannekoru-uutuuteni, jonka löysin hennesin nettisivuston koruvalikoimasta. Kyllä, näinkin pieni juttu voi tehdä onnelliseksi. Korussa on pieniä helmiä sekä kullanvärinen siro metallirusetti. Voisiko rannekoru olla juurikaan enää tätä suloisempi? :)


Jotenkin minusta tuntuu, että rannekorua tullaan näkemään vielä hyvin useita kertoja täällä blogissani... Olen nimittäin totaalisen ihastunut siihen! Mitäs mieltä siellä ruutujen toisella puolella ollaan kyseisestä uutukaisesta? Nyt siirryn olkkarin puolelle seuraamaan X Factor USA:ta ja Britney Spearsin tuomarointia. Aiotteko te ruveta seuraamaan kyseisen sarjan uutta tuotantokautta? :)


Suloista tiistai-iltaa kaikille
Comments (4)

Ilmoitus: Elloksella kengät ota 3 maksa 2

Haluan vinkata teille Elloksella käynnissä olevasta ota 3 maksa 2 - kampanjasta, joka koskee sivuston kaikkia kenkiä. Kampanja kestää vain tämän viikon ajan, ja koskee siis myös merkkituotteita. Nyt on siis todella hyvä mahdollisuus täydentää vaikkapa omaa syyskenkävarastoa, mikäli siinä on vielä puutteita! :) Poimin Elloksen kenkävalikoimasta omia suosikkejani kollaasiin, ja löysin tietysti useammat kuin kolmet kengät, jotka olisin enemmän kuin mielelläni laittanut tilaukseen.


Kannattaa pitää kiirettä tilauksen tekemisen suhteen, sillä varsinkin pienimmät koot loppuvat suosituimmista kengistä hyvin nopeasti! Esimerkiksi kollaasin vasemman alareunan khakinvihreistä korokepohjanilkkureista oli myyty jo loppuun koot 36 sekä 37. Ihastuin kyseiseen kenkämalliin jostain syystä todella kovasti, vaikka tämän tyyliset kengät eivät ole olleet koskaan aiemmin mieleeni! Mutta mitähän sitten päädyin tilaamaan? Se jääköön vielä toistaiseksi salaan. ;) Tein tilauksen yhdessä äitini kanssa - äitini valitsi itselleen yhdet kengät ja minä itselleni kahdet. Osaatteko arvata mitkä kollaasin kengistä tilasin itselleni? Pääsette tuttuun tapaan suoraan Ellokselle allaolevasta *kuvalinkistä. :)


Comments (0)
sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Silloin värit menivät helposti sekaisin

Tämänpäiväinen sää on mitä tylsin. Taivas on tasaisen harmaa ja maa on vetinen. Kuuntelin yöllä kuinka vesipisarat ropisivat vasten peltikattoa, eikä sade ole lakannut vieläkään. Koskahan aurinko näyttäytyy taas? Onneksi minulla oli vielä tallessa julkaisemattomia kuvia viime sunnuntailta, jolloin aurinko paistoi lempeästi. Tässä siis vähän valonsäteitä teidänkin päiväänne. :)


Viimeisen kuvan maisema on piirtynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi, sillä vartuin kyseistä maisemaa katsellen. Olen tuijotellut tätä vastarantaa lukemattomat kerrat, pohtien milloin mitäkin elämän mukanaan tuomia oikkuja - niin niitä hyviä kuin huonojakin. Olen todella kiitollinen, sillä monilla ei ole ollut näin kauniita maisemia ympärillään.

Ja nyt lupaan, ettei näitä luontokuvia nähdä enää hetkeen blogissani. Teitä varmaan kyllästyttää jo. :D Ensi viikolla ollaankin sitten ihan eri maisemissa!
Comments (2)
lauantai 22. syyskuuta 2012

Esprit

Tein viime viikolla pienen tilauksen Ellokselle, ja sain paketin eilen käsiini. Esittelin tilaamani tuotteet  kertaalleen jo aikaisemmin tässä postauksessa. Paketista paljastui siis kolme pitkähihaista puseroa; kaksi Espritiltä ja yksi Sara Kellyltä. Sara Kellyn musta pusero oli valitettavasti minulle aivan liian iso, vaikka tilasinkin sen pienimmässä koossa - se lähtee siis palautukseen. Pidän itselläni kuitenkin paketissa tulleet Espritin puserot, jotka molemmat ovat hieman neulemaista, vahvempaa meteriaalia. Puserot sopivat ihanasti syksyyn, ja rakastan niiden värejä ihan älyttömästi. Tummansinistä ja beigeä, oh  Tarkempaa kuvaa puseroista saatte nähdä sitten asukuvien yhteydessä, mutta tässä hieman alkumaistiaisia!


Ihastuin puseroihin niin paljon, että ne näkyvät varmasti jo hyvin pian asukuvissa - haluan ottaa puserot nimittäin mahdollisimman nopeasti käyttöön. :) Materiaaleiltaan puserot tuntuvat todella pehmeiltä ja laadukkailta. Juuri tällaisia ohuita, mutta lämpimiä pitkähihaisia olenkin kaivannut syysgarderobiini! Seuraavaksi taidan alkaa metsästää vaatekaappiini jotain ihanan syksyistä, viininpunaista yläosaa... ;)
Comments (0)
perjantai 21. syyskuuta 2012

Just like water through my hands

Halusin tulla jakamaan teille yhden ihanan biisin, jonka kuulin radiosta muutama päivä sitten. Ihastuin heti ensikuulemalta tähän Agnesin kauniiseen kappaleeseen, ja vaikka olen kuunnellut tämän alusta loppuun jo lukemattomia kertoja, en vain kyllästy tähän ollenkaan. Sanoiltaan biisi on melko surullinen, mutta jotenkin tällaiset tunnelmallisen melankoliset biisit ovat kovasti mieleeni. Tämä sopii loistavasti pimenevien syysiltojen fiilistelyyn. :) Kynttilät palamaan, viltti päälle ja tämä biisi soimaan. Täydellistä.


En tiedä ketään, joka fiilistelisi musiikkia samalla tavalla kuin minä. Näin syksyisin soittimeni täyttyy jostain syystä aina slovareista, ja tykkään fiilistellä todella surullisiakin biisejä, vaikken olisi edes surullisella tuulella. Pitkän linjan pöytälaatikkorunoilijana kiinnitän musiikissa aina ensimmäisenä huomioni sanoituksiin, ja etsin sanojen takaa yleensä erilaisia merkityksiä sekä tunnetiloja. Mielestäni on ihanaa syventyä lyriikoihin ja samaistua biiseistä heijastuviin tunnetiloihin. Parhaat biisit ovat mielestäni niitä, jotka herättävät minussa syviä tuntemuksia ja saavat minut miettimään nykyhetkeä tai menneitä - on upeaa, jos tunnen voivani samaistua jollain tapaa biisin sanoituksiin. Ja nyt toivon, että edes joku siellä ruutujen toisella puolella ymmärtää mitä tarkoitan näillä sepustuksillani, etteivät kaikki pidä minua ihan höpöhöpönä. :) 

Oikein ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua söpöset♥
Comments (0)
torstai 20. syyskuuta 2012

Outfit 2009

Heipsan! :) Vetäisin tänään ensimmäistä kertaa viime talven jälkeen ihanan karvaliivini ylleni, ja voi vitsi kuinka kivalta se näyttikään. Täytyy yrittää käyttää kyseistä liiviä mahdollisimman usein tässä syksyn ja tulevan talven aikana! Valkoinen neulepuseroni on ollut jostain syystä aina niiden harvoinkäytettyjen vaatteiden joukossa, vaikka siitä kovasti pidänkin. Tänään sekin pääsi kuitenkin käyttöön pitkästä aikaa. Tälle syksylle olen haaveillut samantyyppisestä neuleesta tummansinisenä, saa nähdä tuleeko sellainen hankittua vielä. :)


Karvaliivi, neulepusero & nilkkurit, H&M
housut, Gina Tricot
laukku, Your Face
kaulakoru, Seppälä

Jätin tällä kertaa suosilla rannekorut ja kellot pois ranteistani, koska yhdistelin näyttävän kaulakorun ja laukun asuuni. Minulla on usein aika reilustikin ranteissani helyjä, joten aluksi tuntui hiukan oudolta poistua kotoa paljain rantein. Siihen tottui kuitenkin nopeasti. :) Mitäs mieltä olette näistä tämänpäiväisistä asukuvista? Ne ovat hieman erilaisia kuin aikaisemmin, ja kuvat ovat kooltaankin isompia! Entä mitä pidätte asuvalinnastani? :)
Comments (6)
maanantai 17. syyskuuta 2012

Sormet piiloon!

Bongasin elle.fi -sivustolta jutun muodikkaista hanskoista, ja koska hanskat alkavat olla näin syksyn tullen hyvin ajankohtainen asuste pukeutumisessa, päätin pihistää sivustolta muutaman kuvan tänne blogiini. :)


Erilaisilla hanskoilla voi muuttaa nopeasti asun kuin asun ilmettä, ja hanskoista on myös suuri apu viimaisilla sekä kohmeisilla syyskeleillä. Tänä syksynä hansikkaita saa käyttää rohkeasti! Uskaliaimmat voivat siis jättää mustat nahkahanskansa sinne eteisen hyllyn koriin lapasten ja pipojen sekaan, ja räväyttää kunnolla piilottamalla sormensa villeihin kuoseihin, väreihin sekä tekstuureihin. Elle.fi -sivuston mukaan näytönslavojen hansikasamuodissa nähtiinkin kekseliäitä yksityiskohtia, yllättäviä kuoseja, metallin sävyjä, sporttisia vauhtiraitoja ja juhlallisia strasseja, helmiä sekä pitsiä.

Olen itse melko huono käyttämään erikoisia hansikkaita. Omistan kolmet hanskat: yhdet tavalliset tekonahkaiset, yhdet nahkaiset, joissa on koristeina pikkuruiset rusetit ranteissa, ja yhdet räheämmät tekonahkaiset, joissa kämmenselät ovat avonaiset. Olen siis pysynyt tiukasti turvallisella, mustalla mukavuusvyöhykkeellä tässä hanska-asiassa. :) No, ainakin mustat sopivat lähestulkoon asuun kuin asuun. Tietysti olisi ihanaa säväyttää asuja välillä hankkimalla jotkut erikoisemmat hansikkaat, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ne hautautuisivat kuitenkin hyvin nopeasti sinne asustekorin pohjalle. Ehkä voisin aloittaa erikoisempiin hanskoihin tutustumisen hankkimalla vaikkapa ruskeat nahkahanskat itselleni! :) Tässä vielä joitakin omia suosikkejani Asoksen, H&M:n sekä Mangon hansikasvalikoimista.





Millaisia hansikkaita te käytätte? :) 
Comments (2)
sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Jos aurinko käy takaapäin, se piirtää varjoja

Ulkona on ollut tänään ihan mielettömän upea syyspäivä - aurinko on paistanut kuumasti ja korostanut säteillään luonnon kauniita värejä. Nautin erittäin paljon näistä hitaista sunnuntaipäivistä, joina voi hörppiä teetä imelien rakkauslaulujen tahtiin ja seurata samalla sivusta koirien iloista leikkiä. Aikaisemmin päivällä vietin pari tuntia ulkona kameran kanssa kuljeskellen, ja kun tulin sisälle, eteisessä minua tervehti äitini tekemän pitsan tuoksu. Mmmh. Olemme viettäneet kiireetöntä viikonloppua vanhempieni luona. Eilenillalla, kun saunoimme, S halusi lähteä käymään uimassa. Kyllä, luitte oikein. Lähdin Samin seuraksi rantaan, ja koska oli jo ihan pimeää, otimme öljylampun mukaamme askeleitamme valaisemaan. Kuvitelkaa se näky - hämärä ja utuinen, öljylampun valaisema järvenranta.  Oli aivan tyyntä ja hiljaista. Pyyhkeeseen kiedottua vartaloani kylmäsi hieman, ja varpaani kastuivat märällä nurmikolla, mutta en välittänyt. Olin täysin vallitsevan hetken lumoissa. Koen tällaiset erityiset, tunnelmalliset hetket jotenkin todella voimaannuttaviksi. 


Pitäisi pysähtyä useammin nauttimaan hiljaisista ja tunnelmallisista hetkistä. Nimenomaan siis pysähtyä - kyseisiä hetkiä kun harvemmin huomaa kiireisen arjen keskellä. Tällaisia kauniita hetkiä on aivan liian harvoin, ja siksi niistä pitäisikin osata nauttia.  

Halusin kuvittaa tämän postauksen otoksilla, joita napsin aikaisemmin tänään ulkona. Sain ikuistettua kameralle todella kauniita ja syksyisiä värejä, mutta silti nämä mustavalkoiset otokset olivat mielestäni jotenkin paljon vangitsevampia. Tekotaiteellista tai ei, mielestäni nämä kuvat ovat aika hienoja. Vaikka itse sanonkin. Pidän kyllä yleensä muutenkin paljon enemmän mustavalkoisista kuin värillisistä kuvista - mustavalkoiset kuvat ovat jotenkin paljon tunnelmallisempia. Lisään tähän loppuun vielä pari Samuli Putron biisiä, joita olen jaksanut kuunnella viime päivinä yhä uudelleen ja uudelleen. Toivottavasti teidän viikonloppunne on sujunut hyvin Ja ainiin. Koska joku kyseli taas hieman asukuvien perään, niin lupaan, että postailen sellaisia ensi viikolla useampaankin otteeseen. :)

Comments (6)