maanantai 27. elokuuta 2012

Pian pukeudutaan syksyyn

Esittelin taannoin tässä postauksessa muutaman hennesiltä tilaamani syysuutuuden. No, ilokseni sain viime viikon lopulla jatkoa tuolle ensimmäiselle hennesin paketille, kun tilaukseni toinen osa saapui postiin! Tekemäni tilaus jakautui siis kolmeen osaa, ah kuinka vihaankaan tuotteiden erillisiä toimitusaikoja, ja nyt odotankin enää vain yhtä pikkuruista toimitusta hennesiltä. Todella inhottavaa, kun nämä tulevat näin monessa osassa, mutta ei mahda mitään! Tästä toisesta paketista paljastuivat ihanan keveä pusero, syksyinen hame, täydellisen väriset nilkkurit sekä hauska ponnarikoru. Ja sitten tietysti kuvia tuotteista. :)


Tässä tuli taas aikamoinen kuvaoksennus, mutta koittakaa kestää - olen niin innoissani uudesta järkkäristä, että kuvia tulee räpsittyä vähän liikaakin. ;) Olen kyllä todella onnellinen näistä uutuuksista. Varsinkin tuosta puserosta! Se on ihan unelma! Olen yrittänyt jo kauan etsiä juuri tämän tyylistä puseroa itselleni, mutta vasta nyt olen löytööni tyytyväinen. Ja nuo nilkkurit. Ah, rakastan ♥ Vaikka ovathan ne tutun hennesin kenkälaadun mukaisesti aika heppoisen tuntuiset jalassa... Mutta sallittakoon se, kun ne ovat muuten niin kauniit. :) 

Mitäs mieltä olette näistä tilailuista? 
Comments (4)

4 kommenttia:

  1. Todella tyylikkäitä uutuuksia! Etenkin nuo kengät on aivan ihanat. (:

    Oon törmännyt muuten ihan samaan ongelmaan ja juurikin H&M:n kanssa. Nykyään H&M kai ilmoittaa ennen tilausvahvistuksen tekoa että koska mikäkin tuote on saatavilla, jos nyt oikein muistan. Pari vuotta sitten oli vielä niin että vasta kun oli painanut sitä vahvista tilaus -nappia läjähti ruudulle tieto että "toimitus silloin ja silloin"... ARGH :D

    No, ärsyttävää joka tapauksessa! Ei kai jokaisesta toimituksesta mene sentään erikseen uusia postikuluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :)

      Juu, nykyään hennesillä taitaa näkyä jo ennen tilauksen tekemistä niiden tuotteiden toimitusajankohdat.. Aina se on silti raivostuttavaa jos niillä on eri ajat. :D Varsinkin, kun yleensä joku yksi pienin juttu jää sitten myöhemmälle toimitukselle, ja tulee vähän sellainen olo, että no kannattaako sitä sitten tilata ollenkaan. :D Mutta ei niistä mene erikseen postikuluja! Paitsi vissiin jos alkaa lisäillä niihin seuraaviin toimituksiin vielä tuotteita myöhemmin, tai jotain. En ole oikein tarkalleen perillä jutusta. :)

      Poista
  2. Onpas kivoja juttuja kaikki! Nuo nilkkurit viehättää mua kovin. Eikä mua haittaa, että on paljon kuvia. Tykkään just siitä että niitä on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kiva kuulla myös sun mielipide tuosta kuvapaljoudesta! Itse olen kanssa samaa mieltä - on kiva, että blogeissa on paljon kuvia. :)

      Poista